Tutkimus: Big data säästää ihmishenkiä ja ennustaa rikoksia

Report this content

Valtavia datamääriä analysoimalla ja hyödyntämällä kyetään säästämään julkisia varoja ja parantamaan kansalaisten elämänlaatua, selviää uudesta SAP:n rahoittamasta TechAmerica-säätiön tutkimuksesta (ks. infografiikka). Keskeisimmät hyödyt liittyvät terveyteen ja turvallisuuteen.

Tutkimusyhtiö Penn, Schoen & Berlandin Yhdysvalloissa toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistui lähes 200 julkisen sektorin it-toimihenkilöä. Tutkimuksen keskeisimmät havainnot olivat:

  • Liittovaltion tasolla työskentelevistä vastaajista 87 prosenttia ja osavaltiotasolla työskentelevistä vastaajista 75 prosenttia sanoo reaaliaikaisten big data -ratkaisujen voivan säästää vuositasolla lukuisia ihmishenkiä. Terveydenhoidon ammattilaiset voivat hyödyntää esimerkiksi hoitotoimenpiteisiin liittyvää tietoa entistä tehokkaampien hoitokeinojen kehittämiseen ja epidemioiden nopeampaan havaitsemiseen.
  • 83 prosenttia vastaajista liittovaltiotasolla uskoi big data -ratkaisujen auttavan Yhdysvaltain liittovaltiobudjetin pienentämistä vuositasolla vähintään 10 prosentin eli 380 miljardin dollarin edestä.
  • Osavaltiotason vastaajista 75 prosenttia piti big datan terveydenhoitoon ja turvallisuuteen liittyviä käytännön etuja äärimmäisen hyödyllisinä. Viranomaiset käyttävät big dataa kehittäessään rikosten tapahtumista ennustavia malleja, joista on merkittävä apu rikollisuuden paikallisessa vähentämisessä.
  • 75 prosenttia liittovaltion tasolla työskentelevistä vastaajista näki yhtenä big datan hyötynä myös kansalaisten elämänlaadun parantamisen. Virastojen hallussa olevien valtavien datamäärien analysoinnin avulla esimerkiksi kansalaisille tarjottavia palveluita kyetään parantamaan ja räätälöimään henkilökohtaisemmiksi.

Hyödyistä huolimatta big data -analytiikan laajamittaisemmalla käytöllä on yhä hidasteita. Vastaajien suurimpia huolenaiheita olivat liittovaltiotasolla ratkaisujen yksityisyyteen (47 %) ja investointien tuottavuuteen (39 %) liittyvät kysymykset. Osavaltiotasolla isoimpana hidasteena mainittiin huoli korkeista kuluista (42 %). Kaikista vastaajista 40 prosenttia nosti lisäksi esille sen, että datan käsittely perinteisten tietokantojen varassa on liian hidasta.

Big Data and the Public Sector -tutkimuksen raportti on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.

TechAmerica-säätiön alkuperäinen englanninkielinen tiedote on luettavissa täällä.

Lisätietoja:

SAP Nordics

Director Integrated Communications
Susanne Kapfer
T: +46 (0)8 587 700 00
M: +46 (0)733 587 798
susanne.kapfer@sap.com

Manager PR & Communications
Cathrine Thaning
T: +47 6 752 9458
M: +47 4 168 1740
cathrine.thaning@sap.com

SAP
SAP, maailman johtava liiketoimintaratkaisujen toimittaja auttaa kaikenkokoisia yrityksiä ja toimialoja toimimaan paremmin. Tukitoiminnoista kulmahuoneeseen, varastosta myymälään, pöytäkoneesta mobiililaitteeseen – SAP mahdollistaa ihmisiä ja organisaatioita toimimaan yhdessä ja käyttämään liiketoimintatietoa tehokkaammin. SAP auttaa yli 195 000 asiakasta (sisältää asiakkaat SuccessFactorsin yritysostosta) yli 120 maassa toimimaan kannattavasti, uudistumaan jatkuvasti ja kasvamaan kestävästi. Lisätietoja www.sap.com ja www.sap.com/finland

About TechAmerica Foundation
TechAmerica Foundation educates industry executives, policy makers and opinion leaders on the promise of technological innovation to advance prosperity, security and the general welfare. Launched in 1981, the Foundation is a 501c(3) non-profit, non-partisan affiliate of TechAmerica, which is the leading voice and resource for the U.S. technology industry. The Foundation disseminates award-winning industry, policy and market research covering topics such as U.S. competitiveness in a global economy, innovation in government, and other areas of national interest. It also organizes conferences and seminars to explore pertinent issues with government and industry representatives and to share the Foundation’s findings. Learn more about TechAmerica Foundation at www.techamericafoundation.org.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit