Ponsse Oyj Tero Pitkämäen ja Mikko Hirvosen pääyhteistyökumppaniksi

Report this content
05.01.2006  

Ponsse Oyj Tero Pitkämäen ja Mikko Hirvosen pääyhteistyökumppaniksi  

Ponsse Oyj on sopinut vahvasta yhteistyöstä keihäänheittäjä Tero Pitkämäen ja
ralliautoilija Mikko Hirvosen kanssa. Pitkämäen kanssa tehty uusi
yhteistyösopimus ulottuu Pekingin olympialaisiin 2008 saakka. 

”Ponsse haluaa olla mukana tukemassa Pitkämäen ja Hirvosen urheilu-uraa
maailman huipulla. Molemmat ovat antaneet vakuuttavia näyttöjä kyvyistään ja
uskomme, että tulevina vuosina menestystä tulee yhä lisää. Haluamme olla
tukemassa Pitkämäkeä olympiavoittoon Pekingissä ja Hirvosta rallin
maailmanmestaruuteen”, sanoo Ponsse Oyj:n toimitusjohtaja Arto Tiitinen. 


Tiitinen pitää 23-vuotiasta Pitkämäkeä ja 25-vuotiasta Hirvosta sopivina
urheilijoina vahvistamaan Ponssen brändin näkyvyyttä maailmalla. Molemmat ovat
tuttuja jo aiemmilta vuosilta ja heidän taustansa ovat kunnossa. Pitkämäki
heitti keihäässä viime kaudella maailman kärkituloksen 91,53 metriä ja oli
IAAF:n maailmanrankingin 1. Hirvonen taisteli Katalonian MM-rallissa
kolmanneksi ja nousi Fordin tehdaskuljettajaksi. 



Hirvosen kausi käynnistyy kahden viikon kuluttua Monte Carlon rallilla.
Pitkämäki harjoittelee kotimaassa ja viimeistelee sähköinsinöörin opintojaan
Vaasan Ammattikorkeakoulussa tavoitteenaan valmistua ennen kesää. Pitkämäen
kotimaan kausi alkaa Seinäjoella toukokuun 21 päivänä. Ulkomaan kisakausi alkaa
Kultaisen Liigan Oslon osakilpailulla 2. kesäkuuta. 


Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Arto Tiitinen, Ponsse Oyj, puh.020 768 8621
Viestintäpäällikkö Jari Mononen, Ponsse Oyj, puh. 020 768 8858

Tilaa

Multimedia

Multimedia