Scandic aikoo puolittaa ruokajätteensä määrän

Report this content

Suuri osa hotellien jätteestä on ruokajätettä, jota syntyy päivittäin satoja kiloja, varsinkin aamiaisen aikana. Scandic panostaakin nyt jätehävikkinsä pienentämiseen kaikissa hotelleissaan.

Suomen Scandic-hotellien tavoitteena on puolittaa ruokajätteensä määrä, mikä tarkoittaa noin 100 000 kilon jätemäärän vähennystä. Suurin osa ruokajätteestä syntyy aamiaisnoutopöydän yhteydessä.

Tavoite saavutetaan kouluttamalla työntekijöitä sekä optimoimalla eri tilaisuuksiin valmistettavan ruuan määrää.                            

-    Uskon että tulemme pääsemään tavoitteeseemme yhdessä henkilökunnan ja asiakkaidemme kanssa, kertoo Scandic Suomen ravintolatoimenjohtaja Ville Ikonen.

Scandic teki viime syksynä pilottiprojektin Scandic Grand Marina -hotellissa, mikä todisti, että osaamiseen ja suunnitteluun panostava hotelli voi vähentää jätteen määrää merkittävästi. Onnistuneen pilotoinnin jälkeen ruokahävikkiprojekti laajennettiin kaikkiin hotelleihin tammikuussa.

-    Panostamalla ruokajätehävikin kontrollointiin vaalimme ympäristöämme. Luonnollisesti meille on tärkeintä aina vieraidemme viihtyminen, ja toivomme tämän herättävän myönteisiä ajatuksia myös asiakkaidemme keskuudessa, jatkaa Ikonen.

Lisätietoja antavat:

Ville Ikonen, ravintolatoimenjohtaja, Scandic Suomi, puh. 040 552 1002
Kati Puukko, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Scandic Suomi, puh. 040 563 7049

Scandic
Scandicin 7500 työntekijää pyrkivät joka päivä yhteen ainoaan tavoitteeseen – asiakkaiden viihtymiseen. Pohjoismaiden vihreimpänä hotelliketjuna keskitymme aina ympäristöön, sosiaaliseen vastuuseen ja esteettömyyteen. Scandic on Pohjoismaiden suurin hotelliketju, jolla on 160 hotellia kahdeksassa maassa ja yhteensä 30 000 hotellihuonetta. Yrityksen liikevaihto on 923 miljoonaa euroa ja se on pohjoismaiden suurin hotelliketju. Haluamme olla muutakin kuin hotelli – paikka, jossa ihmiset tapaavat, työskentelevät ja inspiroituvat. www.scandichotels.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia