Swiss Post International kirjaa hyvän tuloksen vuodelta 2010

Report this content

Tilivuonna 2010 Swiss Post Internationalin liikevoitto (EBIT) pysyi viime vuoden tasalla 35 miljoonassa eurossa. Myyntivoitto kasvoi 6,1 prosenttiin. Käyttökate oli 571 miljoonaa euroa. Yhtiö ennakoi myynnin kasvavan 6–7 prosenttia tilivuonna 2011.

Kansainvälisellä posti-, paketti- ja express-jakelualalla toimiva Swiss Post International saavutti 15. peräkkäisen voitollisen tilivuoden vuonna 2010. Haasteellisesta taloustilanteesta huolimatta yhtiön liikevoitto pysyi edellisvuoden tasolla 35 miljoonassa eurossa. Myyntivoitto kasvoi 6,1 prosenttiin edellisen tilivuoden 4,7 prosentista. Käyttökate laski 571 miljoonaan euroon. IFRS-kirjanpitokäytäntöön siirtymisen vuoksi vuoden 2009 uudeksi käyttökatteeksi ilmoitettiin 745 miljoonaa euroa. Jyrkkä 174 miljoonan euron käyttökatteen lasku johtuu pääasiassa ilmoitustavan muuttumisesta bruttokatteesta nettokatteeksi tilivuonna 2010.

"Swiss Post International ennakoi myynnin kasvavan 6–7 prosenttia tilivuonna 2011", kertoo Daniel Bättig, Swiss Post Internationalin kansainvälisten jakeluiden päällikkö. Kustannusten optimointivaiheen jälkeen yhtiö keskittyy nyt myynnin kasvattamiseen kannattavalla tavalla. Kasvua on tarkoitus saavuttaa kehittämällä logistiikkaa ja IT-resursseja sekä parantamalla valikoimaa, jolla pyritään vastaamaan painopistealojen eli esimerkiksi postimyynti-, matkailu-, lehti- ja kustannusalojen tarpeisiin.

Lisäarvoratkaisuja eri aloille

Vuonna 2010 Swiss Post International kehitti innovatiivisen palautusratkaisun kansainvälisen postimyyntialan käyttöön. Loppuasiakkaat 18 maassa voivat palauttaa tuotteet myyjälle ilmaiseksi.

Matkailualan yrityksille luotiin lomaesitteiden laatimista varten alusta (www.holiday-infoshop.com), jonka avulla palveluntarjoajat voivat kohdistaa erilaiset lomatarjouksensa eri kohderyhmille.

Swiss Post International avasi ranskankielisten sanomalehtien julkaisijoille kasvumahdollisuuksia kotimarkkinoiden ulkopuolella ostamalla sveitsiläisen EDIGROUP-lehtiyhtiön. EDIGROUP markkinoi ranskankielisten alueiden julkaisuja ja toimittaa painojulkaisuja kaikkialle maailmaan.

Parempi jalansija ydinmarkkinoilla

Hakemalla kasvua kapeilta erikoisalojen markkinoilta Swiss Post International on tuottanut vapaata kassavirtaa aina perustamisesta lähtien vuodesta 1996. Yritys aloitti kannattavilla Euroopan postimarkkinoilla, laajentui Yhdysvaltoihin ja sen jälkeen Aasiaan. Nykyisin Swiss Post International toimii kaikilla suurimmilla ulkomaan postimarkkinoilla joko omien yritysten tai myyntiedustajien kautta. "Laajentumisvaiheen jälkeen pyrimme saamaan paremman jalansijan nykyisillä kansallisilla markkinoilla. Swiss Post -laatubrändi ja valikoimamme tuodaan paremmin esille eri alueilla", Daniel Bättig kertoo.

Vuonna 2010 Swiss Post International laajensi toimintaa Suomen ja Yhdistyneen kuningaskunnan alueellisille markkinoille, joilla toimitaan kumppaniyritysten kanssa. Suomessa Swiss Post International tarjoaa laadukkaita kansainvälisiä postipalveluja yrityksille.

”Suomessa uutta vaihtoehtoa on pidetty tervetulleena. Me lähdemme siitä, että postittamisen täytyy olla vaivatonta, ja tavoitettavuutemme ja henkilökohtainen palvelumme on kerännyt asiakkailtamme kiitosta. Kun tilaus on tehty nettisivuillamme, me hoidamme loput”, sanoo Suomen toimialajohtaja Taina Enberg.

 

Yksi kansainvälisesti johtavista postiyrityksistä

Swiss Post International kuuluu kansainvälisen kirjepostialan johtavien palveluntarjoajien joukkoon. Swiss Postin kokonaan omistama tytäryhtiö työllistää 1 250 työntekijää kahdessatoista maassa Euroopassa, Yhdysvalloissa ja viidellä alueella Aasiassa. Swiss Post International on maailman kolmanneksi suurin kansallinen postiyritys kansainvälisellä kirjepostialalla.

Avainsanat:

Tilaa