Grillatessa sattuu ja tapahtuu – grillihifistelijöiden suosikki saa kylmää kyytiä Suomen suvessa

Report this content

Kesän grillikausi näkyy Pohjola Vakuutuksen tilastoissa yllättävinä vahinkoina ja haavereina. Arvokkaammat grillit vetävät myös varkaita puoleensa.

Lämpimät kesäpäivät ja lomakausi houkuttelevat suomalaiset pihoille grillaamaan. Innokas grillisesonki näkyy myös Pohjola Vakuutukselle tehdyissä vahinkoilmoituksissa jopa hieman odottamattomina vahinkoina.

– Erityisesti silmälasit kokevat kovia grillatessa. Tyypillisimmin kuumasta grillistä nouseva höyry vaurioittaa linssien pinnoitteita, mutta ei ole mitenkään tavatonta, että grillimestarin pihdit kopsahtavat linssiin pinnoitevaurion veroisesti, Pohjola Vakuutuksen omaisuuden ja toiminnan korvauspalveluista vastaava johtaja Markus Uimonen kertoo.

Myös puhelimet rikkoutuvat, kun pihajuhlien tirehtöörien huomio herpaantuu. Grillin ympärillä oleva kivilaatoitus on monen älypuhelimen viimeinen kohtaaminen. Kotivakuutus korvaa yllättävät omaisuusvahingot, mutta rikkoutuneesta puhelimesta koituvalta harmilta on hankala välttyä.

– Epäonnisimmilla puhelin on tippunut itse grilliin. Keittiömestarin olisikin syytä keskittyä olennaiseen, eli ruuanlaittoon, niin tällaisilta haavereilta usein vältyttäisiin. Yhteydenpito juhlavieraisiin ja soittolistan kuratointi kannattaa antaa suosiolla kaverille, Uimonen sanoo.

Toisaalta myös itse grillit rikkoutuvat kovassa käytössä. Esimerkiksi puhdistamaton grilli voi leimahtaa rasvapaloon ja palaa käyttökelvottomaksi. Rasvapaloa ei ikinä tule yrittää sammuttaa vedellä, vaan tukahduttamalla peitteellä. Grilliä ei saa koskaan jättää valvomatta tulipaloriskin vuoksi.

– Tämän takia grilli tulee aina puhdistaa huolellisesti ennen ja jälkeen käytön. Kaasugrillien kanssa tulee olla erityisen huolellinen ja kaasuletkun kunto kannattaa tarkastaa säännöllisesti. Myös sammutuspeite kannattaa ehdottomasti pitää käden ulottuvilla, Uimonen opastaa.

Grillaajien suosikki vahinkotilastojen kärkipaikalla

Grillaaminen on monien urheiluharrastusten tapaan välineistä kiinni. Monen ammattigrillaajan suosimat kamado-grillit ylikorostuvat Pohjola Vakuutukselle tehdyissä vahinkoilmoituksissa ja niistä maksetaan keskimäärin yli 1000 euron korvaus.

– Näyttäisi siltä, että suuret keraamiset grillit eivät kestä suomalaisten käsissä kovin hyvin. Kamado-grillit rikkoutuvat siirrettäessä ja esimerkiksi painava kupu voi tippua rikkoen koko grillin keraamisen pinnan, Uimonen sanoo.

Suurta grilliä ei koskaan tulisi siirtää yksin. Esimerkiksi kamado-grillit painavat kymmeniä, jopa toistasataa kiloa. Grilliä kannattaakin siirtää ainoastaan tarpeen mukaan ja aina kaverin kanssa.

– Tiedämme tapauksia, joissa kokonaisia terassilaseja on rikkoutunut grilliä siirrettäessä. Suurempien terassilasitusten rikkoutuessa nousee myös vahingon hintalappu yhtäkkiä tuhansiin euroihin, Uimonen tietää.

Mikäli kotoa löytyy arvokas grilli, olisi se hyvä kiinnittää ketjulla terassin rakenteisiin. Arvogrillit ja kaasupullot saattavat lähteä varkaiden mukaan esimerkiksi kesämökiltä.

– Koti- ja mökkivakuutukset suojaavat myös varkausvahingoilta. Ketju pysäyttää useimpien pitkäkyntisten aikomukset, mutta ammattivarkaat näkevät myös vaivaa ja ovat vieneet terasseilta oikeaoppisesti ketjulla lukittuja kaasugrillejäkin. Jos arvokas grilli löytyy omalta terassilta, kannattaa se siirtää vaikka lomamatkan ajaksi varastoon, Uimonen suosittelee.

Lisätiedot medialle:

OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi

Pohjola Vakuutus on Suomen johtava vahinkovakuuttaja, jolla on yhteensä 2,5 miljoonaa henkilö- ja yritysasiakasta. Se tarjoaa kattavat vahinkovakuuttamisen palvelut niin henkilö-, yritys-, kuin yhteisöasiakkaille. Pohjola Vakuutus on osa OP Ryhmää, joka on Suomen suurin finanssiryhmä.

Tilaa