SAP:n teknologia mukana uudistamassa urheilumaailmaa ja viihdeteollisuutta

Tehokkaamman kykyjenetsinnän ja uudenlaisen fanikokemuksen ytimessä SAP HANA® -alusta, mobiiliratkaisut ja pilvisovellukset

Ohjelmistoyhtiö SAP on julkistanut Orlandossa järjestettävässä SAPPHIRE® NOW -tapahtumassa uusia urheilu- ja viihdealalle suunnattuja ratkaisuja, jotka perustuvat big dataa varten suunniteltuun analytiikkaan, SAP HANA® -alustaan sekä mobiili- ja pilvisovelluksiin.

SAP® for Sports & Entertainment -perheeseen kuuluvien ratkaisujen tarkoituksena on auttaa viihde- ja urheilualaa toimimaan entistä sujuvammin. Se palvelee musiikki- ja urheilufaneja, urheilijoita, esiintyjiä ja mediaa, sekä helpottaa lisäksi tapahtumapaikkojen, joukkueiden, sarjojen ja viihdeyritysten toimintaa. Ratkaisuista saadaan tuntuvaa apua esimerkiksi urheilun kykyjenetsintään, faniyhteisöjen palvelemiseen, kilpailusuoritusten optimointiin, median tiedonkulun parantamiseen sekä tapahtumanjärjestäjien toiminnan virtaviivaistamiseen.

Uuden aluevaltauksen myötä urheilualasta ja viihdeteollisuudesta tulee 25. toimiala, jolle SAP tarjoaa ratkaisuja arvoketjun eri osien tueksi.

Tarkempia tietoja uudesta julkistuksesta on luettavissa alkuperäisessä englanninkielisessä tiedotteessa.

Lisätietoja:

SAP Nordics

Director Integrated Communications
Susanne Kapfer
T: +46 (0)8 587 700 00
M: +46 (0)733 587 798
susanne.kapfer@sap.com

Manager PR & Communications
Cathrine Thaning
T: +47 6 752 9458
M: +47 4 168 1740
cathrine.thaning@sap.com

SAP
SAP, maailman johtava liiketoimintaratkaisujen toimittaja auttaa kaikenkokoisia yrityksiä ja toimialoja toimimaan paremmin. Tukitoiminnoista kulmahuoneeseen, varastosta myymälään, pöytäkoneesta mobiililaitteeseen – SAP mahdollistaa ihmisiä ja organisaatioita toimimaan yhdessä ja käyttämään liiketoimintatietoa tehokkaammin. SAP auttaa yli 195 000 asiakasta (sisältää asiakkaat SuccessFactorsin yritysostosta) yli 120 maassa toimimaan kannattavasti, uudistumaan jatkuvasti ja kasvamaan kestävästi. Lisätietoja www.sap.com ja www.sap.com/finland

Avainsanat:

SAP

Yrityksestä

Intohimonamme on auttaa asiakkaitamme määrittelemään olemassaolonsa tarkoitus, kuvaamaan identiteettinsä sekä viestimään niistä tunnistettavalla tavalla. Olemme viestintätoimisto, jossa analytiikan, PR:n, vaikuttajaviestinnän, talousviestinnän, strategisen suunnittelun ja visuaalisen tuotannon ammattilaiset on koottu yhteen luomaan innovatiivisia ideoita toimialojen, tieteenhaarojen ja kulttuurien rajojen yli. Lisätietoa: www.pohjoisrantabcw.com

Tilaa