PONSSEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2007
PONSSE OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.7.2007 KLO 09.00
PONSSEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2007
- Liikevaihto 149,9 miljoonaa euroa (H1/2006, 108,6 miljoonaa euroa)
- Q2 liikevaihto 71,5 miljoonaa euroa (Q2/2006, 56,3 miljoonaa euroa)
- Liikevoitto 17,6 miljoonaa euroa (H1/2006, 13,3 miljoonaa euroa)
- Liikevoitto 11,7 prosenttia liikevaihdosta (H1/2006, 12,3 prosenttia)
- Q2 liikevoitto 8,1 miljoonaa euroa (Q2/2006, 6,6 miljoonaa euroa)
- Osakekohtainen tulos (EPS): 0,46 euroa (H1/2006, 0,32 euroa)
Toimitusjohtaja Arto Tiitinen:
Liikevaihtomme kasvoi alkuvuoden aikana 38 prosenttia. Erityisesti eteneminen
oli vahvaa Muu Eurooppa -segmentin alueella. Venäjällä tavaralajimenetelmä
kasvattaa osuuttaan.
Yhtiön kassavirran kehitys oli tehtyjen toimenpiteiden ansiosta myönteinen:
muutos edelliseen vuoteen oli 23,3 miljoonaa euroa. Tilauskantamme vahvistui 49
prosenttia.
Katsauskauden aikana avattiin uusia palvelukeskuksia Venäjällä Pitkärantaan,
Latviassa Riikaan, Saksassa Stemmeniin sekä Suomessa Hyvinkäälle. Muu Eurooppa
-segmentillä markkina-asemamme vahvistui. Pohjois-Amerikassa vaikea
markkinatilanne jatkui. Etelä-Amerikassa perustimme katsauskauden aikana myynti-
ja huoltoyhtiön Uruguayhin.
Jatkamme edelleen tavarantoimittajaverkon kehittämistä, jota tukee Vieremälle
syntynyt kumppanuusyritysten kylä. Katsauskauden aikana solmimme uuden
kumppanuussopimuksen SKS Group Oy:n kanssa.
LIIKEVAIHTO
Konsernin liikevaihto oli katsauskaudella 149,9 (108,6) miljoonaa euroa, joka on
38 prosenttia enemmän kuin vertailukaudella. Liikevaihto jakautui raportoitavien
segmenttien mukaan seuraavasti: Pohjoismaat 92,4 (72,4) miljoonaa euroa, Muu
Eurooppa 63,8 (42,7) miljoonaa euroa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikka 12,2 (14,3)
miljoonaa euroa. Erityisen vahvaa myynnin kehittyminen oli alkuvuoden aikana
Keski- ja Itä-Euroopassa, jotka sisältyvät Muu Eurooppa -segmenttiin. Alueen
liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 49,2 prosenttia. Kehitys oli alkuvuonna
suotuisaa myös Pohjoismaat-segmentin alueella, jonka liikevaihto kasvoi
edellisvuotta vilkkaampana käyneen puukaupan myötä 27,5 prosenttia. Pohjois- ja
Etelä-Amerikka -segmentin liikevaihto aleni vuoden takaisesta etenkin
Pohjois-Amerikassa vallitsevan vaikean markkinatilanteen seurauksena.
TULOSKEHITYS
Konsernin liikevoitto kasvoi edellisvuodesta 32,1 prosenttia ollen 17,6 (13,3)
miljoonaa euroa. Liikevoitto jakautui segmenteittäin seuraavasti: Pohjoismaat
8,3 (6,8) miljoonaa euroa, Muu Eurooppa 10,9 (6,6) miljoonaa euroa, Pohjois- ja
Etelä-Amerikka -1,3 (-0,2) miljoonaa euroa sekä kohdistamattomat -0,3 (0,1)
miljoonaa euroa.
Liikevoiton osuus liikevaihdosta oli 11,7 (12,3) prosenttia. Yhtiön sijoitetun
pääoman tuotto (ROCE) oli 40,2 (32,7) prosenttia.
