Ympäristöystävällisen matkailun kuumimmat trendit vuonna 2020

Report this content

Pohjoismaalaiset millenniaalit pitävät ympäristöystävällisyyttä tärkeänä tekijänä hotellin valinnassa.

HELSINKI, 15.01.2020 – Samalla kun keskustelu ilmastonmuutoksen ympärillä kiihtyy entisestään, ovat millenniaalit ryhtyneet sanoista konkreettisiin tekoihin muuttamalla matkailutottumuksiaan, selviää Hotels.comin hiljattain toteuttamasta tutkimuksesta.

Millenniaalit matkoilla -tutkimuksen mukaan kaksi viidestä (41 %) pohjoismaalaisesta millenniaalista pyrkii matkustamaan entistä ympäristöystävällisemmin. Ympäristötietoinen matkustaminen on erityisen tärkeää suomalaisille nuorille aikuisille, joista jopa 58 prosenttia kertoo kokevansa asian tärkeäksi.

Vihreämpään matkailuun pyrkivät pohtivat erityisesti sitä, missä päin maailmaa he matkustavat ja mitkä ovat kestäviä matkakohteita. Jopa 21 prosenttia vastanneista kertoo välttäneensä ulkomailla matkustamista huomioidakseen planeettaamme paremmin. Kaksi viidestä kertoo lisäksi kiinnittäneensä huomiota liikkumismuotoihin ja matkustaneensa ainoastaan paikkoihin, joihin pääsee julkisilla kulkuvälineillä, laivalla tai junalla. Staycation eli lähimatkailu ei ole vielä saavuttanut suurta suosiota pohjoismaalaisten millenniaalien keskuudessa, sillä vain kolme prosenttia kertoo suosivansa lähilomailua. Muutos voi kuitenkin olla odotettavissa vuonna 2020, jolloin ympäristöystävälliset valinnat korostuvat entisestään.  

”On selvää, että nuoret pohjoismaalaiset aikuiset ovat ympäristötietoisia matkailijoita ja haluavat tehdä osansa ympäristön eteen – melkein puolet tutkimuksemme vastaajista oli sitä mieltä, että heidän matkailuvalinnoillaan on merkitystä ympäristön kannalta. Kiinnostus kestävämpään matkailuun tulee kasvamaan entisestään vuonna 2020”, kertoo Emma Tagg Hotels.comilta.  

Hotels.com on koonnut listan Pohjoismaiden kiinnostavimmista ympäristöystävällisistä hotelleista niille, jotka haluavat matkustaa kestävämmin vuonna 2020.


HARADS, RUOTSI (9,4)

Treehotel on uniikki puumajahotelli, jonka ovat luoneet Skandinavian johtavat arkkitehdit. Puumajat sijaitsevat 4-6 metrin korkeudessa tarjoten yöpyjilleen henkeäsalpaavan näkymän Lule-joelle. Hotelli toivottaa vieraansa tervetulleiksi rentouttavaan ja upeaan ympäristöön harmonisen metsäluonnon keskelle. Tärkeä osa hotellikonseptia on ekologisten arvojen huomioiminen ja mahdollisimman vähäinen vaikuttaminen luontoon.

Treehotel on varattavissa alkaen 552 € /huone/yö*. Lisätiedot ja varaukset Hotels.com.

JYVÄSKYLÄ, SUOMI (9,2)

Solo Sokos Hotel Paviljonki ei ole mikään tavallinen hotelli, vaan siitä on viime vuoden aikana tullut oikea suomalainen klassikko.

Hotelli on sitoutunut ottamaan huomioon ympäristön hyvinvoinnin kaikissa toiminnoissaan, ja sille on myönnetty toiminnastaan Green Key -ympäristömerkki. Solo Sokos Hotel Paviljonki on myös useasti palkittu muun muassa parhaana kaupunkihotellina, Suomen parhaana modernina luksushotellina sekä Pohjois-Euroopan parhaana design-hotellina World Luxury Awardseissa.  

Solo Sokos Hotel Paviljonki on varattavissa alkaen 127 € /huone/yö*. Lisätiedot ja varaukset Hotels.com.

HELSINKI, SUOMI (9,4)

Hotel Fabian sijaitsee rauhallisella kadulla kivenheiton päässä Helsingin keskustan kuhinasta. Tässä boutique- hotellissa on 58 modernia ja erilaista huonetta, jotka toivottavat vieraansa tervetulleiksi kokemaan uniikin ilmapiirinsä. Hotelli Fabian on ympäristötietoinen ja osallistuu Den Grønne Nøgle -ohjelmaan, joka mittaa hotellien vaikutuksia ympäristöön, yhteiskuntaan, kulttuuriseen perintöön ja paikalliseen talouteen. 

Hotel Fabian on varattavissa alkaen 127 € /huone/yö*. Lisätiedot ja varaukset Hotels.com.

