Ponsse Oyj:n hallitus päätti osakepohjaisista kannustinjärjestelmistä

Report this content

Ponsse Oyj, pörssitiedote 3.3.2023 klo 12.30

Ponsse Oyj:n hallitus on päättänyt kahdesta uudesta konsernin osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Uusien järjestelmien tarkoituksena on yhdistää omistajien ja järjestelmien osallistujien tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä sekä sitouttaa osallistujat yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyiset yhtiön osakkeiden ansaintaan ja kertymiseen perustuvat palkkiojärjestelmät.

Uudet palkkiojärjestelmät korvaavat toimitusjohtajan suoriteperusteisen osakeomistusjärjestelmän 2021-2025 ja avainhenkilöiden suoriteperusteisen lisäosakejärjestelmän 2021-2025, joista ei ole allokoitu palkkioita. Yhtiö on julkaissut kannustinjärjestelmiä 2021 koskevan pörssitiedotteen 17.2.2021.

Suoriteperusteiset järjestelmät

Toimitusjohtajan suoriteperusteiseen osakeomistusjärjestelmään ja avainhenkilöiden suoriteperusteiseen lisäosakejärjestelmään liittyy sijoitusedellytys. Ansaintajaksolle osallistumisen ja palkkion saamisen edellytyksenä on, että järjestelmään osallistuva henkilö hankkii kunkin ansaintajakson alkaessa yhtiön osakkeita hallituksen ennalta ilmoittaman määrän.

Suoriteperusteisissa järjestelmissä on mahdollista ansaita ehdollista palkkiota ja suoriteperusteista palkkiota. Ehdollinen palkkio määräytyy sijoitusedellytyksen täyttymisen ja voimassa olevan työ- tai johtajasopimuksen perusteella. Suoriteperusteinen palkkio määritetään ansaintajaksoille asetettujen tavoitteiden saavuttamisen perusteella.

Kaikilla vuonna 2023 alkaneilla ansaintajaksoilla ansaintakriteereinä ovat konsernin liiketulos, liikevaihdon kasvu ja henkilöstötyytyväisyys. Osallistujalle maksettava osuus enimmäispalkkiosta määräytyy ansaintakriteereille asetettujen tavoitteiden saavuttamisen perusteella suhteessa osallistujan omaan sijoitukseen.

Jos järjestelmän osallistujan työ- tai johtajasopimus päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta. Jos osallistujan työ- tai johtajasopimus päättyy ansaintajaksoa seuraavan sitouttamisjakson aikana, hänen on pääsääntöisesti palautettava annetut osakkeet vastikkeetta.


Toimitusjohtajan suoriteperusteinen osakeomistusjärjestelmä 2023-2027

Toimitusjohtajan järjestelmässä on viisi ansaintajaksoa, kalenterivuodet 2023, 2023-2024, 2023-2025, 2024-2026 ja 2025-2027. Ansaintajaksoihin 2023 ja 2023-2024 liittyy sitouttamisjakso, joka alkaa palkkion maksamisesta ja päättyy 31.12.2025.

Ehdollinen palkkio maksetaan toukokuun 2024, 2025 ja 2026 loppuun mennessä. Ehdollisena palkkiona saatuja osakkeita ei saa luovuttaa sitouttamisjakson aikana, joka päättyy 31.12.2025, 31.12.2026 ja 31.12.2027. Suoriteperusteinen palkkio maksetaan kunkin ansaintajakson päättymistä seuraavan toukokuun loppuun mennessä. Ansaintajaksoilta 2023 ja 2023-2024 palkkiona saatuja osakkeita ei saa luovuttaa sitouttamisjakson aikana, eli ennen 31.12.2025.

Vuonna 2023 alkaneilta ansaintajaksoilta maksettavat palkkiot vastaavat arviolta yhteensä enintään 75 000 Ponsse Oyj:n osakkeen arvoa sisältäen myös rahana maksettavan osuuden (bruttopalkkio).


Avainhenkilöiden suoriteperusteinen lisäosakejärjestelmä 2023-2027

Avainhenkilöiden järjestelmässä on kolme kolmen kalenterivuoden mittaista ansaintajaksoa, kalenterivuodet 2023-2025, 2024-2026 ja 2025-2027.

Ehdollinen palkkio maksetaan vuosina 2023, 2024 ja 2025 sijoitusosakkeiden hankinnan ja palkkion vahvistamisen jälkeen niin pian kuin käytännössä mahdollista. Ehdollisena palkkiona saatuja osakkeita ei saa luovuttaa sitouttamisjakson aikana, joka päättyy 31.12.2025, 31.12.2026 ja 31.12.2027. Suoriteperusteinen palkkio maksetaan kunkin ansaintajakson päättymistä seuraavan toukokuun loppuun mennessä.

Ansaintajaksolta 2023-2025 maksettavat palkkiot ovat arviolta yhteensä enintään 30 000 Ponsse Oyj:n osaketta (nettopalkkio). Lisäksi yhtiö maksaa palkkiosta osallistujille aiheutuvat verot ja lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut palkkion maksun yhteydessä. Arvioon sisältyy vuonna 2023 maksettavat ehdolliset palkkiot.

Kohderyhmään kuuluu noin 70 avainhenkilöä, mukaan lukien konsernin johtoryhmän jäsenet lukuun ottamatta toimitusjohtajaa.

 

Vieremä 3.3.2023

 

 

PONSSE OYJ

Hallitus

 

Lisätietoja

Jarmo Vidgrén, hallituksen puheenjohtaja, puh. 040 519 1486

 

JAKELU

Nasdaq Helsinki Oy

Keskeiset tiedotusvälineet

www.ponsse.com

 

Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys, jonka toimintaa ohjaa aito kiinnostus asiakasta ja tämän liiketoimintaa kohtaan. Yhtiö kehittää ja valmistaa kestävän kehityksen mukaisia, innovatiivisia puunkorjuuratkaisuja asiakastarpeiden mukaisesti.

Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti yhtiön vuonna 1970, ja yhtiö on koko historiansa ajan ollut tavaralajimenetelmään perustuvien puunkorjuuratkaisujen edelläkävijä. Ponssen kotipaikka on Suomessa Vieremällä. Yrityksen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX:n pohjoismaisella listalla. 

 

Tilaa