Syyhyn kasvu näkyy vakuutuskorvauksissa - liikkeellä myös ennätysmäärä muita ihosairauksia

Report this content

Syyhyn hoitoon liittyen korvauksia on maksettu melkein 40 prosenttia enemmän verrattuna edellisvuoden vastaavaan aikaan. Täysin uusi ilmiö syyhy ei kuitenkaan ole, vaan sen yleistyminen on näkynyt Pohjola Vakuutuksen tilastoissa jo usean vuoden ajan.

Syyhy on piinannut useita kotitalouksia kuluvan talven aikana, ja HUSin mukaan kyse on pienimuotoisesta epidemiasta. Myös Pohjola Vakuutuksen tilastot kertovat kovasta kasvusta kuluneen talven aikana.

– Syyhyn hoitoon liittyviä korvauksia on maksettu lokakuun ja helmikuun välisenä aikana melkein 40 prosenttia enemmän kuin viime talvena vastaavaan ajankohtaan verrattuna, sanoo henkilövakuutuksista vastaava Atte Erkamo.

Syyhystä johtuvat korvaukset ovat kasvaneet vuosittain 2020-luvulla. Kasvu ei kuitenkaan näy pelkästään syyhyepidemiassa.

– Yleisesti ottaen terveysvakuutuksen käyttö on lisääntynyt, sitä käytettiin vuonna 2023 enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Myös tiettyjen sairauksien hoito on lisääntynyt huomattavasti. Tämän talven aikana ihon sairaudet, syyhyn lisäksi esimerkiksi atooppinen ihottuma ja allergiat, ovat kasvaneet yhteensä melkein 60 prosenttia verrattuna edellistalveen, Erkamo sanoo.

Inhottava, mutta hoidettavissa oleva riesa

Syyhyn keskimääräisestä korvaussummasta lääkekulujen osuus on reilusti yli 50 prosenttia, mikä on huomattavasti korkeampi kuin Pohjola Vakuutuksen vahingoissa yleensä. Syyhy ei ole henkeä uhkaava sairaus, mutta se on inhottava riesa, joka voi pahimmillaan piinata samaa perhettä pitkiä aikoja. Syyhyn ennaltaehkäisy on myös tärkeää, niiltä osin kuin se on mahdollista. 

– Syyhy leviää helposti erityisesti silloin, kun ollaan läheisissä tekemisissä. Parasta ehkäisyä on se, että esimerkiksi perheessä kaikki hoidetaan asianmukaisesti, vaikka vain yhdellä olisi syyhy. Lääkäriin on syytä hakeutua, jos kotihoito ei tehoa, Erkamo sanoo.

Näin hoidat syyhyä:

  • Apteekista voi hakea permetriinivoidetta ilman reseptiä. Voide levitetään aikuisilla koko iholle, myös hiuspohjaan ja korviin. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää muun muassa kynsien alusiin, sormiin ja varpaiden väleihin, taipeisiin sekä kainaloihin. Hoito tulee toistaa noin viikon välein (toinen hoitokerta 7-10 vuorokauden jälkeen).
  • Permetriinivoiteen tulisi vaikuttaa iholla vähintään 12-24 tuntia. Syyhyhoito on hyvä tehdä illalla
  • Kaikki samassa taloudessa asuvat sekä läheisessä kanssakäymisessä olleet ihmiset tulee hoitaa samanaikaisesti, vaikka heillä ei olisikaan oireita.
  • Tee lisäksi perusteellinen syyhysiivous.
  • Jos itsehoito ei auta, hakeudu perusterveydenhuollon vastaanotolle.

    Lähde: HUS

Lisätiedot medialle:
OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi

Pohjola Vakuutus on Suomen johtava vahinkovakuuttaja, jolla on yhteensä 2,5 miljoonaa henkilö- ja yritysasiakasta. Se tarjoaa kattavat vahinkovakuuttamisen palvelut niin henkilö-, yritys-, kuin yhteisöasiakkaille. Pohjola Vakuutus on osa OP Ryhmää, joka on Suomen suurin finanssiryhmä.

Tilaa