Kansainvälinen verkkokauppa kasvaa vauhdilla

Report this content

Suomalaisten jatkuvasti kasvava into verkosta ostamiseen ei rajoitu ainoastaan kotimaan rajojen sisäpuolelle. Yhä useampi kuluttaja on löytänyt kansainvälisten verkkokauppojen laajat valikoimat ja yhä useampi myös keskittää ostoksensa ulkomaisiin verkkokauppoihin. Ulkomaisista verkkokaupoista tilaaminen on viimeisen puolentoista vuoden ajan jatkuvasti kasvattanut suosiotaan.

-Kuluttajien ulkomailta tilaamien pakettien määrä on lisääntynyt verkostossamme yli puolella viimeisen vuoden ajan, ja kasvu näyttäisi jatkuvan, kertoo Itellan Pakettipalveluiden johtaja Aku Happo.

Suomalaiset kuluttajat suosivat erityisesti saksalaisia, ruotsalaisia, ranskalaisia, englantilaisia ja amerikkalaisia verkkokauppoja. Näistä suosikkimaista eniten on kasvanut saksalaisista verkkokaupoista ostaminen. Suomalaiset tilaavat ulkomailta etenkin vaatteita, kirjoja, elektroniikkaa ja soittimia.

Kotimaisilla verkkokaupoilla mahdollisuus haastaa

Kuluttajien kasvava into sijoittaa ulkomaisiin verkkokauppoihin asettaa haasteita myös kotimaiselle verkkokaupalle. Itellan verkkokaupasta vastaava kehitysjohtaja Kari Nykänen uskoo kotimaisilla verkkokaupoilla olevan erinomaiset mahdollisuudet pärjätä kilpailussa verkko-ostajan euroista ulkomaisten kauppojen kanssa kunhan verkkokauppiaat tunnistavat  kilpailukyvyn kannalta merkitykselliset tekijät.  

- Kotimaisten verkkokauppojen täytyy panostaa markkinointiin. Monet ulkomaiset verkkokaupat mainostavat Suomessa hyvin näkyvästi ja kilpailevat muun muassa ilmaisilla toimituskuluilla. Kotimaisten kauppojen kannattaa myös hyödyntää mahdollisuudet nopeisiin toimitusaikoihin ja lisätä asiakkaan valinnanvaraa niin että asiakas voi harkita vaihtoehtoja ja tehdä ostoksensa verkossa ja noutaa ne myymälästä. Menestyville verkkokaupoille on yhteistä se, että kaupan toiminta on harkittua ja systemaattista eikä verkkokauppa tarkoita samaa asiaa kuin verkkosivu, sanoo Nykänen.

Myös suomalaiset verkkokauppiaat ovat yhä enenevässä määrin kiinnostuneita kansainvälisistä markkinoista, mutta toistaiseksi suomalaisten verkkokauppojen myynti ulkomaille on verraten pientä. Eniten suomalaisissa verkkokaupoissa asioivat muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden asiakkaat.

Lisätietoja:

Aku Happo, johtaja, Itella Pakettipalvelut, puh. 040 562 7065
sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@itella.com

Itella-konserni tarjoaa ratkaisuja tieto- ja tuotevirtojen hallintaan. Itella toimii viestinvälityksen, logistiikan ja talousprosessien aloilla Euroopassa ja Venäjällä. Vuoden 2011 liikevaihto oli 1 900 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 27 500. Konserni palvelee yritysasiakkaitaan Itella-nimellä ja kuluttajia Suomessa Posti-nimellä. www.itella.fi/konserni.