Vakuutusyhtiö varoittaa talviskuuttailijoita: liukkaiden teiden lisäksi vaara voi vaania sisätiloissa
Talviset olosuhteet tekevät sähköskuuttailusta erittäin riskialtista. Myös akun lataaminen sisätiloissa saattaa aiheuttaa paloriskin.
Sähköpotkulautoja ei ole tarkoitettu haastaviin talviolosuhteisiin. Suuret vesimäärät, loska, lumi ja liukkaus kaduilla tekevät skuuttailun erittäin hankalaksi ja riskialttiiksi. Mikäli sähköskuutilla päättää kuitenkin liikkua talviolosuhteissa, on tärkeää ymmärtää riskit ja huolehtia skuutin kunnosta.
Talviset olosuhteet haastavat myös sähköpotkulaudan tekniikkaa. Sähköskuutin jarrujen täytyy toimia moitteettomasti, ne siis on syytä huoltaa ennen talvea.
– Renkaiden pitoa voi yrittää parantaa laskemalla rengaspaineita, jolloin kitka lisääntyy. Leveämmät tai nastoitetut renkaat tuovat lisää pitoa, mutta nastarenkaiden löytäminen sähköskuutteihin on vaikeaa. Koska kylmyys laskee rengaspaineita, on ne syytä myös tarkistaa säännöllisesti, Pohjola Vakuutuksen ajoneuvovakuuttamisesta vastaava johtaja Kristian Hiljander sanoo.
Ajettaessa tulee välttää äkkinäisiä ohjausliikkeitä, kuten kiihdytyksiä ja jarrutuksia. Vauhti on siis pidettävä matalana ja tasaisena.
– Kypärä on ehdoton varuste sähköskuutilla ajettaessa. Sen merkitys korostuu jään, loskan, lumen ja teiden epätasaisuuksien takia. Kannattaa myös harkita polvi- ja kyynärsuojien käyttämistä. Sähköpotkulautaonnettomuuksien keskikorvaus on noin 900 euroa ja vakavammissa leikkausta vaativissa onnettomuuksissa jo yli 3 000 euroa, Hiljander kertoo.
Kevyet sähköiset liikkumisvälineet aiheuttavat yhä useammin tulipaloja
Pakkanen kuluttaa sähköskuutin, kuten muidenkin sähköisten liikkumisvälineiden, akkua nopeammin ja vaikuttaa sen kapasiteettiin. Akkua ei saisi päästä liian tyhjäksi, ja se tulisi ladata aina täyteen. Toimiakseen kunnolla akku vaatii lataamisen lämpimässä tilassa. Monelle tämä tarkoittaa skuutin lataamista asunnon sisällä lähellä ulko-ovea.
– Skuutti tulisi aina ladata valvottuna – ei siis esimerkiksi yön yli. Tyypillinen skuuttien latauspaikka on eteinen, onhan kyse nimenomaan ulkona käytettävästä liikkumisvälineestä. Eteinen on kuitenkin mahdollisen paloriskin näkökulmasta kodin vaarallisin latauspaikka. Jos ylikuumentunut akku tai viallinen laturi sytyttää tulipalon eteiseen, on palavasta asunnosta vaikea päästä pois, Hiljander neuvoo.
Pohjola Vakuutuksen tilastojen mukaan kevyiden sähköisten kulkuvälineiden, kuten sähköpotkulautojen, -pyörien ja -mopojen, aiheuttamien palovahinkojen määrä on kasvanut nopeasti viimeisen parin vuoden aikana. Sähköpyörien ja -potkulautojen akkupalot ovat jo yleisempiä kuin kännyköiden lataamisesta johtuvat palot.
– Tekemissämme testeissä on käynyt ilmi, että latauksessa oleva akusto voi räjähtää ja sytyttää joko nopeasti leviävän tulipalon tai hitaan ja salakavalan kytöpalon, josta syntyy hengitysilmaan myrkyllisiä kaasuja. Akkupalot ovat yhä harvinaisia, mutta pahimmillaan hengenvaarallisia, kertoo Hiljander.
Tulipalojen syyksi on paljastunut usein tekninen vika, mutta valitettavan usein myös laitteen käyttöohjeet on luettu huonosti tai niiden varoituksista ei ole välitetty. Akkuja on myös ladattu yöaikaan tai ilman valvontaa.
– Kulkuväline tulisi hankkia luotettavalta merkiltä. Tuntemattoman merkkinen ja halpa ulkomaisesta verkkokaupasta hankittu laite ei välttämättä ole EU:n turvallisuusvaatimusten mukainen, neuvoo Hiljander.
Lisätiedot medialle:
OP Ryhmän viestintä, p. 010 252 8719, viestinta@op.fi
Pohjola Vakuutus on Suomen johtava vahinkovakuuttaja, jolla on yhteensä 2,5 miljoonaa henkilö- ja yritysasiakasta. Se tarjoaa kattavat vahinkovakuuttamisen palvelut niin henkilö-, yritys-, kuin yhteisöasiakkaille. Pohjola Vakuutus on osa OP Ryhmää, joka on Suomen suurin finanssiryhmä.