Suomalainen ruokavienti Kiinaan kasvaa sadoilla miljoonilla euroilla lähivuosina

Report this content

Kaupan esteiden purkaminen ja suomalaisyritysten aktivoituminen lisää elintarvikevientiä Kiinaan useilla sadoilla miljoonilla euroilla lähivuosina.

Kiinassa toimii jo muutamia suomalaisia elintarvikeyrityksiä, joiden vienti on noin 60 miljoonaa euroa vuodessa.

–        Seuraavan parin vuoden tavoitteena on kasvattaa vientiä jopa 200–300 miljoonaan euroon. Tärkeässä osassa suomalaisyritysten vientiponnisteluja ovat vuosia jatkuneet neuvottelut sianlihan ja maitotuotteiden viennin avaamiseksi. Niiden vienti Kiinaan voidaan toivottavasti aloittaa jo lähikuukausina. Ne ovat isoja tuoteryhmiä, joissa hyvälaatuisille ja turvallisilla tuotteille on Kiinassa kasvava kysyntä. Lupapuolella jatketaan neuvotteluja siipikarjan ja lihajalosteiden osalta, kertoo Food from Finland -ohjelman johtaja Esa Wrang Finprosta.

Suurista suomalaisista ruokayhtiöistä muun muassa HKScan on suuntamassa Kiinan markkinoille, kun sianlihan lupaneuvottelut saadaan päätökseen.

–        Kiinalaisia kuluttajia kiinnostavat suomalaisille tutut fileet ja kyljykset, mutta myös vähän eksoottisemmat raaka-aineet, kuten sorkat ja saparot. Nämä meillä vähemmälle huomiolle jääneet ruhon osat ovat haluttuja ja korkealle arvostettuja ruoan raaka-aineita kiinalaisessa keittiössä. Valmistaudumme tällä hetkellä Kiinan markkinoiden avautumiseen ja viennin käynnistämiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa markkinatutkimusten lisäksi uusien pakkausmerkintöjen käyttöönottoa ja tuotenumeroiden avausta, kertoo HKScanin vientijohtaja Petri Haaparanta.

Kiinalaisten ostovoima yllätti suomalaisyritykset

Kiinan markkinoille tähyävät myös esimerkiksi likööreistään tunnettu Lignell & Piispanen ja luomuleivän vientiin erikoistunut Pekan Leipä. Molemmat yritykset ovat vieneet tuotteitaan Keski-Eurooppaan jo vuosien ajan, mutta kiinalaisten kuluttajien kasvava kiinnostus laadukkaita ja puhtaita elintarvikkeita kohtaan on mahdollisuus jota ei voi ohittaa.

–        Kiinalaiset arvostavat laadukkaita raaka-aineita, tuoteturvallisuutta, käsityöläisyyttä, tarinaa ja brändiä. Vaikka vain osalla kiinalaisista on mahdollisuus panostaa länsimaiseen ruokaan ja juomaan, on markkinamahdollisuus suomalaisyrityksille suuri. Huomattavaa on myös hyvätuloisen keskiluokan nopea kasvu ja heidän kulutuskäyttäytymisensä, kertoo Lignell & Piispasen vientipäällikkö Antti Hynninen.

Yrityksen pohjoisista marjoista valmistetut liköörit ja vodkat ovat osoittautuneet halutuiksi tuotteiksi Kiinan markkinoilla. Laatuun, puhtauteen ja tuoteturvallisuuteen nojaa myös Kiinan markkinoille ensimmäistä kertaa suunnannut Suomen suurin luomuleipävalmistaja Pekan Leipä.

–        Food from Finlandin vienninedistämismatka Pekingiin ja Shanghaihin oli yrityksellemme ensimmäinen avaus Kiinaan. Kiinnostus eurooppalaisin laatustandardein sertifioitua luomuleipäämme kohtaan oli erittäin hyvä. Jatkamme neuvotteluja useiden ostajien kanssa ja teemme ensimmäiset koetoimitukset Kiinaan jo toivottavasti tänä vuonna, kertoo Pekan Leivän hallituksen puheenjohtaja Kari Meltovaara.