Henkilöstökulut olivat katsauskaudella 21,0 (19,5) miljoonaa euroa ja
liiketoiminnan muut kulut 14,4 (10,8) miljoonaa euroa. Rahoituskulut olivat
nettomääräisesti -0,7 (-0,8) miljoonaa euroa. Valuuttariskien suojauksen tuotot
ja kulut kirjattiin rahoituseriin. Katsauskauden voitoksi muodostui 12,9 (8,9)
miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos (EPS) oli 0,46 (0,32) euroa.
TASE JA RAHOITUS
Konsernitaseen loppusumma oli katsauskauden päättyessä 136,7 (119,8) miljoonaa
euroa. Taseen loppusummaa kasvatti etenkin vaihto-omaisuuden, tavanomaisten
myyntisaamisten sekä kassavarojen edellisvuotta suurempi määrä.
Vaihto-omaisuuden määrä oli 63,2 (57,8) miljoonaa euroa. Myyntisaamisia oli 20,4
(19,8) miljoonaa euroa sekä likvidejä kassavaroja 10,8 (4,6) miljoonaa euroa.
Myös konsernin oma pääoma oli katsauskauden päättyessä edellisvuotta korkeampi.
Korollisten velkojen määrä oli 29,8 (37,7) miljoonaa euroa. Emoyhtiön saamiset
muilta konserniyhtiöiltä olivat nettomääräisesti 33,8 (34,3) miljoonaa euroa.
Nettovelan määrä oli 17,4 (32,9) miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste oli
katsauskauden päättyessä 46,5 (41,0) prosenttia.
Operatiivisen tuloksen paraneminen sekä käyttöpääoman alentamiseksi tehdyt
toimenpiteet vahvistivat liiketoiminnan rahavirtaa, joka oli 17,8 (-5,5)
miljoonaa euroa. Investointien rahavirta oli -3,3 (-4,1) miljoonaa euroa.
SAADUT TILAUKSET JA TILAUSKANTA
Uusia tilauksia saatiin 154,0 (96,1) miljoonan euron arvosta ja tilauskanta oli
katsauskauden päättyessä 63,0 (42,4) miljoonaa euroa. Jälleenmyyjien
vähimmäisostositoumukset sisältyvät noudatetun käytännön mukaisesti
tilauskantaan.
TYTÄRYHTIÖT
Ponsse Latin America Ltda:n Uruguayssa toimiva tytäryhtiö Povery S.A. aloitti
toimintansa katsauskauden aikana. Yhtiön toimitusjohtajana toimii Claudio Costa.
Katsauskauden aikana Gary Glendinning nimitettiin Ponsse UK Ltd:n
toimitusjohtajaksi ja Marko Mattila Ponsse North America, Inc:in
toimitusjohtajaksi. Mikko Laurila nimitettiin Uudet markkinat -alueen johtajaksi
osana maailmanlaajuista strategiaa.
INVESTOINNIT JA TUOTEKEHITYS
Käyttöomaisuusinvestointien määrä oli 3,3 (4,1) miljoonaa euroa.
Tuotekehitysmenot olivat katsauskaudella 2,8 (1,8) miljoonaa euroa.
HENKILÖSTÖ
Konsernin palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin 845 (793) henkilöä.
Katsauskauden päättyessä konsernin palveluksessa oli 891 (828) henkilöä.
Henkilöstömäärää kasvatti etenkin uusien ulkomaisten tytäryhtiöiden ja Epec Oy:n
liiketoiminnan laajeneminen. Katsauskauden aikana Juhani Mäkynen nimitettiin
Ponssen huoltopalvelujohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi.
OSAKKEET
Osakkeiden vaihto ajalla 1.1.-30.6.2007 oli 2 331 678 kpl, joka on 8,3
prosenttia osakkeiden kokonaismäärästä. Vaihdon arvo oli 33,3 miljoonaa euroa.
