Vakuuta itsesi influenssaa vastaan

Report this content

Syksyn flunssat jylläävät jo monilla työpaikoilla, kouluissa ja päiväkodeissa. Tavallista flunssaa seuraa myöhemmin talvella kausi-influenssa, jonka oireet ovat usein huomattavasti rajummat. Influenssalta voi suojautua ottamalla rokotteen hyvissä ajoin ennen ensimmäistä tartunta-aaltoa.

Kausi-influenssalla tarkoitetaan A- ja B-virusten aiheuttamaa hengitysteiden tulehdusta, ja se saapuu Suomeen yleensä joulu-maaliskuussa. Influenssa tarttuu tehokkaasti, koska sairastunut levittää virusta jo ennen varsinaisten oireiden ilmaantumista.

Tehokkain suoja influenssaa vastaan on rokote. Se täytyy ottaa loka-marraskuussa, jotta elimistö ehtii kehittää vasta-aineita ennen tartunta-aaltoa.

– Influenssaan sairastuneiden määrissä on eri vuosina suuria vaihteluita, koska influenssan kanta vaihtelee vuosittain. Siksi myös rokotteeseen sisältyvät kannat valitaan vuosittain uudelleen, ja se suojaa influenssalta vain vuoden. Yleensä influenssan kerran sairastaneet ottavat rokotteen joka vuosi, koska tauti on niin raju, työterveyslääkäri Päivi Metsäniemi Terveystalo Pasilasta kertoo.

Influenssarokote on ilmainen riskiryhmille, joihin kuuluvat alle 3-vuotiaat lapset, raskaana olevat sekä perussairaudesta kärsivät. Muut voivat hankkia influenssarokotteen omalla kustannuksellaan.

Influenssarokote on turvallinen

Muutaman vuoden takaisen sikainfluenssarokotteen epäilty yhteys lasten ja nuorten narkolepsiaan aiheutti Metsäniemen mukaan selvän notkahduksen myös influenssarokotteen suosiossa. Hän kuitenkin vakuuttaa pelkojen olevan turhia.

– Kausi-influenssarokotteissa ei ole käytetty säilöntäaineita tai tehosteainetta eli adjuvanttia, jonka nimenomaan on sikainfluenssarokotteessa epäilty myötävaikuttaneen narkolepsiaan sairastumista, Metsäniemi sanoo.

Influenssarokote ei myöskään voi aiheuttaa influenssaa. Hyvin pieni osa rokotetuista voi saada flunssan kaltaisia oireita rokotuksen jälkeen, ja rokotekohta voi tuntua aralta, mutta oireet häviävät parissa päivässä.

Myös influenssan tavalliselta jälkitaudilta, keuhkokuumeelta, voi suojautua aikuisten pneumokokkirokotteella. Sen voi ottaa influenssarokotuksen yhteydessä.

Lisätietoja:

Päivi Metsäniemi, työterveyslääkäri, Terveystalo Pasila, puh. 045 633 8858, paivi.metsaniemi@terveystalo.com

Terveystalo on Suomen suurin terveyspalveluyritys. Yhtiö tarjoaa monipuolisia terveys-, työterveys-, sairaanhoito- ja tutkimuspalveluja lähes 150 toimipaikassa eri puolilla Suomea. Terveystalon asiakkaita ovat yksityishenkilöt, yritykset ja yhteisöt, vakuutusyhtiöt sekä julkinen sektori. Terveystalo työllistää valtakunnallisesti lähes 6 500 terveydenhuollon ammattilaista. Vuonna 2011 Terveystalo investoi suomalaisten terveyspalvelujen kehittämiseen 118 miljoonaa euroa. www.terveystalo.com

Avainsanat:

Tilaa