Meltovaara korostaa Kiinan markkinoita tarkasteltavan 3–5 vuoden perspektiivillä. Vaikka matkalla on monta mutkaa ratkaistavana, kuten leipäkuljetusten logistiikka, kannattaa Kiinaan silti satsata.

–        Meillä on ollut väärä kuva Kiinan markkinasta ja hintatasosta. Länsimaisten elintarvikkeiden kysyntä kasvaa ja useat suuret kiinalaiset kauppaketjut etsivät jatkuvasti uusia tuotteita, Meltovaara toteaa.

Lignell & Piispasen vientipäällikkö Hynninen korostaa kaupankäynnin Aasian markkinoilla edellyttävän usein ylimmän johdon läsnäoloa ja jatkuvaa neuvottelua.

–        Kiinassa henkilösuhteet ja niiden pitkäaikainen rakentaminen ovat kaupankäynnin edellytys. On tehtävä kotiläksyt ja opiskeltava paikallisia tapoja. Henkilökohtainen läsnäolo paikanpäällä on tärkeää.

–        Seuraavaksi suuntaamme messuille Japaniin yhdessä Food from Finland -yritysten kanssa. Suomalainen yritys on maailmalla pieni ja hukkuu helposti massaan. Suuremmalla joukolla voimme rakentaa vahvemmin mielikuvaa Suomesta laadukkaiden ja terveellisten ruokien ja juomien osalta. Osana verkostoa pääsemme jakamaan myös yritysten kesken kokemuksia ja oppeja, Hynninen päättää.

Food from Finland -vientiohjelman matkalle Kiinaan osallistuneet lähes 20 yritystä tapasivat ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakan ja Team Finland -delegaation johdolla helmikuun alussa yli 300 kiinalaista ostajaa kahdessa tilaisuudessa Shanghaissa ja Pekingissä. Tapahtumien järjestelyissä olivat vahvasti mukana Suomen Suurlähetystö Pekingissä ja Suomen pääkonsulaatti Shanghaissa.

Seuraavaksi Food from Finland -ohjelma vie suomalaisyrityksiä maaliskuussa Aasian suurimmille FOODEX-ruokamessuille Japaniin. Suomalaisyritysten Kiinan valloitus jatkuu toukokuussa Shanghain suurilla SIAL -ruokamessuilla. Työ- ja elinkenoministeriön rahoittaman Food from Finland -kasvuohjelman tavoitteena on kaksinkertaistaa suomalainen elintarvikevienti kolmeen miljardiin euroon vuoteen 2020 mennessä.

Lisätietoja:
Esa Wrang, toimialajohtaja, elintarvikesektori, Export Finland, Finpro, esa.wrang@finpro.fi, puh. 0400 243 076
Antti Hynninen, vientipäällikkö, Lignell & Piispanen, antti.hynninen@lignellpiispanen.com, puh 0400 772031

Petri Haaparanta, vientijohtaja, HKScan, petri.haaparanta@hkscan.com, puh. 010 570 6422
Kari Meltovaara, hallituksen puheenjohtaja, Pekan Leipä, kari.meltovaara@leipomorosten.fi, puh 020 7702350
Outi Torniainen, viestintä- ja markkinointijohtaja, Finpro, outi.torniainen@finpro.fi, puh. 040 512 1375

Finpro auttaa suomalaisia pk-yrityksiä kansainvälistymään, hankkii Suomeen lisää ulkomaisia investointeja ja kasvattaa ulkomaisten matkailijoiden virtaa Suomeen. Tehtävämme on tuoda kasvua Suomeen. Finprossa työskentelee yli 200 asiantuntijaa yli 57 toimipisteessä 40 eri maassa. Finpro hallinnoi merkittäviä kansallisia hankkeita kuten puhtaan teknologian Cleantech Finland, Future Learning Finland ja FinlandCare. Finpron muodostavat Export Finland, Visit Finland ja Invest in Finland. Olemme julkinen toimija ja osa Team Finland -verkostoa. www.finpro.fi

 Finpro – kasvua Suomeen

Avainsanat:

Tilaa