Konehuolto P. Kula uusiin toimitiloihin

Report this content
02.05.2003  

Konehuolto P. Kula uusiin toimitiloihin  

Ponssen sopimushuolto uudistuu 
Pöytyäläinen Possen sopimushuoltaja Konehuolto P. Kula siirtyi uusiin
toimitiloihin keväällä 2003. Avajaisia vietettiin perjantaina 25.4.2003.
Uutuuttaan kiiltävän hallin avajaisia juhlistettiin avoimilla ovilla,
herkullisella riistakäristyksellä, paistetuilla muikuilla ja elävällä
musiikilla. 


Petri Kula on toiminut Ponssen sopimushuoltajana jo 3,5 vuoden ajan. Aiemmin
tukikohtana oli pieni halli kotipihassa, tärkein työkalu oli hyvin varusteltu
huoltoauto. Ponssen perustettua toimipisteen Tampereen Pirkkalaan on
Ponsse-asiakkaiden määrä Lounais-Suomessa kasvanut rajusti. ”Entisessä hallissa
loppui tila ja laitteistokin alkoi olla jo parhaat päivänsä nähnyttä”,
perustelee Petri uuden konehallin rakentamista. 

 
”Petri Kulan laajennus on sikälikin merkittävä etu alueen urakoitsijoille, että
hänellä on nyt hoidossaan myös Ponssen varaosapalvelu”, kiittelee
metsäkoneurakointi Kone-Rauhansuu Oy:n Matti Rauhansuu. ”Toivottavasti saamme
aikaisemmin Pirkkalasta käsin toimitetun varaosalaatikon jatkossa tänne Kulan
varaosahyllyyn. Meidänkin Pajerosta säästyy useita kilometrejä kun saamme
varaosat suoraan täältä lähipalvelusta”, totesi Rauhansuu hymyillen.

Tilaa

Multimedia

Multimedia