Itella Information järjestää digitointituotantoaan

Report this content

Itella Information tarjoaa yritysten taloushallintoon liittyviä osto- ja myyntilaskujen käsittelypalveluita 15 Euroopan maassa työllistäen 1 900 henkilöä. Osana Itellan informaatioliiketoiminnan kustannustehokkuuden ja kilpailukyvyn kehittämistä Helsingin digitointituotannon toimintaa järjestetään uudelleen.

Itella Informationin keskeisimmät toimipaikat Suomessa sijaitsevat pääkaupunkiseudulla, Jyväskylässä ja Tampereella. Muissa toimintamaissa kehittyviä keskuksia on muun muassa Puolassa ja Virossa. Digitointituotanto kasvaa tässä yhteydessä erityisesti Virossa. Jatkossa palvelutuotannossa toimitaan yhä enemmän verkottuneesti siten, että eri maissa olevat osaamiskeskukset muodostavat yhdessä toimivan ja tehokkaan kokonaisuuden.

Tiukassa kansainvälisessä kilpailussa edellytetään toiminnan jatkuvaa kehitystä ja tehostusta, mikä osaltaan turvaa toiminnan jatkuvuutta ja työpaikkoja myös Suomessa.  Muutoksiin liittyen on tänään käynnistetty yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelujen alussa vähentämistarpeeksi arvioidaan enintään 40 henkilöä Helsingissä. Neuvottelujen piirissä on 129 henkilöä. Kaikkiaan Itella Information työllistää Suomessa 700 työntekijää.

”Itella Informationilla on Suomessa paljon keskeistä osaamista. Toimintojen järkevällä keskittämisellä ja tehostamisella turvaamme kilpailukykymme, mikä heijastuu myös parempina toimintaedellytyksinä Suomessa”, Itella Information Oy:n varatoimitusjohtaja Jari Annala kertoo.

Lisätietoja:
Varatoimitusjohtaja Jari Annala, Itella Information Oy, puh. 0400 338 585

Itella Information tarjoaa taloushallinnon prosesseja palveluna. Palvelumme kattavat koko taloushallinnon: ostotilauksesta maksamiseen, myyntitilauksesta saapuvan rahavirran hallintaan sekä laajimmillaan koko laskentatoimen ja palkkahallinnon. Ratkaisujemme perustana ovat tuotteistetut, modulaariset parhaat käytännöt. Suurten volyymien mittakaavaedut, automatisoidut prosessit ja alan parhaat käytännöt takaavat, että taloushallintoasi hoidetaan tehokkaasti ja joustavasti liiketoimintasi eduksi. Itella Information toimii 15 Euroopan maassa noin 1 900 ammattilaisen voimin. Vuonna 2010 liikevaihto oli 260 miljoonaa euroa. Itella Information -liiketoimintaryhmä kuuluu Itella-konserniin. Lisätietoja www.itella.com