Pohjoismainen peränpitäjä Suomi sähköistää kuluttajalaskut samaa tahtia Venäjän kanssa

Report this content

Kuluttajalaskutus on muuttunut Suomessa sähköiseksi muita Pohjoismaita hitaammin. Erityisesti Suomi on jäljessä Norjaa ja Tanskaa, joissa jo valtaosa kuluttajien vastaanottamista laskuista on sähköisiä. Myös Venäjällä sähköiset laskut yleistyvät nyt nopeasti. 

Vuonna 2012 kuluttajalaskuista oli Suomessa sähköisiä 41 prosenttia, ja edellisvuonna luku oli 35 prosenttia.  Sähköisistä laskuista kuluttajat suosivat verkkopankkilaskuja, mutta myös sähköposti- ja Netposti-laskujen osuus on kasvussa.  

Tanskassa laskuista vastaanotettiin vuonna 2012 sähköisesti 76 prosenttia ja Norjassa 69 prosenttia. Ruotsissa luku oli 46 prosenttia ja Venäjällä 31 prosenttia.

Sähköistä kuluttajalaskutusta koskevat tiedot selviävät Itella Informaation sähköistä kuluttajalaskutusta koskevasta tutkimuksesta Pohjoismaissa ja Venäjällä.

Verkkopankista ei auennut oikotie   

Vaikka valtaosa laskujen saajista, 97 prosenttia, maksaa laskunsa verkkopankissa, puolet heistä haluaa edelleen vastaanottaa laskunsa mieluiten paperisena.  Paperilaskuja suosivat asenteet ovat Suomessa selvästi muita Pohjoismaita voimakkaammat.  

− Paperilaskutusta suosivat vahvat asenteet hämmästyttävät, kun Suomi on kuitenkin ollut yksi edelläkävijöistä verkkopankin käytössä ja laskujen internet-maksamisessa, johtaja Heikki Pulli Itella Informaatiosta sanoo.

Paperilaskujen käsittelyn ja arkistoinnin rutiineista halutaan pitää kiinni, ja myös laskun maksamisen muistaminen mietityttää. Suomessa myös ollaan muita Pohjoismaita haluttomampia käyttämään maksamisessa uusia mobiilikanavia, esimerkiksi kännykkää ja tablettia.

− Kehitys toki etenee, ja ennakoimme, että tänä vuonna laskujen sähköistyminen nopeutuu merkittävästi. Tähän vaikuttaa osaltaan suomalaisen suoraveloituspalvelun korvautuminen e-laskulla ja uudella suoramaksulla, Heikki Pulli ennustaa.

Yhtenäiseen euromaksualueeseen SEPAan liittyen suomalainen suoraveloitus poistuu käytöstä tammikuun lopussa 2014. Suoraveloitus on ollut kuluttajalaskutuksessa tärkeä väline. Keskimäärin 10-20 prosenttia kuluttajia laskuttavien yritysten laskuista on ollut suoraveloituksia.

Laskuttajat miettivät nyt mistä lisävauhtia 

Itella Informaation tutkimuksen mukaan paperilasku on ainoastaan Suomessa halutuin laskutusmuoto 2-3 vuoden kuluttuakin. Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa suosituimpia ovat verkkopankkilaskut. Venäjällä suositaan sähköpostilaskuja.

− Suomessakin asenteet muuttuvat ja laskujen sähköistymisen vauhti kiihtyy.  Tässä tärkeä rooli on nyt laskuttajayrityksillä. Ne pohtivat aktiivisesti toimia kuluttajalaskujensa saamiseksi sähköisiksi. Norjassa ja Tanskassa juuri yritysten aktiivisuus ja esimerkiksi paperilaskuille asetettu lisähinta ovat nopeuttaneet siirtymää sähköisiin laskuihin. Tanskassa myös luovuttiin suoramaksusta jo aiemmin, Heikki Pulli kertoo.

Lisätietoja: Itella Informaatio, johtaja Heikki Pulli, puh. 050 3866 233, heikki.pulli (at) itella.com. 

Itella Informaatio parantaa asiakkaidensa kannattavuutta optimoimalla taloushallinnon prosesseja. Palvelut kattavat koko taloushallinnon: ostotilauksesta maksamiseen, myyntitilauksesta saapuvan rahavirran hallintaan sekä laajimmillaan koko laskentatoimen ja palkkahallinnon. Suurten volyymien mittakaavaedut, automatisoidut prosessit ja alan parhaat käytännöt takaavat, että asiakkaidemme taloushallintoa hoidetaan tehokkaasti, ammattimaisesti ja joustavasti.

Itella Informaatio toimii 10 Euroopan maassa 2200 ammattilaisen voimin. Vuonna 2012 liikevaihto oli 270 miljoonaa euroa. Itella Information -liiketoimintaryhmä kuuluu Itella-konserniin. Lisätietoja www.itella.com/information.

Avainsanat:

Liitteet & linkit