Tutkimus: Suomalaiset haluavat uusia tapoja hoitaa asioitaan

Report this content

Elisan teettämän kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset eivät pidä kuntien palveluissa asioimisesta, vaikka palveluissa itsessään ei ole moitittavaa. Kansalaiset toivovat uusia tapoja hoitaa asioitaan. Muutos kulkee kohti aika- ja paikkariippumatonta palvelumallia. Palvelut täytyy tarjota kuntalaisille sopivampaan aikaan, parhaiten sopivalla tavalla ja sopivassa paikassa.

Elisa julkaisee 25.9.2012 lähes tuhannen kuntapäättäjän ja kuntalaisen haastatteluihin perustuvan valtakunnallisen tutkimuksen, joka paljastaa syyn kuntalaisten tyytymättömyyteen kuntien tarjoamiin palveluihin ja esittelee kuntalaisten toivomia parannusehdotuksia.

Tule kuulemaan tutkimustulokset tuoreeltaan ja tutustumaan uudenlaiseen tapaan asioida julkisissa palveluissa!

Tilaisuudessa Aalto-yliopiston professori Paul Lillrank kertoo näkemyksensä siitä, miten palvelut tulisi tarjota. Tutkimustulokset esittelee tutkimusjohtaja Jouni Kivikoski Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy:stä. Tilaisuutta isännöivät Elisan yritysasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Pasi Mäenpää sekä asiakasvuorovaikutuksen ratkaisuista vastaava johtaja Anna-Mari Ylihurula.

Ilmoitathan saapumisestasi Henna Tuomiselle osoitteeseen henna.tuominen@elisa.fi.

Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 9-11
Paikka: Elisa Studio, Mannerheimintie 22-24

Tervetuloa!

Tilaa