Hajulukon avaaminen ei kuulu asukkaalle – yleinen virhe voi tuoda kalliin laskun

Report this content

Moni suomalainen ei tiedä, mitkä kodin korjauksista kuuluvat taloyhtiön ja mitkä osakkaan vastuulle, selviää Pohjola Vakuutuksen kyselystä. Liian omatoiminen asukas voi aiheuttaa toimillaan kalliin vesivahingon.

Kun kodin lavuaari ei vedä, käärii suomalainen hihansa ja ryhtyy toimiin – vaikka ei ehkä kannattaisi. Pohjola Vakuutuksen kyselyn perusteella suomalaisilla on epäselvyyksiä siitä, mitkä kodin työt kuuluvat osakkaan ja mitkä taloyhtiön vastuulle. 

Taloyhtiön ja osakkaan välisen vastuunjaon voi tarkistaa Kiinteistöliiton vastuunjakotaulukosta. Kyselyn perusteella suomalaisilla on varsin hyvin tiedossa, että vesieristys ja parvekkeen ulko-ovi kuuluvat taloyhtiön vastuulle. Vessanpöntön kohdalla tulee jo epäselvyyksiä: 28 prosenttia vastaajista ei tiedä, että myös rikkoutuneen pöntön korjaaminen kuuluu taloyhtiön vastuulle. 

Erityisen paljon harhaluuloja liittyy tukkeutuneen lavuaarin avaamiseen. Peräti 73 prosenttia vastaajista uskoo, että hajulukon avaaminen kuuluu osakkaalle. Todellisuudessa tehtävä on kuulunut vastuunjakotaulukon mukaan taloyhtiölle vuodesta 2019 lähtien. 

Pohjola Vakuutuksen omaisuusvahingoista vastaavan johtajan Markus Uimosen mukaan jokaisen tukoksen kohdalla ei kuitenkaan tarvitse kutsua ammattilaista paikalle, vaan esimerkiksi putkenavaajaa voi edelleen kaataa lavuaariin. Hajulukon puhdistaminen tulee kuitenkin jättää ammattilaiselle. 

– Osakkaat tai asukkaat eivät aina osaa avata hajulukon tiivisteitä tai laittaa niitä asianmukaisesti takaisin. Väärin asennetut tiivisteet aiheuttavat merkittävän riskin vesivahingolle, Uimonen kertoo. 

Huolimattomuus voi johtaa kymmenien tuhansien eurojen vahinkoon 

Pohjola Vakuutuksen tilastojen perusteella hajulukon virheellisestä asentamisesta aiheutuneet vahingot ovat melko yleisiä. Huolimattomasta asentamisesta voi aiheutua vuoto, josta voi seurata vesivahinko asunnossa tai kiinteistössä.  

– Jos vahinko on seurausta asennusvirheestä, ei sitä korvata kotivakuutuksesta. Vesivahingoissa on usein kyse tuhansien eurojen vahingoista, joten turhia riskejä ei kannata ottaa, vaan kutsua suosiolla ammattilainen paikalle, Uimonen neuvoo. 

Hänen mukaansa taloyhtiöt noudattavat pääsääntöisesti vastuunjakotaulukkoa, mutta yhtiöissä on mahdollista sopia vastuukysymyksistä myös sisäisesti. 

– Jos taloyhtiössä on sovittu poikkeavasta vastuunjaosta, on erityisen tärkeää varmistaa, että vastuukysymykset on kirjattu yhtiöjärjestykseen ja että ne ovat varmasti osakkaiden ja taloyhtiön hallituksen tiedossa, Uimonen muistuttaa. 

3 tapaa ennaltaehkäistä tukoksia 

Keittiössä tukoksen aiheuttavat tyypillisesti ruoanlaitosta tulevat tähteet ja rasvat. Kylpyhuoneessa tukoksia syntyy puolestaan hiuksista. Näillä vinkeillä voit ennaltaehkäistä tukoksia: 

  1. Älä huuhtele öljyjä ja rasvoja viemäriin, vaan imeytä ne talouspaperiin tai laita suljetussa pakkauksessa seka- tai biojätteeseen. Kaavi ruoanjämät bioroskikseen, älä päästä niitä viemäriin. 
  2. Asenna kylpyhuoneen lavuaariin hiussieppari, joka auttaa estämään hiusten kulkeutumisen viemäriin. 
  3. Valuta hanasta säännöllisesti kuumaa vettä ja tiskiainetta viemäriin. 

OP Ryhmän helmikuussa 2024 toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi internetpaneelissa 16–79-vuotiaita suomalaisia yhteensä 1 509. Tulokset on painotettu väestöä edustavaksi. Tutkimukseen vastanneiden määrä vaihtelee kysymyksittäin. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy OP Ryhmän toimeksiannosta. Vastausten virhemarginaali on enimmillään koko vastaajajoukon osalta +/- 2,6 prosenttiyksikköä. 

Lisätiedot medialle: 

OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi

Pohjola Vakuutus on Suomen johtava vahinkovakuuttaja, jolla on yhteensä 2,5 miljoonaa henkilö- ja yritysasiakasta. Se tarjoaa kattavat vahinkovakuuttamisen palvelut niin henkilö-, yritys-, kuin yhteisöasiakkaille. Pohjola Vakuutus on osa OP Ryhmää, joka on Suomen suurin finanssiryhmä.

Tilaa