STAVANGER, NORJA (9,2)

Radisson Blu Atlantic Hotel on ympäristöystävällinen, lämminhenkinen ja elegantti hotelli veden ääressä Stavangerin sydämessä. Kaupunki tunnetaan paitsi upeista rannoistaan ja henkeäsalpaavista vuonoistaan, mutta myös koko Norjan ruokamekkana. Yksi Skandinavian suurimmista ruokafestivaaleista, The Happy Food Festival, järjestetään Stavangerissa, ja sinne kokoontuu vuosittain 250 000 ruokafania, perhettä ja kokkia ympäri maailman. 

Herkullinen makukokemus odottaa myös Radisson Blu Atlantic -hotellissa, joka on tunnettu modernista FireLake-ravintolastaan, jonka makumaailma tulee Pohjois-Amerikasta pohjoismaisilla vaikutteilla höystettyinä.

Radisson Blu Atlantic Hotel on varattavissa alkaen 120 € huone/yö*. Lisätiedot ja varaukset Hotels.com.

KÖÖPENHAMINA, TANSKA (8,8)

Hotel Crowne Plaza Copenhagen Towers  sijaitsee Kööpenhaminassa ja on yksi Tanskan johtavista ympäristötietoisista hotelleista. Se tunnetaan Tanskan ensimmäisenä hotellina, jolla on pohjavedellä toimiva lämmitys- ja viilennysjärjestelmä – teknologia, joka varmistaa miellyttävän sisäilman ympäri vuoden vaikuttamatta haitallisesti ympäristöön.

Tässä hotellissa on Paustian-huonekaluilla toteutettu värikäs ja moderni sisustus sekä fantastinen näkymä Ørestad-kaupunginosan ylle. Hotelli sijaitsee alueella, jossa luonto ja urbaani, moderni arkkitehtuuri kohtaavat saumattomasti. Lähellä on myös yksi Skandinavian suurimmista ostoskeskuksista sekä kaunis Amager Strandpark ulkoilumahdollisuuksineen.  

Hotel Crowne Plaza Copenhagen Towers  on varattavissa alkaen 116 € /huone/yö*. Lisätiedot ja varaukset Hotels.com.

Lisätiedot:

Lisätietopyynnöt pyydetään osoittamaan Hotels.comin lehdistöpalveluun osoitteeseen 
nora.maki@bcw-global.com tai puhelimitse numeroon +358 (0)41 433 1078.

Huomioita toimittajille: 
Lisätietoja on saatavana Hotels.comin verkkosivustossa osoitteessa www.hotels.com tai seuraamalla meitä Twitterissä @HotelsdotcomEU tai Facebookissa (Hotels.comEurope)

Hotels.comin tilaama ja YouGovin toteuttama Millenniaalit matkoilla -tutkimus järjestettiin Tanskassa, Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa 1.–14. lokakuuta 2019. Kyselyyn osallistui yhteensä 4 000 vastaajaa, 1 000 kustakin osallistujamaasta. 

*Poikkeuksia sovelletaan. Palkintoyöt ovat kymmenen edellisen varatun yön keskiarvon arvoisia. Verot tai muut maksettavat kulut veloitetaan jokaisesta palkintoyöstä. Neljän euron kulu laskutetaan lunastetuista palkintoöistä, jollei palkintoyötä lunasteta appin kautta. Ehdot: https://fi.hotels.com/customer_care/terms_conditions.html 
 


 

Tietoja Hotels.comista® 
Hotels.com on palkitsevin tapa varata majoitus. Rakastamme matkustamista ja tiedämme, että niin rakastat sinäkin. Siksi olemme tehneet majoituksen varaamisen sivustollamme hyvin helpoksi. Hotels.com tarjoaa satoja tuhansia majoitusliikkeitä ympäri maailmaa 90 paikallissivustolla ja 41 kielellä. Etsitpä sitten luksusta Luxemburgista, puumajoja Perusta tai kylpylöitä Kreikasta, löydät ne kaikki vain yhdellä napin painalluksella. Lisäksi kanta-asiakasohjelmamme avulla ansaitset palkintoöitäᶧ nukkumalla ja saat välittömiä säästöjä salaisilla hinnoilla... Mikä voisi olla sen parempaa? Varaamisesta tuli lisäksi juuri entistä vaivattomampaa. Yli 25 miljoonan tarkistetun asiakaspalautteen ja 70 miljoonaa kertaa ladatun helppokäyttöisen sovelluksen ansiosta voit olla varma, että löydät juuri sinulle parhaiten sopivan majoituksen.

© 2020 Hotels.com, LP. Hotels.com ja Hotels.com-logo ovat rekisteröityjä tavaramerkkejä tai Hotels.com, L.P.:lle kuuluvia tavaramerkkejä. Kaikki muut tavaramerkit ovat omistajiensa omaisuutta.

Avainsanat: