Hääjuhlissa piilee monta vaaranpaikkaa – asiantuntija listaa yleisimmät

Report this content

Useimmat tapaturmat häissä sattuvat alle 35-vuotiaille. Erityinen vaaranpaikka on tanssilattia: tanssilattian pyörteissä voi loukata niin itsensä kuin rikkoa omaisuutensa. 

Hääjuhlasesonki on tyypillisesti kuumimmillaan toukokuusta syyskuuhun, ja monia häitä juhlitaankin nykyisin myös loppukesästä. Pohjola Vakuutuksen tilastojen mukaan täysin vaaratonta juhliminen ei kuitenkaan ole, varsinkin jos meinaa laittaa jalalla koreasti.  

– Yli puolet häissä sattuneista henkilövahingoista ovat kaatumisia ja törmäämisiä, ja usein nämä tapahtuvat tanssilattialla. Yleisimmin sattuu nilkkoihin tai polviin. Perinteinen tarina on se, että tanssiessa polvi on vääntynyt tai mennyt sijoiltaan, sanoo henkilövakuutuksista vastaava Atte Erkamo

Yleisesti ottaen nuoremmille ihmisille sattuu ja tapahtuu häissä enemmän. 

– Useimmiten vahingot sattuvat 25–35-vuotiaille, naisille hieman miehiä enemmän. Kenties suomalaiset miehet ovat aliedustettuina tanssilattian pyörteissä, Erkamo toteaa. 

Tanssilattialle, tai ainakin musiikin välittömään läheisyyteen, sijoittuvat myös mahdolliset kuulovauriot. 

– Musiikkia soitetaan juhlissa vahvistimilla, jolloin desibelit nousevat korkeaksi. Myös juhlajuoman nauttiminen nostaa tyypillisesti ihmisten omaa äänenvoimakkuutta. Kova, äkillinen huutaminen on aiheuttanut vähintäänkin yksittäisiä väliaikaisia kuulohaasteita Pohjola Vakuutuksen tilastojen mukaan, Erkamo sanoo. 

Ole tarkkana erityisesti kuvaustilanteissa 

Myös omaisuus kokee Pohjola Vakuutuksen tilastojen mukaan kovia hääjuhlahumussa. Ykköspaikkaa vaikuttaisi vahinkoilmoituksissa pitävän ei-niin-yllättävä esine. 

– Lähestulkoon kaikilla häävierailla on kameralla varustettu puhelin, jolle sattuu ja tapahtuu. Tapahtumasarja menee usein niin, että joku ottaa kuvaa hääparista tai muista häävieraista, puhelin tippuu kädestä ja menee rikki. Jonkin verran tapahtuu vahinkoja myös kalliille asusteille, kuten hääpuvuille, Erkamo sanoo. 

Rikosvahingoiltakaan ei häissä vältytä, vaikka ne ovatkin Pohjola Vakuutuksen datan mukaan suhteellisen harvinaisia.  

– Tällaisissa tapauksissa näkyy usein julkiset jatkopaikat tai paikat, missä on mahdollisesti muitakin kuin häävieraita. Yleisesti ottaen kannattaa olla tarkkana siitä, mihin tavarat jättää, miettiä kantavatko jalat tanssilattialla enää yön pimeinä tunteina ja kenties antaa ammattilaisten hoitaa kuvaaminen. Häistä voi kuitenkin nauttia täysin siemauksin, etenkin kun on huolehtinut vakuutusturvasta, Erkamo tiivistää. 

Lisätiedot medialle: 

OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi  

Pohjola Vakuutus on Suomen johtava vahinkovakuuttaja, jolla on yhteensä 2,5 miljoonaa henkilö- ja yritysasiakasta. Se tarjoaa kattavat vahinkovakuuttamisen palvelut niin henkilö-, yritys-, kuin yhteisöasiakkaille. Pohjola Vakuutus on osa OP Ryhmää, joka on Suomen suurin finanssiryhmä.

Tilaa