Suomen cleantech-liiketoiminta jatkoi kasvuaan vuonna 2013

Report this content

- 90 % yrityksistä suunnittelee työllistävänsä lisää seuraavien viiden vuoden aikana

Suomalainen cleantech-liiketoiminta jatkoi kasvuaan 2013 vaikeasta taloussuhdanteesta huolimatta. Alan yhteenlaskettu liikevaihto oli 25,8 miljardia euroa ja vuosikasvu 5 %. Tulos käy ilmi Cleantech Finlandin tuoreesta Cleantech-liiketoiminta Suomessa 2014 -tutkimuksesta.

Suomalaisen teollisuuden liikevaihto on ollut laskussa jo parin vuoden ajan, mutta cleantechissa riittää kasvupotentiaalia. Alan yrityksillä on vakaat kasvusuunnitelmat tuleville vuosille.

- Lähes kaikki haastatellut yritykset (90 %) arvioivat lisäävänsä työpaikkoja cleantech-liiketoimintaan seuraavien viiden vuoden aikana. Lähes yhtä moni (88 %) suunnittelee laajentavansa toimintaa uusille kansainvälisille markkinoille samalla ajanjaksolla. Kaksi kolmesta yrityksestä kaavailee myös lisäinvestointeja cleantechiin, Cleantech Finlandin ohjelmajohtaja Kaisa Hernberg Finprosta toteaa.

– Kaupungistuminen ja teollistuminen ovat globaaleja megatrendejä, jotka aiheuttavat laajoja ympäristöongelmia etenkin suurilla kehittyvillä markkinoilla, kuten Kiinassa ja Intiassa. Samaan aikaan ympäristölainsäädäntö kehittyy. Nämä tekijät ovat saaneet aikaan sen, että suomalaiselle cleantech-osaamiselle on maailmalla todella suuri kysyntä, Finpron cleantech-toimialajohtaja Ilkka Homanen toteaa.

Cleantechilla tarkoitetaan teknologiaa, palveluja, ratkaisuja, prosessi-innovaatioita ja tuotteita, jotka auttavat pienentämään ihmisen aiheuttamaa ympäristökuormitusta, säästämään energiaa ja luonnonvaroja sekä parantamaan elinympäristöä. Suomalaisyrityksillä on huipputason osaamista muun muassa energia-, materiaali- ja vesitehokkuudessa, bioenergiassa, biopolttoaineissa, uusiutuvassa energiassa, yhdistetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa ja erilaisissa älykkäissä teknologioissa.

- Suomessa valtionhallinto on panostanut voimakkaasti cleantechin kasvun tukemiseen, sillä cleantech on osoittautunut keskeiseksi kasvun ja kilpailukyvyn tuojaksi. Etenkin suomalainen teknologiateollisuus on löytänyt cleantechista elintärkeän uudistumisen lähteen, työ- ja elinkeinoministeriön Cleantechin strategisen ohjelman strateginen johtaja Kaisu Annala toteaa.

– Työ- ja elinkeinoministeriön strategisen ohjelman tavoitteena on kasvattaa cleantech-alan liikevaihto 50 miljardiin euroon ja luoda alalle 40 000 uutta työpaikkaa 2020 mennessä, Annala toteaa.

Kasvumarkkinat Kiinassa, rahoituksessa kehitettävää

Tutkimuksen mukaan Cleantech on vientivetoista liiketoimintaa – viennin osuus yritysten cleantech-liikevaihdosta on 53 %. Vuonna 2013 tärkeimmät vientimarkkinat olivat Ruotsi, Saksa, Venäjä, Iso-Britannia ja Kiina. Mielenkiintoisimmat kasvunäkymät löytyvät lähivuosina suomalaisyritysten näkemyksen mukaan Kiinasta, Venäjältä, Saksasta, USA:sta ja Ruotsista.

– Kiinnostus Kiinaa kohtaan on edelleen kasvussa. Kiinassa on laajoja ja vakavia ympäristöongelmia, joiden ratkaisemiseen maan hallinto panostaa erittäin voimakkaasti. Myös Brasilia, Intia ja Ranska ovat säilyttäneet kiinnostavuutensa vientimarkkinoina, Cleantech Finlandin Kaisa Hernberg kertoo.