Katsauskauden alin kurssi oli 11,27 euroa osakkeelta ja ylin 17,80 euroa
osakkeelta.
Katsauskauden päätöskurssi oli 17,25 euroa osakkeelta ja koko osakekannan
markkina-arvo 483,0 miljoonaa euroa.
Yhtiön hallituksella on valtuutus päättää enintään 250 000 oman osakkeen
hankkimisesta ja luovuttamisesta. Valtuutukset ovat voimassa 30.6.2008 saakka.
Yhtiöllä tai sen tytäryhtiöillä ei ole hallussaan yhtiön omia osakkeita.
LIIKETOIMINNAN EPÄVARMUUSTEKIJÄT
Yhtiön strategiset ja liiketoimintariskit liittyvät maailmantalouden
suhdannevaihteluihin, raaka-aineiden ja komponenttien saatavuuteen ja hintojen
kehitykseen sekä jälleenmyyjien ja alihankkijoiden toimintaan. Riskeihin on
varauduttu pyrkimällä tunnistamaan niitä ja valmistautumalla niihin etukäteen,
tekemällä pitkäaikaisia sopimuksia ja kartoittamalla vaihtoehtoisia toimittajia.
Yhtiö jatkoi katsauskaudella tavarantoimittajaverkon kehittämistä solmimalla
kumppanuussopimuksen SKS Group Oy:n kanssa.
Strategisia ja muita yhtiön liiketoimintaan liittyviä riskejä on kuvattu
tarkemmin vuosikertomuksen sivuilla 54-55 sekä 78.
LÄHIAJAN NÄKYMÄT
Yhtiön näkemyksen mukaan puun kysyntä säilyy erittäin vahvana kaikilla muilla
markkina-alueilla lukuun ottamatta Pohjois-Amerikkaa. Tänä luo edellytyksiä
konetoimitusten kasvulle loppuvuoden aikana.
Venäjän puun vientitullien vaikutuksen arvioidaan nostavan Suomen hakkuumääriä
noin 10 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.
Yhtiöllä on vuonna 2007 hyvät edellytykset edellisvuotta parempaan myynnin
kasvuun ja tulokseen.
PONSSE-KONSERNI
TULOSLASKELMA (1000 eur)
--------------------------------------------------------------------------------
| | | IFRS | IFRS | IFRS | IFRS |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | 4-6/07 | 4-6/06 | 1-6/07 | 1-6/06 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO | | 71 527 | 56 261 | 149 942 | 108 556 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmiiden ja keskeneräisten | 3 565 | 2 242 | 5 236 | 6 932 |
| tuotteiden varastojen lisäys (+) | | | | |
| tai vähennys (-) | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut | | 254 | 261 | 531 | 803 |
| tuotot | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Materiaalit ja | | -47 784 | -35 025 | -100 661 | -70 514 |
| palvelut | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Työsuhde-etuuksista aiheutuneet | -10 892 | -10 333 | -21 015 | -19 510 |
| kulut | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot | | -1 069 | -1 152 | -2 104 | -2 203 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut | | -7 479 | -5 640 | -14 364 | -10 764 |
| kulut | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVOITTO | | 8 122 | 6 614 | 17 564 | 13 300 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyhtiöiden | 625 | 96 | 916 | 197 |
| tuloksista | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja | | -228 | -350 | -666 | -782 |
| -kulut | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| VOITTO ENNEN VEROJA | 8 519 | 6 359 | 17 814 | 12 715 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot | | -2 093 | -2 060 | -4 870 | -3 810 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosuus | | 0 | 0 | 0 | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| TILIKAUDEN VOITTO | | 6 427 | 4 299 | 12 945 | 8 905 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake | | 0,23 | 0,15 | 0,46 | 0,32 |
--------------------------------------------------------------------------------
TASE (1000 eur)
--------------------------------------------------------------------------------
| | IFRS | IFRS | |
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT | 30.6.07 | 31.12.06 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| PITKÄAIKAISET VARAT | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet | 3 998 | 3 605 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikearvo | 3 764 | 3 791 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 25 124 | 24 308 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset | 39 | 39 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuudet osakkuusyrityksissä | 2 070 | 1 328 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset saamiset | 160 | 165 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verosaamiset | 1 232 | 972 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ | 36 386 | 34 206 | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHYTAIKAISET VARAT | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus | 63 214 | 58 615 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisaamiset | 20 421 | 20 715 