Ponsse jälleen mainetutkimuksen kärkisijoilla

Report this content


Ponsse sijoittui toistamiseen kakkoseksi Pohjoisranta Burson-Marstellerin ja Arvopaperi-lehden mainetutkimuksessa hissiyhtiö Koneen jälkeen. Ponsse sijoittui toiseksi Koneen jälkeen myös 13. marraskuuta julkaistussa T-Median Luottamus&Maine -tutkimuksessa.

”Hieno tunnustus kaikille meille ponsselaisille pitkäjänteisestä työstä. Samalla tämä on tunnustus koko toimialalle metsäkoneiden ja puunkorjuun parissa”, Ponssen hallituksen puheenjohtaja Juha Vidgrén kertoo.

Mainetutkimuksessa arvioitiin Suomen pörssiyhtiöiden mainetta. Kolmanneksi sijoittui ympäristön ja teollisuuden mittalaitteita sekä -järjestelmiä tekevä Vaisala ja neljänneksi merenkulun ja energiamarkkinoiden voimaratkaisujen toimittaja Wärtsilä. 

”Pörssiyhtiöiden mainejohtajat pitävät jalansijansa vuodesta toiseen. Parhaat yritykset ovat vahvoja kaikilla maineen osa-alueilla mitattuina. Tutkimuksessa menestyviä yrityksiä yhdistävät hyvät tuotteet ja palvelut, strateginen kyky vastata markkinoiden muutoksiin sekä vahva yrityskulttuuri”, sanoi tutkimuksen toteuttaneen Pohjoisranta Burson-Marstellerin toimitusjohtaja Jouni Heinonen.

Nostetta metsäalalla

Tutkimus osoitti, että suomalaisten usko metsäalaan on palautunut. Tutkimuksen kovin nousija oli kartonkivalmistaja Metsä Board, joka kiipesi tutkimuksessa 18 pykälää sijalle 10.  Kokonaismaineessa toinen menestyjä Metsä Boardin lisäksi oli UPM-Kymmene nousten kolmetoista pykälää sijalle 9.

”UPM-Kymmenen panostaminen biotuotteisiin, kuten biopolttoaineisiin ja -komposiitteihin sekä toisaalta Metsä Boardin emoyhtiö Metsä Groupin käynnistämä biotuotetehdashanke ovat oletettavasti myös osaltaan lisänneet tulevaisuuden uskoa koko toimialaan ja kohentaneet yhtiöiden mainetta”, Jouni Heinonen sanoi.

Lokakuussa tehdyssä mainetutkimuksessa yritysten mainetta arvioi 1804 vastaajaa, jotka olivat pääasiassa suomalaisia yksityissijoittajia. Tutkimuksessa arvioitiin 76 suomalaista pörssiyritystä.

Suomen hyvämaineisimmat pörssiyhtiöt 2015
1 Kone
2 Ponsse
3 Vaisala
4 Wärtsilä
5 F-Secure
6 Amer Sports
7 Rapala VMC
8 Valmet
9 UPM-Kymmene
10 Metsä Board


 

 

Tilaa