Cleantech-yritykset rahoittavat kasvuaan ahkerasti kotimaisilla julkisen rahoituksen instrumenteilla. Suosituin rahoituksen lähde on Tekes, jolta 78 % vastaajista oli saanut rahoitusta. Kansainvälisiä rahoitusinstrumentteja sen sijaan hyödynnetään vähän.

- Positiivista on, että suurin osa yrityksistä on saanut rahoitusta toimintaansa. Valitettavasti kuitenkin 58 % vastaajista kertoi törmänneensä erilaisiin ongelmiin julkisen rahoituksen suhteen, Kaisa Hernberg kertoo.

- Julkinen rahoitus painottuu Suomessa paljolti teknologisen tuotekehityksen tukemiseen. Sen sijaan palvelukehitykseen tai kaupallistamiseen on vaikeampi saada rahaa. Tämä toimii jonkinasteisena kansainvälisen kasvun jarruna. Myös hakuprosesseissa olisi yksinkertaistamisen varaa, Hernberg toteaa.

- Toisena keskeisenä kasvun jarruna yritykset mainitsivat heikot mahdollisuudet toteuttaa pilottikohteita kotimaassa. Suomalaisilta päättäjiltä peräänkuulutetaankin johdonmukaista toimintaa sekä ympäristölainsäädännön kehittämisessä että hankintapäätöksissä, Hernberg lisää.

Cleantech-liiketoiminta Suomessa 2014 -tutkimus oli viides vuosittainen cleantech-alaa luotaava tutkimus. Tutkimusta varten haastateltiin huhtikuussa 2014 puhelimitse 57 suomalaisen cleantech-yrityksen edustajia ja selvitettiin 105 yrityksen tunnuslukuja. Vastaajayrityksistä 54 % oli pieniä, 19 % keskisuuria ja 26 % suuria. Cleantech-toimialan kokonaisliikevaihtoon ei ole laskettu mukaan energiantuotantoon eikä metsäteollisuuteen liittyvää liikevaihtoa. Tutkimuksen toteutti 15/30 Research.

Lisätiedot:
Kaisa Hernberg
Ohjelmajohtaja, Cleantech Finland, Finpro
kaisa.hernberg@finpro.fi, 040 562 3242

Kuva- ja aineistopyynnöt:
Jani Timonen
Communication specialist, Cleantech Finland, Finpro
jani.timonen@finpro.fi
, 040 343 3359

Tutustu tutkimusraporttiin SlideShare-palvelussa: 040 343 3359

Cleantech Finland

Cleantech Finland vauhdittaa suomalaisen ympäristöliiketoiminnan kasvua. Autamme alalla toimivia suomalaisyrityksiä löytämään kansainvälisiä liiketoimintamahdollisuuksia, markkinoimaan osaamistaan sekä kehittämään yhdessä kansainvälisesti kiinnostavaa tarjoomaa. Tavoitteenamme on nostaa Suomi maailman johtavaksi cleantech-asiantuntijamaaksi. Päämarkkina-alueemme ovat Venäjä, Intia ja Kiina.

Cleantech Finland toimii osana Finpron organisaatiota. Cleantech Finland -brändin omistaa Elinkeinoelämän keskusliitto, EK.

www.cleantechfinland.com

Esimerkkejä cleantech-yrityksistä vuodelta 2013

Suez Environnement ja ZenRobotics solmivat globaalin puitesopimuksen jätteenlajittelu- ja kierrätysratkaisuista: http://www.cleantechfinland.com/node/1997

LED-valaisinvalmistaja Greenlux tiivisti yhteistyötään IKEA:n kanssa: http://www.cleantechfinland.com/node/1511

Ensimmäinen KONEen Ultrarope-hissi asennettiin Singaporeen: http://www.cleantechfinland.com/node/2004

Aasian suurimpaan biovoimalaan Metson automaatiojärjestelmä: http://www.cleantechfinland.com/node/2028

Oilon sai suuren kaasupoltintilauksen Pekingistä: http://www.cleantechfinland.com/node/1837

Wärtsilälle huoltosopimus maailman suurimpaan kaasumoottorilla kulkevaan laivaan: http://www.cleantechfinland.com/node/1705  

Fortum avasi Baltian ensimmäisen jätteiden rinnakkaispolttolaitoksen: http://www.cleantechfinland.com/node/1868

Avainsanat:

Tilaa