Itellan hallinnollisten tehtävien yhteistoimintaneuvottelut päättyivät

Huhtikuun 15. päivänä aloitetut yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskivat Itellan keskitettyjä ja hajautettuja konsernitoimintoja, Itella Viestinvälitystä ja Itella Logistiikkaa Suomessa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa ovat päättyneet.

Neuvottelujen ja muutosten piiriin kuului yhteensä noin 1500 henkilöä, jotka pääsääntöisesti työskentelevät hallinnollisissa asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

- Olemme erittäin tyytyväisiä, että pääsemme asetettuihin tavoitteisiin aiottua vähäisemmillä irtisanomisilla. Irtisanottavien määrä on neuvottelujen kuluessa pienentynyt erilaisten vapaaehtoisten järjestelyjen ja eläkejärjestelyjen myötä. Alustavan arviomme mukaan vähennystarve oli neuvottelujen alussa yhteensä enintään 350 henkilöä, joista Suomessa 290. Nyt neuvottelujen päätyttyä irtisanottavien määrä on yhteensä 183 henkilöä, joista Suomessa 147, kertoo Itellan henkilöstöjohtaja Jaana Jokinen.

Itella-konserni tarjoaa irtisanottaville Suomessa muutosturvapaketin, joka sisältää työsuhteen kestoon suhteutetun rahallisen kertakorvauksen, työstä-työhön -tukipaketin Itellan ulkopuolella oleville työmarkkinoille, eläkeratkaisuja ja lakimääräiset muutosturvaan liittyvät toimenpiteet. Muissa maissa toimitaan paikallisten lakien ja käytäntöjen mukaan.

Neuvottelut eivät koskeneet päivittäisiä palveluja Postin palvelupisteissä tai asiakaspalvelua eivätkä tuotannollisia tehtäviä, kuten esimerkiksi postin lajittelua tai jakelua, kuljetuksia tai toimintaa palveluvarastoissa.

Yhteistoimintaneuvottelujen taustalla on Itellan tulos, mikä ei ole aiemmista tehostamistoimenpiteistä huolimatta tavoitellulla tasolla. Itellan toimintaympäristö on suuressa murroksessa. Painetut materiaalit korvautuvat entistä enemmän sähköisillä vähentäen Itellan jakamien lähetysten määrää, kilpailu on kiristynyt ja talouden kasvu hidastunut. Tarve konsernin kilpailukyvyn ja kannattavuuden varmistamiseksi on merkittävä, joten Itella on käynnistänyt 100 miljoonan euron toiminnantehostamisohjelman vuosille 2013-2014.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Itella MediaDesk, puh. 020 452 3366 (ma-pe klo 8.30 - 16.30)

Itella-konserni tarjoaa ratkaisuja tieto- ja tuotevirtojen hallintaan. Itella toimii viestinvälityksen, logistiikan ja taloushallinnon aloilla Euroopassa ja Venäjällä. Vuoden 2012 liikevaihto oli 1 947 miljoonaa euroa. Henkilöstömäärä on noin 27 500. Konserni palvelee yritysasiakkaitaan Itella-nimellä ja kuluttajia Suomessa Posti-nimellä. Lisätietoja osoitteessa www.itella.fi.

Yrityksestä

Itella on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja arjen sujuvuudesta 11 maassa. Liikevaihtomme 2013 oli 1 977 miljoonaa euroa. Palvelemme yritysasiakkaitamme Itella-nimellä ja kuluttajia Suomessa Posti-nimellä noin 26 000 ammattilaisen voimin.