Tammikuun pakkaset ovat aiheuttaneet satoja putkirikkoja – asiantuntija varoittaa tee se itse -nikseistä

Report this content

Pohjola Vakuutuksen tilastot kertovat, että alkuvuoden kovat pakkaset ovat aiheuttaneet Suomessa hurjan määrän putkirikkoja ja muita vahinkoja. Putkien sulattamisessa on myös turvauduttu nikseihin, joita asiantuntija ei suosittele kenellekään.

Tammikuun paukkupakkaset näkyvät selkeänä piikkinä Pohjola Vakuutuksen vahinkotilastoissa. Korvauspalveluihin on ilmoitettu useita satoja putkien jäätymisistä aiheutuneita vahinkoja.

– Jäätymisvahinkoja on ilmoitettu huomattavasti tavanomaista enemmän. Vastaavia piikkejä pakkasvahingoissa on nähty viimeksi joulukuussa 2021 ja tammikuussa 2016, Pohjola Vakuutuksen korvauspäällikkö Sini Kujala kertoo.

Putkirikkojen lisäksi korvaushakemuksia on tullut pakkasella vikaantuneista laitteista, kuten ilmalämpöpumpuista ja maalämpökoneistoista. Pakkasjakson aikana on ilmoitettu paljon myös takan lämmitykseen liittyviä palo- ja savuvahinkoja.

– Vahinkojen kustannukset vaihtelevat muutamista satasista kymmeniin tuhansiin euroihin. Putkirikon seurauksena aiheutuneen vesivahingon korjaaminen maksaa yleensä useita tuhansia euroja, Kujala kertoo.

Putkien omatoiminen sulattaminen on aiheuttanut palovahinkoja

Vahinkoilmoituksista selviää, että suomalaiset ovat putkien jäädyttyä päätyneet sulattamaan niitä monenlaisin keinoin. Kujala painottaa, että jäätyneiden putkien sulattaminen tulee aina jättää ammattilaisille ja unohtaa erilaiset tee se itse -ratkaisut.

– Valitettavasti putkien omatoimisesta sulattamisesta on aiheutunut esimerkiksi palovahinkoja. Nestekaasupolttimen avoliekillä ja kuumailmapuhaltimella sulattaminen voi sytyttää tulipalon tai sulattaa muoviputket. Näitä ei missään nimessä tule käyttää putkien sulattamiseen, Kujala neuvoo.

Moni on myös turvautunut vinkkiin, jossa neuvotaan jättämään hana tiputtamaan vettä putkien sulattamiseksi.

– Tämän seurauksena on aiheutunut vesivahinkoja, kun avonainen hana on jätetty ilman valvontaa, eikä vesi olekaan päässyt kulkemaan sinne, minne pitäisi, Kujala kertoo.

Korvaako vakuutus pakkasen aiheuttaman putkirikon?

Jäätymisen seurauksena rikkoutuneen putken tai laitteen aiheuttama vuotovahinko on lähtökohtaisesti vakuutuksesta korvattava tapahtuma. Kujala kuitenkin muistuttaa, että korvaukseen voi tulla vähennyksiä, jos asiakas ei ole noudattanut vakuutuksen suojeluohjeita.

Ohjeissa muun muassa edellytetään, että rakennuksessa pidetään yllä vähintään 12 asteen lämpötilaa ja että ilma pääsee kiertämään kaikissa huonetiloissa.

– Jos rakennusta ei ole lämmitetty lainkaan tai jäätynyt putki sijaitsee kylmässä tilassa, jäätyminen ei ole ennalta arvaamatonta eikä vahinkoa korvata. Sama koskee tilanteita, joissa jäätyminen on seurausta asennus- tai rakennustyövirheestä tai rakentamismääräysten tai -ohjeiden vastaisesta rakentamisesta, Kujala kertoo.

Putkien jäätymisen ennaltaehkäisy suojeluohjeita noudattamalla on siinäkin mielessä olennaista, että sulattamisen kustannukset eivät kuulu vakuutuskorvausten piiriin. 

OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi

Pohjola Vakuutus on Suomen johtava vahinkovakuuttaja, jolla on yhteensä 2,5 miljoonaa henkilö- ja yritysasiakasta. Se tarjoaa kattavat vahinkovakuuttamisen palvelut niin henkilö-, yritys-, kuin yhteisöasiakkaille. Pohjola Vakuutus on osa OP Ryhmää, joka on Suomen suurin finanssiryhmä.

Tilaa