OP:n kyselytutkimus: kaksi kolmasosaa suomalaisista on kyllästynyt sähköpotkulautojen määrään

Report this content

Noin 65 prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että sähköpotkulautoja on liikaa, selviää OP:n Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä. Yli 70 prosenttia on sitä mieltä, että sähköpotkulaudoilla saa ajaa liian kovaa.

Osalla vuokrattavista sähköpotkulaudoista saa ajaa läpi vuoden keliolosuhteet huomioiden. OP:n kyselyn mukaan sähköpotkulaudat aiheuttavat paljon huolta. Yli 60 prosenttia kaikista yli 25-vuotiaista vastaajista oli täysin samaa mieltä tai jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa, että sähköpotkulautoja on liikaa. 16-25-vuotiaistakin näin ajatteli yli 40 prosenttia vastaajista.

– Tulokset korreloivat sen kanssa, että tapaturmia nähdään yhä enemmän, sillä sähköskuuttien suosio on edelleen kovalla tasolla, Pohjola Vakuutuksen henkilöasiakkaiden henkilövakuutuksista vastaava Atte Erkamo sanoo.

Läheltä piti -vaaratilanteeseen sähköpotkulaudan kanssa sivullisena oli joutunut yli neljännes vastaajista. Erityisesti nuorille sattuu vaaratilanteita kuljettajana. Kuljettajana läheltä piti -tilanteeseen oli joutunut noin viidennes 16-25-vuotiaista.

– Myös vakuutuskorvauksissa korostuvat nuoremmat henkilöt. Noin puolet sähköpotkulaudoilla tapahtuvista tapaturmista tapahtuu nuorille aikuisille. Useimmiten vammat kohdistuvat polviin, nilkkoihin, käsiin ja pään alueelle, kuten hampaisiin.

Yli puolet vastaajista kertoo, että muiden pysäköimät sähköpotkulaudat ovat aiheuttaneet harmia. Sähköpotkulautoihin kompastumiset tai niiden kantamisessa sattuvat loukkaantumiset näkyvät myös Pohjola Vakuutuksen tiedoissa.

Skuuttien vauhti hirvittää – jatkossa myös skuutin paino määrittelee vakuutuksen tarpeen

Kyselyyn vastanneista 72 prosenttia oli täysin samaa mieltä tai jokseenkin samaa mieltä väittämän ”sähköpotkulaudoilla saa ajaa liian kovaa” kanssa. Vain kuusi prosenttia kaikista vastaajista oli täysin eri mieltä.

– On selvä, että kun vauhti kasvaa, myös tapaturmista tulee usein vakavimpia. Ajotaidot tai puutteet niissä sekä liian kova tilannenopeus yhdistettynä esimerkiksi vilkkaaseen liikenteeseen ovat suuri syy sattuneisiin tapaturmiin, Erkamo sanoo.

Osalla suomalaisista on myös oma sähköpotkulauta. Suurin osa sähköpotkulaudoista kulkee enintään 25 kilometriä tunnissa, joten ne eivät tarvitse liikennevakuutusta. Uusi suunniteltu liikennevakuutuslaki kuitenkin määrittelee uusia ehtoja liikennevakuutuksen tarvitseville ajoneuvoille. Uudeksi määrääväksi tekijäksi tulisi nopeuden lisäksi ajoneuvon paino.

– Lainsäädännön mukaan kaikilla yli 25 kiloa painavilla ajoneuvoilla olisi oltava liikennevakuutus. Esimerkiksi sähköpotkulaudat ja sähkömopot painavat lähtökohtaisesti yli 25 kiloa. Jos esimerkiksi omistaa sähköpotkulaudan, joka painaa yli 25 kiloa, vakuuttamatta jättäminen voi jatkossa tulla hyvin kalliiksi. Liikennevakuutuksen laiminlyönti tarkoittaa sitä, että vapaaehtoisista henkilövakuutuksistakaan ei saa korvausta. Moni ei tule ajatelleeksi tätä, Erkamo sanoo.

OP Ryhmän syyskuussa 2023 toteutettuun kyselytutkimukseen vastasi verkkopaneelissa 16–79-vuotiaita suomalaista (n=1670) valtakunnallisesti edustavasti. Tutkimukseen vastanneiden määrä vaihtelee kysymyksittäin. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy OP Ryhmän toimeksiannosta. Vastausten virhemarginaali on enimmillään +/- 3,0 prosenttiyksikköä. 

Lisätiedot medialle: 
OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi 

Pohjola Vakuutus on Suomen johtava vahinkovakuuttaja, jolla on yhteensä 2,5 miljoonaa henkilö- ja yritysasiakasta. Se tarjoaa kattavat vahinkovakuuttamisen palvelut niin henkilö-, yritys-, kuin yhteisöasiakkaille. Pohjola Vakuutus on osa OP Ryhmää, joka on Suomen suurin finanssiryhmä.

Tilaa