Trading House ostaa Familonin Finlaysonilta

Report this content

Trading House Eesti on ostanut Familonin peitto- ja patjatuotannon, mukaan lukien Heinolan, Kankaanpään ja Pietarin tehtaat, sekä Suomen suurimman kodintekstiilien valmistajan Finlayson & Co Oy:n vähittäismyymälät Baltiassa ja Venäjällä. Trading House Eesti on osa pohjoismaista Trading House Scandinavia AB -konsernia, joka on yksi Euroopan suurimmista vuodevaatevalmistajista.

Kauppaan kuuluvat kaksi tuotantoyksikköä Suomessa ja yksi Venäjällä sekä vähittäismyymälät Baltiassa ja Venäjällä. Finlaysonin vähittäismyymälät Suomessa pysyvät Finlayson & Co Oy:n omistuksessa. Finlayson & Co Oy on ollut CapManin hallinnoimien rahastojen omistuksessa vuodesta 1999.

Trading House Scandinavian pääkonttori on Ruotsin Norrköpingissä ja sillä on yhteensä viisi tuotantolaitosta Virossa, Puolassa ja Kiinassa. Trading House Scandinavian omistaja Peter Hunt sanoo, että kaupan kautta konserni pystyy vahvistamaan asemaansa johtavana paikallisena valmistajana ja pääsee ensimmäistä kertaa vähittäismyyntimarkkinoille. "Finlaysonin Familon-tuotemerkillä on erittäin vahva ja vakiintunut asema Suomessa, etenkin tekstiilisuunnittelussa", Hunt lisää.

"Jos yhdistämme konsernimme vahvan taloustilanteen, innovatiivisen huipputeknisen tuotannon ja kehityksen sekä vientimarkkinat, tuloksena on molempia tukeva malli, joka vahvistaa asemaamme Pohjoismaiden ja Euroopan vuodevaatemarkkinoilla", Hunt lisää.

"Familon on nyt asemassa, josta on hyvä jatkaa kasvua. Luotamme sen menestyksekkään kehityksen jatkuvan osana suurempaa kansainvälistä yhtiötä", kommentoi CapManin senior partner ja sijoituksesta vastaava Tuomo Raasio.

Finlayson & Co Oy on suomalainen yritys, jonka historia ulottuu aina vuoteen 1820. Finlaysonin Familon-tuotemerkin peitot, tyynyt ja sängynpeitteet valmistetaan Kankaanpäässä, missä tuotetaan vuosittain miljoona tyynyä ja 500 000 vanutäytteistä tuotetta. Kankaanpään tehdas työllistää 45 henkilöä.

Heinolassa valmistetaan Familonin joustinpatjat, joustinsängyt ja sijauspatjat. Heinolan vuotuinen tuotantomäärä on noin yli 250 000 tuotetta. Tehdas työllistää 60 henkilöä.

Virossa Finlaysonilla on neljä liikettä: Tallinnan Rocca al Mare- ja Järve-ostoskeskuksissa, Tarton Lõunakeskuksessa ja Narvan Fama-ostoskeskuksessa. Liettuassa Finlaysonilla on kaksi liikettä ja Venäjällä viisi.

Trading House Scandinavia AB on yksi Euroopan suurimpia tyynyjen ja peittojen valmistajia. Konserni työllistää yli tuhat ihmistä, ja sen liikevaihto on 100 miljoonaa euroa. Virossa, Puolassa ja Kiinassa sijaitsevat tuotantoyksiköt valmistavat kymmenen miljoonaa tyynyä ja seitsemän miljoonaa peittoa noin 30 000 kilometristä kangasta. Tuotteita viedään 41 maahan. Konsernin suurimpia asiakkaita ovat muiden muassa kansainväliset vähittäismyyntiketjut Argos, Auchan, Carrefour, Ikea, Jysk, Lutz ja Metro.

Peter Hunt syntyi vuonna 1952 Ruotsin Norrköpingissä. Hunt on Norrköpingin jalkapalloseuran puheenjohtaja ja omistaa golfkentät Viron Kuressaaressa ja Pärnussa.

Lisätiedot: Peter Hunt, puhelinnumero +46 70 510 80 01

CapMan www.capman.fi
CapMan Buyout on pohjoismaiden suurin keskisuuriin yrityksiin erikoistunut pääomasijoitustiimi, johon kuuluu 20 sijoitusammattilaista Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa ja jolla on 24 vuoden kokemus pääomasijoitusalalta. Tiimi on tehnyt yhteensä 78 sijoitusta ja 58 irtautumista yrityksestä vuodesta 1989 lähtien ja sen kymmenes rahasto, CapMan Buyout X, on tällä hetkellä aktiivisessa sijoitusvaiheessa. 

CapMan Buyout on osa CapMan-konsernia, joka on yksi Pohjoismaiden ja Venäjän johtavia pääomasijoittajia, ja jonka hallinnoimissa rahastoissa on noin 3,1 miljardin euron pääomat. CapManilla on viisi keskeistä sijoitusaluetta eli Buyout, Russia, Credit, Public Market ja CapMan Real Estate, joista jokaisesta vastaa oma yrittäjähenkinen sijoitustiiminsä. Kullakin sijoitusalueella on omat erikoistuneet rahastonsa. CapManin palveluksessa on noin 100 ammattilaista Helsingissä, Tukholmassa, Oslossa, Moskovassa ja Luxemburgissa.

Avainsanat:

Tilaa