Tommi Nikunen: Oberissa lyödään alkutahdit mäkiviikon valloituksessa

Report this content

Suomen mäkihypyn A-maajoukkueen päävalmentajana vuosina 2002–2008 toiminut Tommi Nikunen on peliyhtiö Unibetin asiantuntija mäkihypyn maailmancupissa ja Vancouverin olympialaisissa. Nikunen povaa Oberstdorfin voittoa Simon Ammanille, mutta uskoo myös Koflerin ja Jacobsenin kaltaisiin yllättäjiin. Unibet antaa Jacobsenin sijoitukselle kolmen parhaan joukkoon kertoimen 5,00.

Oberstdorfin harjoitukset ja karsinta olivat varsin sekavat. Lähes jokaisella hypyt vaihtelivat suuresti, mikä lupaa mielenkiintoista kilpailua. Lämmin sää ja sen mukana vaihtelevat tuulet tulevat varmasti vaikuttamaan lopputulokseen. Karvaimmin tuulen metkut saivat karsintapäivänä kokea Dimitri Vasiljev, Kamil Stoch ja Janne Ahonen. Kaksi ensimmäistä eivät edes selviytyneet itse kilpailuun ja Ahonenkin sai tyytyä ”ynnä muut” -sijoitukseen. Sinänsä karsinnalla ei ole itse kilpailun kanssa juuri tekemistä, mutta mäkiviikolla käytettävän pudotuskilpailun takia lähtönumero itse kilpailuun määräytyi karsinnan perusteella. Näin ollen koko mäkiviikkoa ajatellen mielenkiintoisista nimistä Ahonen ja Malysz hyppäävät jo ensimmäisen kierroksen alkupäässä ja noin puoli tuntia ennen viimeisiä kilpailijoita. Olosuhteet ehtivät tässä ajassa muuttua moneen kertaan. Yksi, jonka suorituksiin olosuhteet eivät liiemmin vaikuta, on Simon Amman. Hän on selvästi kovakuntoisin hyppääjä tällä hetkellä. Uskon hänen kantavan avauskilpailun jälkeen keltaisen MC-liivin lisäksi myös turnausjohtajan liiviä. Siitä eteenpäin on sitten kaikki auki. Gregor Schlierenzauer on varma valinta, mutta itse uskon yllätyksiin. Andreas Kofler oli jo edellisessä kilpailussa vakuuttava ja jatkaa nousuaan. Adam Malysz, Anders Jacobsen ja Wolfgang Loizl voivat kaikki nousta taistelemaan toisesta sijasta. Lähtöpaikka voi tässä olla ratkaisevaa. Malysz hyppää kilpailun alussa ja pidän sitä hänelle haittana. Janne Ahonen on joulun aikana mennyt eteenpäin, mutta sijoitus kuuden joukkoon olisi hänelle voitto. Siihenkin kaiken on onnistuttava kohtuullisesti. Jos sijoitus paljon huonommaksi jää, voidaan myös kuudennen mäkiviikon voitto unohtaa. Oberstdorfin suosikit: Simon Amman Gregor Schlierenzauer Andreas Kofler Anders Jacobsen Wolfgang Loizl Nikusen vinkit: Huippukohteita Oberstdorfin kisaan! Päivän paras löytö: Chedal, E vs. Bodmer, P Chedal 1,85 Molemmat saavat Unibetilta kertoimen 1,85. Chedal vie tämän taisteluparin suvereenisti nimiinsä. Bodmer väläytteli alkukaudesta, mutta on nyt palannut tasolleen. Sclierenzauer, G vs. Amman, S Amman 1,95 Amman on harjoitusten perusteella suosikki tähän pariin ja on saanut selkeän ylikertoimen. On koko kilpailun voittaja. Malysz, A vs. Romoeren, BE Malysz 1,75 Malysz on parin selkeä suosikki. Romoerenin onnistumiset ovat vaatineet alkukaudesta kisan parhaita tuulirakoja. Tasaisissa oloissa vie Malysz tämän parin varmasti. Jacobsen, A vs. Koch, M Jacobsen 1,75 Veikkaan Jacobsenia koko kisan kärkikolmikkoon, joten selkeä valinta tässä parissa. Voittajavedossa ehdottomasti paras kerroin löytyy Anders Jacobsenin kohdalla. Jacobsen Sijoitus 1-3 kerroin 5,00 Unibetin kertoimet Mäkiviikko 2009/10 - HS137: Oberstdorf Kuka voittaa kilpailun? Panoksia ei palauteta jos kilpailija ei osallistu. Muiden kertoimet pyynnöstä. Voitto, (sijoitus 1-3) Schlierenzauer, G 2,50 1,25 Ammann, S 2,75 1,25 Loitzl, W 12,00 3,15 Kofler, A 13,00 3,25 Morgenstern, T 14,00 3,50 Jacobsen, A 20,00 5,00 Romoeren, B E 25,00 7,50 Olli, H 30,00 7,50 Małysz, A 35,00 9,00 Ito, D 40,00 10,00 Koch, M 45,00 11,00 Ahonen, J 50,00 12,00 Kuettel, A 50,00 12,00 Bodmer, P 75,00 15,00 Chedal, E 75,00 15,00 Schmitt, M 75,00 15,00 Evensen, J 100,0 20,00 Kasai, N 100,0 20,00 Uhrmann, M 100,0 20,00 Hilde, T 125,0 25,00 Tochimoto, S 125,0 25,00 Kranjec, R 150,0 35,00 Ljoekelsoey, R 150,0 35,00 Neumayer, M 150,0 35,00 Kaikki kertoimet: https://fi.unibet.com/betting/

Avainsanat:

Tilaa