Isku valitsi logistiikkakumppanikseen Itella Logistiikan

Report this content

 

Itella Logistiikka ja Isku ovat allekirjoittaneet monivuotisen sopimuksen logistiikkayhteistyöstä. Sopimus kattaa Iskun tuotteiden ulkomaan kuljetukset, varastoinnin, kotimaan rahdin sekä myymälä- ja kotijakelun. Yhteistyöllä voidaan parantaa koko toimitusketjun läpinäkyvyyttä ja laatua Iskun Lahden tehtaille ja edelleen asiakkaille.

Iskun verkostoon kuuluu yli 100 koti-, keittiö- ja toimistosisustamisen myymälää ja kauppiasta. Toimituksia on vuodessa yli 90 000, joista 50 000 menee suoraan loppuasiakkaille koteihin ja yrityksiin. Kokonaisvolyyminä tämä tarkoittaa 13 rekallista päivässä ja lähes 200 000 kuutiota vuodessa.

- Haluamme keskittää logistiikkatoimintojamme. Yksi pääyhteistyökumppani, Itella Logistiikka, tuo toimintaamme läpinäkyvyyttä, tehokkuutta ja sujuvuutta, mistä myös asiakkaamme hyötyvät. Jatkossa saamme käyttöömme myös Itellan sähköiset palvelut, jotka parantavat tiedonvälitystä koko toimitusketjun osalta, sanoo Iskun hankintajohtaja Juha-Matti Lähteenmaa.

- Olemme iloisia uudesta yhteistyösopimuksesta ja kumppanuudesta. Alan johtavana toimijana meillä on vahvaa osaamista ja kokemusta huonekalu- ja sisustuslogistiikasta. Iskun kanssa tekemämme sopimus vahvistaa entisestään valtakunnallista kuljetusverkkoamme yritys- ja kuluttajajakeluissa sekä tukee tavoitettamme palvella asiakkaitamme kaikilla logistiikan osa-alueilla, kertoo Sopimuslogistiikan johtaja Jukka Pyykkö Itella Logistiikasta.

Lisätietoja medialle:
Itella Logistiikka, Sopimuslogistiikan johtaja Jukka Pyykkö, puh. 0500 463 633
Isku, hankintajohtaja Juha-Matti Lähteenmaa, puh. 044 792 3362

Valokuvat ja logot:
www.itella.fi/media

Itella Logistiikka tukee ja kehittää asiakasyritystensä liiketoimintaa tarjoamalla palvelulogistiikan ratkaisuja auto-, meri- ja lentorahtiin sekä varastointiin ja muuhun sopimuslogistiikkaan. Asiakkaat voivat ulkoistaa meille logistiikkaprosessinsa yksittäisen osan tai laajimmillaan koko toimitusketjunsa. Itella Logistiikalla on yli 30 toimipistettä kahdeksassa maassa (Suomi, Skandinavia, Baltia, Venäjä). Globaalit palvelut tarjoamme partnerien kautta. Itella-konserniin kuuluvan Itella Logistiikan liikevaihto oli vuonna 2010 oli 677 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 7 700. www.itella.fi/logistiikka

Isku on suomalainen vuonna 1928 Lahteen perustettu perheyritys, joka suunnittelee, valmistaa ja markkinoi kalusteita ja kokonaisvaltaisia sisustusratkaisuja koteihin, keittiöihin kouluihin, toimistoihin ja kaikkiin julkisiin tiloihin Suomessa, Pohjoismaissa, Baltiassa ja Venäjällä. Isku työllistää noin 1000 henkilöä, joista Lahdessa noin 600. www.isku.fi

Avainsanat: