Näin vahingot jakautuvat: nainen loukkaantuu todennäköisemmin jalankulkijana, mies joutuu useammin kolariin

Report this content

Pohjola Vakuutus selvitti, miten naisten ja miesten erilaiset liikkumistottumukset näkyvät vahinkotilastoissa. Naiset loukkaavat itsensä useammin liukastumalla, miehet taas joutuvat todennäköisemmin kolariin. 

Harvinaisen liukas talvi on aiheuttanut harmia etenkin naisille. Pohjola Vakuutuksen vahinkoilmoituksista selviää, että kuluneena talvena 58 prosenttia vakuutuksesta korvatuista liukastumisista on tapahtunut naisille. 

Sama trendi näkyy myös pidemmällä aikajänteellä. Kaikista vakuutusyhtiölle ilmoitetuista kaikista kaatumisvahingoista viimeisen kahden vuoden ajalta noin 57 prosenttia on sattunut naisille. 

Eron taustalta löytyy sukupuolten välisiä eroja liikkumistavoissa. Valtakunnallisen henkilöliikennetutkimuksen mukaan naiset ovat ahkerampia julkisen liikenteen käyttäjiä ja kulkevat myös enemmän jalan, miehet taas ajavat tyypillisesti enemmän autoa. 

– Liukastuessa voi sattua pahasti, mikä voi johtaa pitkään toipumisaikaan tai sairauslomaan. Pohjola Vakuutukselle ilmoitetuista liukastumisvahingoista noin joka toisessa tehdään röntgen- tai magneettitutkimus. Lähes joka kymmenes vakuutusyhtiölle ilmoitettu liukastumisvahinko vaatii myös leikkaushoitoa, sanoo Pohjola Vakuutuksen henkilövakuutuksista vastaava Atte Erkamo

Mies joutuu todennäköisemmin kolariin 

Nuoret miehet joutuvat Pohjola Vakuutuksen vahinkotilastojen perusteella todennäköisimmin kolariin. Erityisesti tilastoissa korostuvat alle 20-vuotiaat miehet, joille sattuu kolareita 27 prosenttia enemmän kuin samanikäisille naisille. 

Onnettomuusalttiita ovat myös 20–24-vuotiaat miehet, jotka joutuvat kolariin 23 prosenttia useammin kuin samanikäiset naiset. Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuutuksista vastaava johtaja Kristian Hiljander arvelee, että tilastoihin voi heijastua se, että nuorille miehille todennäköisesti kertyy naisia enemmän ajokilometrejä. 

– Tilastot osoittavat, että sekä miehille että naisille sattuu vahinkoja lähes kaksinkertaisesti, kun ajokortti on vasta saatu. Noin 30 ikävuoden kohdalla ajokilometrejä alkaa olla sen verran alla, että onnettomuustiheys laskee. 40 ikävuoden korvilla sukupuolten välillä ole enää isoja eroja onnettomuustiheydessä, Hiljander kertoo.

Kun kolaritilastoja tarkastellaan nopeuden perusteella, sattuu suurin osa vahingoista edelleen miehille. Poikkeuksena hyvin matalat, alle 40 kilometrin tuntinopeudet, joissa naisille sattuu hieman enemmän vahinkoja. 

– Pysäköintialueet, pihat, huoltoasemat ja vastaavat paikat ovat sukupuoleen katsomatta ylivoimaisesti yleisimpiä paikkoja kolareille. Näissä vahingoissa tilannenopeudet ovat kuitenkin matalia, henkilövahinkoja harvemmin syntyy ja materiaaliset kolhutkin ovat tyypillisesti pienempiä, Hiljander kuvailee. 

Henkilövahinkoja sattuu Pohjola Vakuutuksen vahinkoilmoitusten perusteella naisten kolarivahingoissa hieman enemmän kuin miesten. 

– Vakuutuksen tilastoissa ero on hyvin pieni, mutta Virginian yliopiston toteuttaman tutkimuksen perusteella naiskuljettaja loukkaantuu onnettomuuksissa vakavasti todennäköisemmin kuin mies. Vaikutusta lienee sillä, että autot ja niiden turvallisuutta testaavat törmäysnuket on tyypillisesti suunniteltu keskimääräisen miehen mittojen mukaan, Hiljander kertoo. 

Lisätiedot medialle: 

OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi

Pohjola Vakuutus on Suomen johtava vahinkovakuuttaja, jolla on yhteensä 2,5 miljoonaa henkilö- ja yritysasiakasta. Se tarjoaa kattavat vahinkovakuuttamisen palvelut niin henkilö-, yritys-, kuin yhteisöasiakkaille. Pohjola Vakuutus on osa OP Ryhmää, joka on Suomen suurin finanssiryhmä.

Tilaa