• news.cision.com/
  • Ponsse Oyj/
  • PONSSE OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄSTÄ JA JÄRJESTELMÄÄN LIITTYVISTÄ OSAKEANNEISTA

PONSSE OYJ:N HALLITUS PÄÄTTI AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄSTÄ JA JÄRJESTELMÄÄN LIITTYVISTÄ OSAKEANNEISTA

Report this content


 
Ponsse Oyj:n hallitus on päättänyt perustaa uuden pitkäjänteisen kannustinjärjestelmän konsernin avainhenkilöille. Pitkäjänteisen osakeomistukseen sitouttavan järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä sekä tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden hankintaan ja omistamiseen perustuva palkkiojärjestelmä.

Osakepalkkiojärjestelmän 2018 kohderyhmään kuuluu noin 110 henkilöä. Järjestelmän perusteella maksettavat palkkiot ovat yhteensä enintään noin 45.000 Ponsse Oyj:n osaketta sekä rahaosuus, joka vastaa osakkeista osallistujille aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja.

Järjestelmään osallistuminen edellyttää, että avainhenkilö ostaa markkinoilta 5.12.2018 mennessä maksimissaan hallituksen päättämän määrän yhtiön osakkeita tai hankkii ne markkinoilta tai yhtiön suuntaamassa osakeannissa. Lisäksi palkkion saaminen on sidottu avainhenkilön työ- tai toimisuhteen voimassaoloon palkkion maksuhetkellä.

Järjestelmän palkkio maksetaan 2018 osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella katetaan palkkiosta avainhenkilölle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Palkkiona maksettuja osakkeita ei saa luovuttaa sitouttamisjakson aikana, joka päättyy 12.12.2021. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde päättyy sitouttamisjakson aikana, hänen on palautettava palkkiona annetut osakkeet tai osa niistä vastikkeetta yhtiölle.

Osakepalkkiojärjestelmän 2018 palkkion maksua varten hallitus päätti järjestelmän kohderyhmään kuuluville avainhenkilöille suunnatusta maksuttomasta osakeannista

Maksuttomassa suunnatussa osakeannissa annetaan yhteensä enintään noin 33.000 yhtiön hallussa olevaa osaketta ja enintään noin 12 000 yhtiön hankkimaa omaa osaketta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen maksutta niille konsernin avainhenkilöille, jotka ovat hankkineet osakkeita markkinoilta 5.12.2018 mennessä. Annettavien osakkeiden lopullinen määrä määräytyy avainhenkilöiden hankkimien osakkeiden perusteella. Maksuttomat osakkeet annetaan avainhenkilöille viimeistään 12.12.2018.

Osakkeet tuottavat oikeuden osinkoon ja muut osakkeenomistajan oikeudet sinä päivänä, kun osakkeet on kirjattu saajan arvo-osuustilille.

Osakkeenomistajan merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on yhtiön kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy, koska osakeantien tarkoituksena on kannustaa avainhenkilöitä hankkimaan ja omistamaan yhtiön osakkeita osana heille suunnattua osakepalkkiojärjestelmää 2018. Päätökset osakeanneista perustuvat varsinaisen yhtiökokouksen 9.4.2018 antamaan valtuutukseen.

Vieremä 31.10.2018

PONSSE OYJ

Hallitus

LISÄTIETOJA
Juho Nummela, toimitusjohtaja, puh. 0400 495 690




JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ponsse.com


Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys, jonka toimintaa ohjaa aito kiinnostus asiakasta ja tämän liiketoimintaa kohtaan. Yhtiö kehittää ja valmistaa kestävän kehityksen mukaisia, innovatiivisia puunkorjuuratkaisuja asiakastarpeiden mukaisesti.

Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti yhtiön vuonna 1970, ja yhtiö on koko historiansa ajan ollut tavaralajimenetelmään perustuvien puunkorjuuratkaisujen edelläkävijä. Ponssen kotipaikka on Suomessa Vieremällä. Yrityksen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX:n pohjoismaisella listalla.

Tilaa