Itella tuo uuden ratkaisun nettikaupan tuotepalautuksiin

Itella Posti Oy lanseeraa verkkokaupoille verkkokauppaostosten palautuksia helpottavan ratkaisun syksyn aikana. Itella Maksuturvan kautta kuluttaja-asiakkaat voivat seurata toimitusta, ottaa yhteyttä kauppiaaseen, ilmoittaa palauttavansa tuotteita ja tulostaa palautukseen osoitekortin. Palvelun avulla ostosten maksaminen ja rahapalautukset hoituvat turvallisesti. Itellan yhteistyökumppani on Suomen Maksuturva Oy. 

Itellan ja Suomen Maksuturvan yhteistyön taustalla on uusi, kesäkuussa 2014 käyttöön otettava etäkaupan EU-direktiivi. Se edellyttää verkkokauppoja yhtenäistämään toimintatapojaan muun muassa toimitusten ja tuotepalautusten osalta.

”Verkkokaupan kasvu pohjautuu paljolti siihen, että kuluttajat kokevat myyntikanavan sujuvaksi väyläksi ostaa tuotteita. Euroopan komission tuoreen tutkimuksen mukaan seitsemän kymmenestä kuluttajasta ei kuitenkaan tiedä miten toimia, jos verkko-ostos ei vastaakaan tilausta. Vahva osaamisemme logistiikkapalveluissa yhdistettynä maksuturvapalveluun auttaa kuluttajaa toimimaan verkkokaupassa. Selkeä opastus tuottaa entistä parempia ostokokemuksia ja parantaa luottamusta verkkokauppaan”, toteaa Itella eCommercen johtaja Aku Happo.

Itella Maksuturva -palvelu on kattava logistiikan ja maksuliikenteen kokonaisuus, joka palvelee verkko-ostajia ympäri vuorokauden.

Tehokkaat verkkokaupan taustaprosessit hyödyttävät sekä kuluttajaa että kauppaa

Itellan ratkaisun pohjalla toimii Suomen Maksuturva Oy:n vuonna 2009 lanseeraama älykkään maksujenvälityksen palvelualusta, jonka voi liittää laaja-alaisesti eri verkkokaupparatkaisuihin.

Automatisoimalla ja yhtenäistämällä esimerkiksi palautuksiin liittyvät, paljon manuaalista työtä vievät toiminnot verkkokaupat säästävät resursseja ja poistavat merkittävän pullonkaulan liiketoiminnan kasvulta.

”Suomessa kuluttajaverkkokaupan osuus kokonaiskaupasta on vielä alle kymmenen prosenttia, mutta se voi moninkertaistua nopeastikin kuluttajakäyttäytymisen muuttuessa. Kotimaiset verkkokaupat voivat menestyä kansainvälisten toimijoiden paineessa vain huomioimalla, ettei kilpailuetua saavuteta enää pelkästään hyvännäköisillä verkkosivuilla vaan myös taustaprosessien on oltava kunnossa”, kiteyttää Suomen Maksuturva Oy:n toimitusjohtaja Mikael Smeds.

Lisätietoja tiedotusvälineille:

Itella Oyj
Aku Happo, johtaja, Itella eCommerce
puh. 040 562 7065
aku.happo@itella.com

Itella Posti Oy
Tommi Sunikka, Senior Development Manager, Itella Maksuturva -palvelu
puh. 0400 948 953
tommi.sunikka@itella.com

Suomen Maksuturva Oy
Mikael Smeds, toimitusjohtaja
puh. 0400 429 615
mikael.smeds@maksuturva.fi

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, Netpostista sekä Postin myymälöistä ja myyntipisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2012 oli 1 168 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 17 800. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi

Suomen Maksuturva Oy tarjoaa älykkään maksujenvälityksen palveluita verkkokaupoille. Kattavien maksu- ja tilitystapojen lisäksi palveluihin voidaan sisällyttää Tyytyväisyystakuu-työkalu, jonka avulla tuotepalautukset ja reklamaatiot voidaan hoitaa kustannustehokkaasti. Maksuturvan asiakkaiden joukkoon lukeutuvat mm. Reima, Marimekko, Nanso Group, Metsä Group, Fortum ja Holiday Club. Yhtiö toimii Kaupan liiton virallisena koulutuskumppanina ja sen toiminta on Finanssivalvonnan säätelemää. Lisätietoja www.maksuturva.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Itella on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja arjen sujuvuudesta 11 maassa. Liikevaihtomme 2013 oli 1 977 miljoonaa euroa. Palvelemme yritysasiakkaitamme Itella-nimellä ja kuluttajia Suomessa Posti-nimellä noin 26 000 ammattilaisen voimin.