• news.cision.com/
  • Posti Group/
  • Nikolay Voinov nimitetty Itella Logistiikan Venäjän maajohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi

Nikolay Voinov nimitetty Itella Logistiikan Venäjän maajohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi

Report this content

Itella Logistiikan Venäjän maajohtaja vaihtuu. Uudeksi maajohtajaksi ja konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty 1.10.2013 alkaen Nikolay Voinov (40). Voinov siirtyy Itellaan kansainvälisen logistiikkayhtiön DPD:n Venäjän maajohtajan tehtävästä.

Voinovilla on laaja kokemus johtotehtävistä logistiikka-alalla Venäjällä. Hän on työskennellyt DPD:n Venäjän maajohtajana vuodesta 2008 lähtien. Tätä ennen hän on toiminut erilaisissa operatiivisissa johtotehtävissä kansainvälisessä logistiikkakonsernissa TNT:ssä vuosina 1999-2007.

- Venäjä on Itellan tärkeimpiä painopistealueita, jossa näemme merkittäviä kasvumahdollisuuksia. Itella on jo tänään vahva toimija Venäjällä logistiikkaketjun varastopalveluissa, mutta strategisen painopisteen lisääminen muilla logistiikan alueilla edellyttää entistä voimakkaampaa panostamista maan hyvin vaativilla markkinoilla. Vahvan osaamisensa ja kokemuksensa vuoksi Voinov on tärkeä vahvistus meille toteuttamaan Itellan kasvustrategiaa Venäjällä, sanoo Itellan toimitusjohtaja Heikki Malinen.

Voinovilla on tekniikan ja talouden korkeakoulututkinto Pietarin valtiollisesta teknillisestä yliopistosta.

Voinov raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Heikki Maliselle.

- Tunnen suurta ylpeyttä, kun voin liittyä Itellan nuorekkaaseen ja energiseen joukkueeseen. Itella on kiistämätön johtaja Venäjällä varasto- ja rahtipuolella ja meidän tehtävänämme on entisestään vahvistaa tätä asemaa ja saada lisää jalansijaa muilla osa-alueilla, sanoo Nikolay Voinov.

Nykyinen maajohtaja Vesa Vertanen jatkaa yhtiön palveluksessa johdon asiantuntijatehtävissä siirtymäajan yli kesään 2014 saakka.

- Vesa Vertasella on takanaan pitkä ura Itellassa, viimeksi vaativassa Venäjän maajohtajan tehtävässä. Vertanen on viimeisen kuuden vuoden aikana luonut vahvan aseman Itellalle Venäjällä, josta meidän on nyt hyvä jatkaa, kiittää Malinen. 

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Heikki Malinen
puh. 020 452 3366 (MediaDesk)

Itella-konserni tarjoaa ratkaisuja tieto- ja tuotevirtojen hallintaan. Itella toimii viestinvälityksen, logistiikan ja taloushallinnon aloilla Euroopassa ja Venäjällä. Vuoden 2012 liikevaihto oli 1 947 miljoonaa euroa. Henkilöstömäärä on noin 27 500. Konserni palvelee yritysasiakkaitaan Itella-nimellä ja kuluttajia Suomessa Posti-nimellä. Lisätietoja osoitteessa www.itella.fi.

Multimedia

Multimedia