Suomalaiset uskovat avainten väärinkäytön lisääntyvän

Report this content

Lähes puolet suomalaisista jättää kertomatta avaimen hukkaamisesta taloyhtiölle. Suurin syy kertomatta jättämiseen on se, että uuden avaimen pystyy teettämään itse. Suomen yleisimmän avaimen patentti raukeaa tänään 25. maaliskuuta.

Suomalainen lukkovalmistaja iLOQ selvitti, kuinka moni suomalainen on hukannut elämänsä aikana avaimet ja mitä seurauksia hukkaamisesta on ollut.

-          Tulosten mukaan 55 prosenttia suomalaisista on hukannut avaimensa kerran tai useammin. Lähes puolet heistä ei kertonut avaimen hukkaamisesta eteenpäin avaimista vastaavalle taholle, kuten esimerkiksi taloyhtiölle, kertoo toimitusjohtaja Mika Pukari tutkimuksen toteuttaneen elektromekaanisia lukkoja valmistavasta iLOQ Oy:stä.

-          Suurin ongelma kertomatta jättämisestä on asuntojen ja muiden kiinteistöjen turvallisuuden heikkeneminen. Varsinkin taloyhtiön yleiset tilat muuttumat turvattomiksi, jos avaimia hukkuu ja lukkoja ei uusita, Pukari jatkaa.

Suomen yleisimmän avaimen patentti raukeaa tänään 25. maaliskuuta. 63 prosenttia vastanneista uskoi, että patentin päättyminen lisää avainten väärinkäyttöä.

-          Vaikka patentti päättyy tänään Suomessa, laajamittainen avainten kopiointi on epätodennäköistä, sillä patentti jatkuu vielä vuoden Euroopassa. Tästä johtuen Euroopassa valmistettuja avainkoneita voidaan toimittaa vasta vuoden päästä.

Varkaudet ja oma turvallisuus suurimpia huolenaiheita

Tulosten mukaan iäkkäämpiä ihmisiä huolestuttaa oma ja muiden turvallisuus, kun taas nuoret pelkäävät enemmän varkauksien lisääntymistä.

-          Kolmasosaa suomalaisia huolestutti eniten turvallisuus ja kolmasosaa varkaudet. Seuraavana listalla oli avaimen hukkaamisesta aiheutuvat rahalliset kustannukset, Pukari kertoo.

Asiantuntijat uskovat kopiosuojan päättymisen vauhdittavan lukkoalan digitalisoitumista

Elektromekaanisissa lukoissa turvallisuuden takeena ei ole patentti, vaan suojaus perustuu elektroniseen salaukseen. Uusi avaimen koodaus on vaivatonta ja huomattavasti edullisempaa perinteiseen lukkojärjestelmän uudelleen sarjoittamiseen verrattuna.

-          Elektromekaaninen lukko on hieno keksintö, ja sähköiseen tunnistamiseen perustuvat lukot tulevat yleistymään. Perinteisten lukkojen avaintenhallinta on haastavaa tilanteessa, jossa ei tiedetä, kuinka paljon avaimia on käytössä ja kenellä niitä on. Näin on esimerkiksi remontin aikana tai jos asunto on vuokralla, arvioi turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen Finanssialan Keskusliitosta.

-          Hotelleissa nykyaikaiset digitaaliset lukkojärjestelmät ovat ohittaneet perinteiset mekaaniset lukitusratkaisut jo useita vuosia sitten. Tällä hetkellä sairaaloissa, kouluissa ja esimerkiksi lentoasemilla mekaaninen lukitus ei enää ole varteenotettava vaihtoehto lukitusta uudistettaessa tai uutta rakennettaessa, kertoo Pukari.

-          Nyt päättyvä patentti vauhdittaa digitaalisten lukkojärjestelmien suosiota myös asunnoissa. Elektromekaaniset lukot yleistyvät nopeasti erityisesti kohteissa, joissa asukkaiden vaihtuvuus on suurta kuten esimerkiksi opiskelija- ja vuokra-asunnoissa, Pukari jatkaa.

Tarkemmat tutkimustulokset löytyvät osoitteesta www.iloq.com/fi/news

iLOQ – Avaimet hukassa -tutkimus toteutettiin helmikuun puolivälissä 2013. Tutkimusaineisto on koottu verkkotutkimusyhtiö Cint Oy:n internet-paneelissa, jossa haastatteluja tehtiin yhteensä 1039. Vastaajat edustavat suomalaista aikuisväestöä iän, sukupuolen ja maantieteellisen jakauman suhteen. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on +- 3 prosenttia. Tutkimuksen toteutti Pohjoisranta Burson-Marsteller ja tutkimuspaneelin organisoi verkkotutkimusyhtiö Cint Oy.

Lisätietoja
Mika Pukari, toimitusjohtaja, iLOQ, puh. 040 3170 211

iLOQ Oy

iLOQ Oy on oululainen yritys, joka kehittää, valmistaa ja markkinoi elektronisia lukitusratkaisuja. iLOQ on maailman ensimmäinen ja ainoa elektroninen lukitusjärjestelmä, joka kehittää tarvitsemansa sähköenergian avaimen työntöliikkeestä. Lukitusjärjestelmän ytimenä on sähkömekaaninen lukkosylinteri. Lukkosylinteri on omavoimainen, sillä avaimen työntöliike tuottaa avaimen ja lukon tarvitseman sähköenergian, joten ulkoisia virtalähteitä, kaapelointeja tai paristoja ei vaadita. Näin ollen järjestelmä ei tuota paristojätettä ja on ympäristöystävällinen. Avaimet ja lukot ovat uudelleenkäytettävissä.

iLOQin ensimmäinen lukitusjärjestelmä S10 tuotiin markkinoille syksyllä 2007. Yritys on kasvanut vauhdilla. Vuonna 2011 yrityksen liikevaihto oli runsaat 4,4 miljoonaa euroa, ja vuonna 2012 yrityksen liikevaihto nousi 7,8 miljoonaan euroon. Vuoden 2012 lopussa Suomessa iLOQin avaimia on käytössä satojatuhansia ja yhtiöllä on noin 10 prosentin markkinaosuus.

Avainsanat:

Tilaa