Espoossa pyöräiltiin 111 km - Polarin joukkue palautui ajosta keskimäärin 4 päivässä
Giro d'Espoon 111 kilometrin pyöräilytapahtuma poljettiin perinteisesti 22.5.2016 Espoon maisemissa ja Espoota oli kiertämässä yli 900 pyöräilijää. Polarilla oli ympäriajossa oma joukkue, jossa polkivat Baba Lybeck, Pekka Lehti, Oskari Kolehmainen, Johanna Kolehmainen ja Olli Kolehmainen.
Baba Lybeck ja Pekka Lehti olivat tyytyväisiä suoritukseensa, sää oli ihanteellinen ja järjestelyt toimivat erittäin hyvin. "Aloitimme kovemmassa 34-ryhmässä mutta tajusimme heti alussa tiputtautua 32-ryhmään, ennen kuin energiat oli kulutettu loppuun, ja niinpä matka taittui mukavasti loppuun asti sopivilla sykkeillä. Lopussa oli jopa varaa vähän kiristää vauhtia", Baba kertoi.
Kolehmaisten perhe oli ajamassa Polarin joukkueessa myös viime vuonna. Tänä vuonnna Otto (16) oli omissa kilpailuissaan eikä päässyt mukaan Giroon, mutta Oskari 13-vuotta, ajoi kilpasarjassa aikuisten kanssa. "Keli ainakin suosi, joten oli otolliset olosuhteet nopealle ajalle. Tänä vuonna pysyi kalustokin kunnossa, toisin kuin viime vuonna, kun rengas tyhjeni lähtökarsinassa pari minuuttia ennen lähtöä", kertoivat Kolehmaiset.
Oskarin ajo oli tänä vuonna kovempi kuin viime vuonna, sillä hän lähti suoraan kilpasarjan peesiin. Oskarille mieleenpainuvinta oli se, kun hän oli hetken välihatkaporukassa, jossa oli myös itse Sari Saarelainen. 13-vuotiaalle ajo kilpasarjan miesten kanssa oli kovin kuluttavaa ja repivää, vaikka Oskari pysyikin suurimman osan matkasta hyvinkin mukana. Jorvin mäki on aiempina vuosina ollut Oskarille se paikka, jossa tykitetään ja jätetään painavammat kanssakilpailijat jälkeen. Tällä kertaa vanhat metkut eivät onnistuneet, sillä jalat olivat Jorvissa jo kovin tyhjät. Tässä kohtaa Oskari siis tippui pääjoukosta ja tuli maaliin hieman jääneenä. Kokonaissijoitus oli kuitenkin ihan kiitettävästi 46.
Ollilla ajo oli helpompaa kuin viime vuonna, jolloin hän joutui alkusähellyksen jälkeen ajamaan junnuvälityksillä eli todella kovalla kadenssilla koko matkan. Jorvin mäkeen asti meni hänelläkin hyvin, minkä jälkeen krampit alkoivat vaivaamaan.
Johannalle ajo oli helpompi kuin koskaan aikaisempina vuosina. Ilokseen hän huomasi, että ensimmäistä kertaa mäet eivät aiheuttaneet ongelmia, eikä Jorvissakaan kukaan enää pistellyt ohi.
Palautuminen 111 kilometrin jälkeen
"Mittarin mukaan olisin tasapainossa neljän päivän kuluttua. Maanantai otettiinkin rauhallisesti: tehtiin kävelylenkki ja heilutettiin vähän kahvakuulaa. Tiistaina teimme reilun parin tunnin pyörälenkin (65% FTP:stä), johon sisällytimme muutamia minuutin pituisia vetoja (120% FTP:stä). Ja keskiviikkona kävimme polkujuoksemassa palautumistreenin Vallisaaressa", kertoo Baba.
Kolehmaisilla oli saman suuntaisia palautumisaikoja: "Oskarin keskisyke oli kisan aikana 177 (maksimi 198) ja palautuminen tasapainotilaan kesti 4 päivää. Ollin oli keskisyke 148 (maksimi 167), palautuminen tasapainotilaan kesti myös 4 päivää. Oma keskisykkeeni oli 138 (maksimi 161) ja palautuminen tasapainotilaan kesti 2 päivää", kertoi Johanna.
Valmistutuminen ajoon
Kolehmaisen perhe on harjoitellut koko talven säännöllisesti ja Oskari on nostanut treenimääriään. Helmikuussa he kävivät kahden viikon treenileirillä Kanarialla.
Sunnuntaita varten Kolehmaiset valmistautuivat normaaliin tapaan keventämällä harjoittelua loppuviikosta. Bataattilaatikko ja pastasalaatti on vakiintunut pitkiä kisoja edeltävän päivän tankkausruuaksi. Ajon aikana pärjätään geeleillä ja urheilujuomalla ja vedellä.
Giro d'Espoo: http://www.girodespoo.com/fi/
Polar
Polar oli tapahtuman yksi pääsponsoreista ja Polarin osastolla olivat esittelyssä mm. Polar V650- ja Polar M450 -pyöräilytietokoneet.
Vuonna 1977 perustettu Polar Electro kehitti ensimmäisen langattoman sykemittarin. Siitä lähtien Polar on ollut johtava sykemittareiden ja urheiluinstrumenttien valmistaja ihmisen fysiologian ja suorituskyvyn syvällisen ymmärryksen ansiosta. Läheinen yhteistyö urheiluinstituuttien ja alan muiden toimijoiden kanssa on tehnyt yrityksestä laajasti tunnetun edelläkävijän sykemittareiden sekä sykkeeseen perustuvien harjoitteluratkaisujen parissa.
Polar Electro Oy:n pääkonttori sijaitsee Kempeleessä. Yritys toimii kansainvälisesti yli 80 maassa ja sen tuotteita myydään yli 35 000 myyntipisteessä maailmanlaajuisesti. Polar Electro Finland Oy, Polar Electro Oy:n tytäryhtiö, tarjoaa asiakkailleen myynnin, markkinoinnin, jakelun ja jälkimarkkinoinnin tukea Suomessa. Polar Electro Finland Oy:n pääkonttori sijaitsee Espoossa.
Palkitut Polar-harjoitustietokoneet ovat markkinoiden suosituimpia ympäri maailmaa. Nähdäksesi kuinka tuotteemme ja palvelumme voivat auttaa sinua saavuttamaan harjoitustavoitteesi ja kuinka voit tehdä omasta kuntoilustasi menestystarinan, lue lisää www.polar.com/fi
Avainsanat: