Uusi arpajaislaki heikentää suomalaisen median ja urheilun kilpailukykyä

Report this content

Lokakuun ensimmäisenä päivänä voimaan astuva uusi arpajaislaki heikentää suomalaisten medioiden ja urheilun kilpailukykyä. Esimerkiksi peliyhtiö Unibet joutuu siirtämään Suomeen varatun mediabudjettinsa muihin maihin. Myös urheilun rahoituspohja kaventuu uuden lain myötä, kun peliyhtiöt eivät voi sponsoroida palveluihinsa liittyviä lajeja ja urheilijoita. Yleiseurooppalainen suuntaus on päinvastainen, eikä Suomen arpajaislakityöryhmä ole tutkinut lain valmisteluvaiheessa muita vaihtoehtoja. Arpajaislakityöryhmän lähes kaikilla jäsenillä on sidonnaisuus joko Veikkaukseen, RAY:een tai Fintotoon.

Suomalaiset ovat maailman eniten pelaava kansa. Monopoliyhtiöt ovat olleet vuosikymmeniä Suomen suurimpia mainostajia ja ainoita yrityksiä, joilla on säännöllisesti mainontaa myös Yleisradion kanavilla parhaaseen katseluaikaan. Näistä seikoista huolimatta uudessa arpajaislaissa on perustelematta se, miksi vain monopolijärjestelmä turvaisi valtion rahapelituotot ja miksi vain monopolijärjestelmällä voitaisiin rajoittaa peliongelmia tehokkaasti.

– Englannissa, Italiassa ja Ranskassa on jo lisensoitu markkina, ja Tanska ja Viro ovat seuraavat. Nämä maat ovat oivaltaneet, että hyvin suunniteltu kilpailuasetelma tukee parhaiten vastuullista pelaamista ja on myös valtiolle tuottavampi kuin monopolijärjestelmä. Suomessa kehitys on ollut päinvastaista. Olisi Suomen etu, että hallitus selvittäisi vielä lisenssijärjestelmän taloudelliset mahdollisuudet ja lakimuutoksen vaikutuksen markkinoiden kehitykseen. Uuden lain myötä suomalainen media ja urheilu menettävät arviolta yli 10 miljoonaa euroa vuodessa. Rahat menevät ulkomaisiin medioihin ja muihin maihin, esimerkiksi Ruotsiin. Joudumme myös lopettamaan nyrkkeilijä Amin Asikaisen tukemisen, Unibetin Liisa Matinvesi kertoo.

– Olen ammattilaisnyrkkeilijä, enkä saa mitään julkista tukea. Ilman tukijoitani en pysty harjoittamaan ammattiani ja onkin todella ikävää, että uuden arpajaislain myötä päätukijani ei voi jatkaa. Laki vaikeuttaa myös monen muun urheilijan harjoittelua ja kaventaa merkittävästi urheilun rahoituspohjaa. Voisikin sanoa, että monopoli on monen lajin suurin este saada sponsorieuroja, Amin Asikainen toteaa.

Mediajätit mukaan pelibisnekseen

Median ja peliviihteen välillä on nähtävissä selvää konvergenssia. Esimerkiksi Canal+ ja Eurosport ovat jo tulossa mukaan verkkopeleihin omalla brändillään, samoin muut suuret mediayhtiöt. Ensimmäinen ongelma tässä on se, että suuret mediayhtiöt tulevat rikkomaan Suomen arpajaislakia, eikä Suomella ole mitään mahdollisuuksia valvoa lain noudattamista niiden osalta.

Tätäkin merkittävämmäksi ongelmaksi muodostunee se, että suomalaisten mediayritysten kansainvälinen kilpailukyky rajoittuu, koska yritykset eivät kykene hakemaan kasvua samoista suunnista.

Monopoliyhtiöiden liikevaihto oli viime vuonna yhteensä yli 2,4 miljardia euroa. Vedonlyöntipelien ja muiden urheilupelien osuus liikevaihdosta on vain 6 prosenttia eli noin 150 miljoonaa euroa. Näiden lukujen valossa yhteiskunnallisten toimintojen rahoituspohjan murentumisella pelottelu ei perustu tosiasioihin, koska ulkomainen kilpailu haastaa lähinnä Veikkauksen vedonlyöntipelit, ja niitäkin vain online-pelien osalta. RAY toimii vieläkin vähemmän kilpailluilla markkinoilla. 94 prosenttia monopolien liikevaihdosta tulee siis Loton, Kenon ja peliautomaattien tapaisista tuotteista, joita ulkomaiset firmat eivät voi haastaa.

Uuden arpajaislain myötä Unibet on joutunut lakkauttamaan myös Suomen maajohtajan pestin.

Lisätietoja: Liisa Matinvesi, p. 44 78416 73391, liisa.matinvesi@unibet.com

Unibet on vuonna 1997 perustettu online-pelejä tarjoava NASDAQ OMX Nordic Exchange -pörssiin Tukholmassa listattu yhtiö. Unibet on yksi Euroopan suurimmista yksityisistä online-peliyhtiöistä. Se tarjoaa palveluita 27 kielellä osoitteessa www.unibet.com. Tällä hetkellä Unibetillä on yli 4,7 miljoonaa asiakasta yli sadassa maassa. Unibet kuuluu jäsenenä Euroopan suurimpien rahapeli- ja vedonlyöntiyhteisöjen etujärjestöön (EGBA, European Gaming and Betting Association) ja RGA:han Iso-Britanniassa (Remote Gambling Association). Unibet on G4:n (Global Gaming Guidance Group) sertifioima. Joulukuussa 2007 Unibet hankki omistukseensa Pohjoismaiden markkinoiden suurimman bingo-operaattorin Maria Holdingsin ja huhtikuussa 2008 Skandinavian suurimman toto-yhteisön, Travnetin.

Lisätietoja Unibet Group plc:stä osoitteesta www.unibetgroupplc.com

Tilaa