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverosaaminen | 317 | 349 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut lyhytaikaiset saamiset | 5 604 | 2 568 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat | 10 805 | 8 564 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ | 100 360 | 90 811 | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT YHTEENSÄ | 136 746 | 125 017 | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma | 7 000 | 7 000 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut rahastot | 20 | 20 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot | -814 | -750 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat | 56 614 | 54 888 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| EMOYHTIÖN OMISTAJILLE | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| KUULUVA OMA PÄÄOMA | 62 819 | 61 157 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosuus | 0 | 0 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ | 62 819 | 61 157 | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| PITKÄAIKAISET VELAT | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset velat | 22 219 | 22 408 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat | 807 | 869 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut pitkäaikaiset velat | 60 | 74 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| PITKÄAIKAISET VELAT YHTEENSÄ | 23 086 | 23 351 | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHYTAIKAISET VELAT | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset velat | 7 617 | 8 487 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset | 4 139 | 3 517 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden verovelat | 1 305 | 230 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat | 37 779 | 28 275 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHYTAIKAISET VELAT YHTEENSÄ | 50 840 | 40 509 | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 136 746 | 125 017 | |
--------------------------------------------------------------------------------
RAHAVIRTALASKELMA (1000 eur)
--------------------------------------------------------------------------------
| | | IFRS | IFRS | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | 1-6/07 | 1-6/06 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA: | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto | | 12 945 | 8 905 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oikaisut: | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja -kulut | | 666 | 787 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta | -916 | -197 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot | | 2 104 | 2 203 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot | | 5 134 | 3 810 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut oikaisut | | -183 | 135 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta | 19 750 | 15 643 | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöpääoman muutos: | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaisten korottomien | | |

| liikesaamisten muutos | | -2 750 | -4 027 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuuden muutos | | -4 599 | -12 600 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaisten korottomien | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| velkojen muutos | | 9 430 | 1 359 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pakollisten varausten muutos | | 622 | -1 034 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saadut korot | | 73 | 82 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut korot | | -657 | -446 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut rahoituserät | | -32 | -326 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut verot | | -4 027 | -4 174 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A) | | 17 810 | -5 523 | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit käyttöomaisuuteen | -3 312 | -4 142 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit muihin sijoituksiin | 0 | 0 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saadut osingot | | 2 | 0 | |
