Swiss Post Internationalin uusi Suomen maajohtaja tähtää 20 prosentin kasvuun

Report this content

Kalle Siik on nimitetty Swiss Post International Scandinavia Finland Oy:n uudeksi maajohtajaksi 1.1.2012 alkaen. Yritys tavoittelee Suomessa 20 prosentin kasvua alkaneelle vuodelle. ”Pääsemme tulokseen pitämällä asiakkaittemme asiakkaat tyytyväisinä”, Siik linjaa.

Kalle Siik (s.1974) on aloittanut Swiss Post International Scandinavia Finlandin uutena maajohtajana 1. tammikuuta 2012. Siikillä on yli 15 vuoden kokemus myynnin ja myynnin johtamisen tehtävistä.

-          Olen toiminut posti- ja logistiikka-alan lisäksi kuluttajapuolen myyntitehtävissä. Osaan kokemukseni puolesta asettua myös asiakkaan asemaan – uskon, että siitä on hyötyä parhaiden ratkaisujen löytämisessä omille asiakkaillemme, Siik sanoo.

Swiss Post International tarjoaa postipalveluita kansainvälisesti toimiville suomalaisyrityksille.

-          Postitoimialalla on perinteisesti kilpailtu nopeuden ja hinnan suhteen. Olemme vahvoilla hintakilpailussa, mutta haluamme tuoda myös uutta laatu-ajattelua alalle. Laatu tarkoittaa postittamisen joustavuutta omille asiakkaillemme, mutta ennen kaikkea se tarkoittaa hyvää palvelua ja vaivattomuutta loppuasiakkaalle, Siik sanoo.

Tavoitteena kasvu

-          Swiss Post International toimii Suomessa suhteellisen vähän kilpaillulla alalla. Olen hyvin innoissani toiminnan kehittämisen mahdollisuuksista sekä yrityksemme että koko toimialan suhteen. Tavoittelemme 20 prosentin kasvua alkaneen vuoden aikana, Siik linjaa.

Swiss Post International on toiminut Suomessa elokuusta 2010 alkaen.

-          Olemme hyvin iloisia, että saimme Siikin Suomen toimintojemme vetäjäksi. Hänellä on oikea tausta ja asenne liiketoimintojemme kehittämiseksi eteenpäin, Swiss Post International Scandinavian toimitusjohtaja Thomas Sjölin kommentoi.

-          Nykyinen markkina Suomessa muistuttaa tilannetta Ruotsissa viitisen vuotta sitten. Tuolloin ruotsalaiset eivät vielä nähneet vaihtoehtoja käyttämilleen postitoimintamalleille. Olemme kuitenkin onnistuneet osoittamaan heille toimivan vaihtoehdon ja vakiinnuttaneet asemamme Ruotsin lisäksi myös Tanskassa.

Swiss Post Internationalin palveluihin kuuluvat kansainväliset päivittäispostitukset, suoramarkkinointikampanjat sekä lehti- että pientavaralähetykset. Suomessa Swiss Post International toimii yhteistyössä paikallisten logistiikkayhtiöiden kanssa. Swiss Post Internationalin Scandinavian pääkonttori sijaitsee Tukholmassa. Suomessa yhtiö hoitaa vain kansainvälisiä yrityslähetyksiä.

Lisätiedot: Kalle Siik +358 400 344 076, Kalle.Siik@swisspost.fi

Avainsanat:

Tilaa