Tampereen biomateriaalialalla on 10–20 miljardin euron markkinapotentiaali

Report this content

Tekesin vaikuttavuusraportti nostaa terveydenhoidon biomateriaalialan innovaatiot yhdeksi Suomen merkittävimmistä innovaatioaloista viimeisen 30-vuoden aikana. Tampereelle keskittyneen alan pioneeri Pertti Törmälä korostaa, että suomalaisten innovaatioiden täytyy olla tieteellisiä läpimurtoja, jotta kansainvälisillä markkinoilla on edes mahdollista kilpailla.

”Suomalaisten tuotteiden on oltava ainutlaatuisia ja ensimmäisiä maailmassa. Kopiotuotteilla on turha yrittää markkinoille, joten pitkäjänteinen innovaatiotoiminta on avain suomalaisten menestykseen”, kertoo biomateriaalialan pioneeri emeritusprofessori Pertti Törmälä.

Tampere on kansainvälisesti alan merkittävimpiä keskittymiä ja siellä toimii yli puolet Suomen biomateriaalialan valmistuksesta ja tutkimuksesta. Myös alan kaupallinen potentiaali on suuri.

”Alan markkinapotentiaali näillä sovellusalueilla, joita Tampereella tehdään, on noin 10–20 miljardia euroa”, Törmälä arvioi.

Tekesin teknologia-asiantuntija, ryhmäpäällikkö Mika Sievi-Korte luottaa Tampereen vahvuuksiin alan keskittymänä jatkossakin.

”Täällä on yli kolmenkymmenen vuoden perinteet ja tällä hetkellä alalla työskentelee satoja huippuosaajia tutkimuslaitoksissa ja teollisuudessa. Myös tulevaisuus näyttää valoisalta. Täällä panostetaan jatkuvasti toimintaympäristön kehittämiseen ja sovellusten kaupallistamiseen. Esimerkiksi Tekes käynnisti viime vuonna strategisen hankkeen ”ihmisen varaosien” kehittämiseksi”, Sievi-Korte kertoo.

Tekesillä merkittävä vaikutus uuden toimialan syntymiseen

SfinPact-vaikuttavuusraportti perustuu noin 5 000 suomalaisen innovaation Sfinno-tietokantaan. VTT:n keräämä Sfinno on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen innovaatiotietokanta, joka mahdollistaa suomalaisen innovaatiotoiminnan ja -politiikan tutkimisen vuosikymmenten ajalta. Tulokset perustuvat edustavaan otokseen, jossa lähes tuhat innovaatioiden toteuttajaa vastasi kyselyyn. Nyt sitä käytetään ensimmäistä kertaa Tekesin toiminnan arviointiin. Tekes on ollut keskeisessä osassa kokonaisten toimialojen, kuten esimerkiksi terveydenhuollon biomateriaalien, kehityksessä.

”Tekes on käytännössä mahdollistanut, että koko bisnesalue on voinut syntyä. Suomessa ei ole riittävästi riskisijoittaja, ja Tekes on ollut pitkäjänteinen innovaatioiden rahoittaja. Omalla urallani Tekesin ja Suomen Akatemian rooli on ollut aivan käänteentekevä”, Törmälä kertoo.

VTT:n tutkimuksen mukaan Tekes on ollut mukana 62 prosentissa tutkituista innovaatioista ja niistä 82 prosentissa sen rooli on ollut merkittävä.

”Tekesillä on ollut merkittävä rooli erityisesti uutuusarvoltaan suurien ja kansainvälisille markkinoille tähtäävien uusien innovaatioiden synnyssä. Usein tällaisten haasteellisten innovaatioiden syntyyn liittyvä kehitystyö vaatii myös pitkän ajan, mikä pätee erityisesti terveydenhuollon biomateriaali-innovaatioihin, Sievi-Korte kertoo.

Raportti avaa innovaatiotarinoita peleistä bioetanoliin

Innovaatio on uusi tuote, palvelu tai toimintatapa, joka tuottaa taloudellista tai yhteiskunnallista hyötyä. Selvityksen mukaan Tekesillä on ollut merkittävä rooli rahoituksen lisäksi tutkimus- ja kehittämistoiminnan aktivoijana sekä yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yritysten verkottajana.

”Innovaatioiden syntyminen on tässä ajassa erityisen tärkeää, sillä ne takaavat Suomen kilpailukyvyn ja menestyksen myös tulevaisuudessa”, kertoo Tekesin pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara.

”Yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja sen läpinäkyvä tarkastelu ovat tärkeä osa Tekesin vastuullisuutta. On tärkeää, että suomalaiset tietävät, mitä Tekes tekee ja mitkä ovat sen toiminnan vaikutukset”, Saarnivaara jatkaa.

Tekesin yleisen vaikuttavuuden lisäksi raportissa pureudutaan seitsemän toimialan kehityksen ja innovaatioiden kuvaamiseen. Siinä esitellään myös monien menestyneiden innovaatioiden tarinat. Sellaisia ovat mm. Rovion Angry Birds, Raision Benecol, St1:n bioetanoli ja Polar Electron rannetietokoneet.

Raportin yhteydessä Tekes julkisti myös Vaikutusten valtatie -sivuston, joka kuvaa havainnollisesti suomalaisen innovaatiokentän, yhteiskunnallisten muutosten ja Tekesin ohjelmien yhteyttä 1980-luvulta tähän päivään. Sivuston on toteuttanut Flo Apps Oy.

Tekes Review 289/2012: Funder, activator, networker, investor

Vaikutusten valtatie (toimii parhaiten Firefoxilla)

Lisätietoja:

Emeritusprofessori Pertti Törmälä, puh. 040 514 6944

Ryhmäpäällikkö Mika Sievi-Korte, Tekes, puh. 050 3423268

Pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara, Tekes, puh. 010 60 55700

Yksikön johtaja Raine Hermans, Tekes, puh. 010 60 55603

etunimi.sukunimi@tekes.fi

Tilaa