| investoinneista | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B) | | -3 310 | -4 142 | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaisten lainojen | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| nostot/takaisinmaksut | | -515 | 12 964 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaisten korollisten | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| saamisten muutos | | 9 | -4 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaisten lainojen | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| nostot/takaisinmaksut | | -203 | 184 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusleasingvelkojen maksut | -355 | -9 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaisten saamisten muutos | 4 | -27 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut osingot | | -11 200 | -11 200 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA (C) | | -12 260 | 1 908 | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarojen muutos (A+B+C) | | 2 240 | -7 757 | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat 1.1. | | 8 562 | 12 339 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat 30.6. | | 10 802 | 4 582 | |
--------------------------------------------------------------------------------
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA(1000 eur)
A = Osakepääoma
B = Ylikurssi- ja muut rahastot
C = Muuntoerot
D = Kertyneet voittovarat
E = Vähemmistöosuus
F = Oma pääoma yhteensä
EMOYHTIÖN OMISTAJILLE KUULUVA OMA PÄÄOMA
A B C D E F
OMA PÄÄOMA 1.1.2007 7 000 20 -750 54 887 0 61 157
Muuntoerot 0 0 -65 -18 0 -83
SUORAAN OMAAN PÄÄOMAAN
KIRJATUT NETTOTULOT 0 0 -65 -18 0 -83
Tilikauden tulos 0 0 0 12 945 0 12 945
KAUDELLA KIRJATUT TUOTOT
JA KULUT YHTEENSÄ 0 0 -65 12 927 0 12 862
Osingonjako 0 0 0 -11 200 0 -11 200
Vähemmistöosuuden muutos 0 0 0 0 0 0
OMA PÄÄOMA 30.6.2007 7 000 20 -815 56 614 0 62 819
OMA PÄÄOMA 1.1.2006 7 000 20 -442 44 811 0 51 389
Muuntoerot 0 0 -216 174 0 -42
SUORAAN OMAAN PÄÄOMAAN
KIRJATUT NETTOTULOT 0 0 -216 174 0 -42
Tilikauden tulos 0 0 0 8 905 0 8 905
KAUDELLA KIRJATUT TUOTOT
JA KULUT YHTEENSÄ 0 0 -216 9 079 0 8 863
Osingonjako 0 0 0 -11 200 0 -11 200
Vähemmistöosuuden muutos 0 0 0 0 0 0
OMA PÄÄOMA 30.6.2006 7 000 20 -658 42 690 0 49 052
SEGMENTTITIEDOT (1000 EUR)
--------------------------------------------------------------------------------
| MAANTIETEELLISET SEGMENTIT | | | | | |

| 1-6/07 | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | Pohjois | Muu | Pohjois | Elimi- | YHTEENSÄ |
| | -maat | Euroopp | - ja | nointi | |
| | | a | Etelä-A | | |
| | | | merikka | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ulkoinen myynti | 73 123 | 63 438 | 11 579 | | 148 140 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sisäinen myynti | 19 256 | 316 | 671 | -20 | 0 |
| | | | | 243 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kohdistamaton myynti | | | | | 1 803 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO | 92 379 | 63 754 | 12 249 | -20 | 149 942 |
| | | | | 243 | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Segmentin liikevoitto | 8 321 | 10 856 | -1 275 | | 17 902 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kohdistamattomat erät | | | | | -337 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVOITTO | 8 321 | 10 856 | -1 275 | | 17 564 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten | 916 | | | | 916 |
| tuloksesta | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kohdistamattomat erät | | | | | -5 536 |
--------------------------------------------------------------------------------
| TILIKAUDEN TULOS | | | | | 12 945 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| MAANTIETEELLISET SEGMENTIT | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1-6/06 | Pohjois | Muu | Pohjois | Elimi- | YHTEENSÄ |
| | -maat | Euroopp | - ja | nointi | |
| | | a | Etelä-A | | |
| | | | merikka | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ulkoinen myynti | 51 220 | 42 175 | 14 168 | | 107 563 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sisäinen myynti | 21 225 | 542 | 148 | -21 | 0 |
| | | | | 914 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kohdistamaton myynti | | | | | 994 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO | 72 445 | 42 717 | 14 315 | -21 | 108 556 |
| | | | | 914 | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Segmentin liikevoitto | 6 796 | 6 590 | -226 | | 13 160 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kohdistamattomat erät | | | | | 140 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVOITTO | 6 796 | 6 590 | -226 | | 13 300 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten | 197 | | | | 197 |
| tuloksesta | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kohdistamattomat erät | | | | | -4 592 |
--------------------------------------------------------------------------------
| TILIKAUDEN TULOS | | | | | 8 905 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | 30.6.07 | 30.6.06 | 31.12.06 |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1. LEASINGVASTUUT | | | 2 203 | 2 206 | 2 442 |
