• news.cision.com/
  • Pohjola Vakuutus/
  • Käytettyjen sähköautojen markkina lähtee pian Suomessa ennätysmäiseen kasvuun – ostajan kannattaa kuitenkin olla tarkkana

Käytettyjen sähköautojen markkina lähtee pian Suomessa ennätysmäiseen kasvuun – ostajan kannattaa kuitenkin olla tarkkana

Report this content

Alkuvuonna Pohjola Vakuutuksen vakuuttamista ensirekisteröidyistä henkilöautoista jo yli kolmannes oli sähköautoja. Käytettyjen sähköautojen markkina lähtee Suomessa ennennäkemättömän voimakkaaseen kasvuun vielä 2020-luvun alkupuoliskon aikana, ennustaa Pohjola Vakuutus.

Pohjola Vakuutuksen vakuuttamista ensirekisteröidyistä henkilöautoista jo yli viidesosa oli sähköautoja vuonna 2022. Alkaneena vuonna sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä on noussut jo yli kolmasosaan.

– Käytettyjen sähköautojen markkina lähtee jo näiden lukujen perusteella voimakkaaseen kasvuun aivan lähivuosien aikana, Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisesta vastaava johtaja Kristian Hiljander sanoo.

Käytettyä sähköautoa ostaessa kuluttajan kannattaa olla tarkkana auton huoltohistoriasta ja sekä huoltokehotusten että ohjelmistopäivitysten noudattamisesta. Autonvalmistajien suositusten mukaan sähköauto tulisi käyttää ammattihuollossa vuoden tai kahden välein. Katsastukseen ensirekisteröity auto tarvitsee viedä kuitenkin vasta neljän käyttövuoden jälkeen.

– Ostajana olisin erittäin tarkkana, jos myynnissä on huoltamaton ja katsastamaton, alle neljä vuotta vanha sähköauto. Kaupan ehdoksi olisi syytä kirjata kattava huolto, jossa selvitetään akun kunto, Hiljander sanoo.

Suurin riski käytetyn sähköauton ostamisessa liittyy akkukotelon ja ajoakun kuntoon. Ostajan on syytä varmistaa valtuutetun huollon suorittamalla tarkastuksella, että ajoakku on kunnossa, eikä akkukotelossa näy lommoja, naarmuja tai painaumia.

– Tiedämme tapauksia, joissa auton akku on mahdollisesti vaurioitunut jo edellisen omistajan käytössä. Tällainen on tietysti ikävä uutinen auton uudelle omistajalle, joka saattaa joutua odottamaan jopa kuukausia uutta ajoakkua, Hiljander sanoo.

Uusi akku maksaa poikkeuksetta yli 10 000 euroa, kalleimmissa malleissa jopa kymmeniätuhansia euroja. Akkujen saatavuudessa on valmistajakohtaisia eroja, mutta Suomessa on myös osaamisvajetta automekaanikoista, jotka osaavat asentaa sähköautojen ajoakkuja. Näiden osatekijöiden johdosta huoltoihin voi syntyä pullonkauloja, mikä näkyy autonomistajalle pitkänä odotuksena.

– Pahimmassa tapauksessa edellinen omistaja voi olla laiminlyönyt akun huoltokehotuksen. Jos kyseessä on tuontiauto, maahantuoja ei tyypillisesti ota tällaisista vastuuta, vaan auton hankkineen myyntiliikkeen tulee tehdä läksyt huolella, Hiljander kertoo.

Sähköautojen akut kuluvat muiden akkujen tapaan käytössä. Nykyisellään autonvalmistajat lupaavat sähköautojen ajoakuille 5–8 vuoden takuun. Vanhempaa sähköautoa ostettaessa Hiljander suosittelee autolle akkutestiä.

– Akkutesti tuo mielenrauhan sekä ostajalle että myyjälle. Jos käy ilmi, että akku olisi syytä vaihtaa, niin monet valmistajat tarjoavat nykyään myös tehdaskunnostettuja akkuja, jotka ovat paitsi ympäristöystävällinen myös täysin uutta akkua huokeampi vaihtoehto.

Huolto-ohjelma ja ohjelmistopäivitykset kertovat ostajalle paljon

Autovalmistajat ovat määrittäneet sähköautoille omat normaalit huolto-ohjelmat, joita noudattamalla auton toimintakunnosta pidetään huolta.

– Kuten polttomoottoriautoissakin, myös sähköautoissa huolto-ohjelmaa on syytä noudattaa, sillä normaalien huoltotöiden lisäksi samalla varmistetaan ajoneuvon kunto ja tunnistetaan mahdolliset korjaustarpeet, K Auton viestintäpäällikkö Riitta Karjalainen sanoo.

Moderneissa autoissa autot vaativat perinteisten huoltotoimien lisäksi myös ohjelmistopäivityksiä. Niillä voi olla jopa kriittisiä vaikutuksia auton suorituskykyyn.

– Ohjelmisto vaikuttaa esimerkiksi auton voimansiirtoon ja sitä kautta toimintamatkaan. Myös pysäköintitutkiin ja ajoakun lämmönhallintaan voidaan vaikuttaa ohjelmistopäivityksillä, Karjalainen kertoo.

Suomen sähköautokanta jatkaa kasvua, kun sähköautojen osuus ensirekisteröinneistä nousee. Tämä näkyy muutaman vuoden viiveellä myös käytettyjen sähköautojen markkinoiden kasvuna.

– Lähtisin ostamaan käytettyä sähköautoa varsin rauhallisin mielin, kun autosta on pidetty huolta ja myyjänä on luotettava taho, Hiljander summaa.
 

Lisätiedot medialle:

OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi

Pohjola Vakuutus on Suomen johtava vahinkovakuuttaja, jolla on yhteensä 2,5 miljoonaa henkilö- ja yritysasiakasta. Se tarjoaa kattavat vahinkovakuuttamisen palvelut niin henkilö-, yritys-, kuin yhteisöasiakkaille. Pohjola Vakuutus on osa OP Ryhmää, joka on Suomen suurin finanssiryhmä.

Tilaa