Joka viides suomalainen haluaisi hybridi- tai sähköauton
Haaveilijoiden lisäksi viisi prosenttia suomalaisista aikoo ostaa hybridi- tai sähköauton tänä vuonna, selviää Pohjola Vakuutuksen tutkimuksesta. Autoilun sähköinen murros on vielä alussa, mutta merkittävää kasvua odotetaan kuluvan vuosikymmenen aikana.
Pohjola Vakuutuksen tutkimuksen mukaan jopa kaksikymmentä prosenttia suomalaisista haaveilee hybridi- tai sähköautosta, mutta kuitenkin vain viisi prosenttia aikoo hankkia sellaisen ensi vuonna. Vastaavasti polttomoottoriautosta haaveilee puolta pienempi määrä, ja sellaisen aikoo hankkia ensi vuonna seitsemän prosenttia suomalaisista.
- Tutkimustuloksissa näkyy, että kiinnostus hybridi- ja sähköautoihin on selvästi löytynyt, mutta moni pohtii vielä varsinaista ostopäätöstä. Suomen suurimpana täyssähköautojen vakuuttajana näemme kuitenkin tilastoistamme, että sähköautojen suosio kasvaa kiihtyvää vauhtia, kertoo Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisen johtaja Kristian Hiljander.
Sähköautojen suosion kiihtyvä kasvu näkyy myös Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastoissa: vuoden 2020 syyskuun lopussa Suomessa oli jo lähes 48 000 ladattavaa hybridi- ja täyssähköautoa, ja niiden määrä on lähes kaksinkertaistunut vuoden 2019 vastaavaan aikaan verrattuna.
Pohjola Vakuutuksella täyssähköautojen vakuutuskanta on kuusinkertaistunut vain kahdessa vuodessa. Vakuutettujen sähköautojen määrä on kasvanut sekä absoluuttisesti että verrattuna koko vakuutuskantaan.
EU:n komission tavoitteena on saada liikenteeseen 30 miljoonaa sähköautoa vuoteen 2030 mennessä. Kansallisella tasolla Suomi on sitoutunut puolittamaan liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasoon verrattuna, ja suurimman vähennyspotentiaalin on katsottu olevan tieliikenteessä.
- Sähköistyminen on yksi suurimpia tieliikenteen megatrendejä sekä meillä että maailmalla, ja uskomme, että kuluvan vuosikymmenen aikana autokannassa tullaan näkemään merkittävä muutos. Suuret autovalmistajat tuovat markkinoille jatkuvasti enemmän sähkö- ja hybridimalleja samalla kun latausverkosto laajenee. Lisäksi suomalaisten kasvanut tietoisuus omista ympäristövaikutuksista lisää halukkuutta vaihtoehtoisten autojen hankintaan, Kristian Hiljander summaa.
Tiedot perustuvat syyskuussa verkkopaneelissa toteutettuun kyselytutkimukseen, johon vastasi 2 011 täysi-ikäistä suomalaista. Tutkimuksen toteutti Pohjola Vakuutuksen toimeksiannosta Taloustutkimus. Vastausten virhemarginaali on +/-2 prosenttia.
Lisätiedot medialle:
OP:n viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi
Pohjola Vakuutus on Suomen johtava vahinkovakuuttaja, jolla on yhteensä 2,5 miljoonaa henkilö- ja yritysasiakasta. Se tarjoaa kattavat vahinkovakuuttamisen palvelut niin henkilö-, yritys-, kuin yhteisöasiakkaille. Pohjola Vakuutus on osa OP Ryhmää, joka on Suomen suurin finanssiryhmä.