| (1000 eur) | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 2. VASTUUSITOUMUKSET (1000 eur) | | 30.6.07 | 30.6.06 | 31.12.06 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Takaukset muiden | | | 190 | 479 | 537 |
| puolesta | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Takaisinostovastuut | | | 3 445 | 3 837 | 3 275 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut vastuut | | | 5 609 | 0 | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| YHTEENSÄ | | | 9 244 | 4 316 | 3 812 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 3. VARAUKSET (1000 | | | Takuuvaraus | |
| eur) | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1.1.2007 | | | 3 517 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lisäykset | | | 755 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käytetyt varaukset | | | -133 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 30.6.2007 | | | 4 139 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 4. MAKSETUT OSINGOT (1000 eur) | | 30.6.07 | 30.6.06 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osinko per osake 2006: 0,40 eur (2005: 0,40 | 11 200 | 11 200 | |
| eur) | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 5. AINEELLISET KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEET (1000 eur) |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | 1-6/07 | 1-6/06 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lisäykset | | | 3 242 | 3 966 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähennykset | | | -28 | -622 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| YHTEENSÄ | | | 3 214 | 3 344 | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 6. LÄHIPIIRITAPAHTUMAT | | 1-6/07 | 1-6/06 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdon työsuhde-etuudet (1000 | | | | |
| eur) | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Palkat ja muut lyhytaikaiset | 1 010 | 1 107 | |
| työsuhde-etuudet | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hallituksen jäsenten palkkiot | 114 | 111 | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TUNNUSLUVUT | | | 30.6.07 | 30.6.06 | 31.12.06 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tutkimus- ja kehityskulut(Me) | | 2,8 | 1,8 | 4,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit käyttöomaisuuteen (Me) | 3,3 | 4,1 | 5,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta | | | 2,2 | 3,8 | 2,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö keskimäärin | | | 845 | 793 | 795 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilauskanta (Me) | | | 63,0 | 42,4 | 59,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste % | | | 46,5 | 41,0 | 49,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake (eur) | | | 0,46 | 0,32 | 0,75 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma/osake (eur) | | | 2,24 | 1,75 | 2,18 |
--------------------------------------------------------------------------------
TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT
Henkilöstö keskimäärin:
Kuukausien viimeisen päivän henkilökunnan lukumäärien keskiarvo. Laskelmaa on
oikaistu osa-aikaisesti palveluksessa olleiden henkilöiden osalta.
Omavaraisuusaste, %:
Oma pääoma + vähemmistöosuus
Taseen loppusumma - saadut ennakot * 100
Tulos/osake:
Voitto ennen veroja - verot (sis. lask. verojen muutoksen) -/+ vähemmistöosuus
Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin tilikauden aikana
Oma pääoma/osake:
Oma pääoma
Tilinpäätöspäivän osakeantioikaistu osakemäärä
--------------------------------------------------------------------------------
| SAADUT TILAUKSET (Me) | | | 1-6/07 | 1-6/06 | 1-12/06 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ponsse-konserni | | | 154,0 | 96,1 | 242,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
Osavuosikatsaus on laadittu noudattaen IAS 34 Osavuosikatsaus -standardin
vaatimuksia.
Osavuosikatsauksen laadintaperiaatteet ovat yhtenevät 31.12.2006 laaditun
tilinpäätöksen kanssa lukuun ottamatta seuraavia uusia 1.1.2007 käyttöönotettuja
IFRS-standardi- ja IFRIC-tulkintamuutoksia, joilla ei ole vaikutusta konsernin
tilinpäätökseen:
- IFRS 7
- IAS 1
- IFRIC 9
- IFRIC 10
Edellä esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.
Edellä esitetyt luvut ovat pyöristettyjä, josta johtuen ne saattavat poiketa
virallisessa tilinpäätöksessä esitetyistä.
Vieremällä 17. heinäkuuta 2007
Arto Tiitinen
toimitusjohtaja
LISÄTIETOJA
Toimitusjohtaja Arto Tiitinen (020) 768 8621 tai 0400 566 875
Talousjohtaja Mikko Paananen (020) 768 8648 tai 0400 817 036
JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ponsse.com