Posti-nimi käyttöön vuodenvaihteessa, ilme ja palvelut uudistuvat

Itellasta tulee virallisesti Posti ensi vuodenvaihteessa. Samalla Posti uudistaa ilmettään ja palvelujaan tarjotakseen yhdellä nimellä paremman asiakaskokemuksen ja selkeämmän palveluvalikoiman kuluttaja- ja yritysasiakkailleen.

Itella Oyj:n nimi muuttuu Posti Group Oyj:ksi 1.1. 2015 alkaen. Nimenmuutoksen yhteydessä Posti saa uuden, toimintaa kuvaavan ja ajankohtaisen ilmeen. Uuden logon ja visuaalisen ilmeen inspiraation lähteenä ovat logistiikan palvelut ja paketit. Sinisen värin korvaava oranssi on postin ja logistiikan väri.

- Uusi ilmeemme sitoo yhteen Postin pitkän historian ja uudenlaiset palvelumme. Vauhtia kuvaava viiva logossa kertoo kuvaa, miten sujuvoitamme asiakkaiden arkea tekemällä palvelun helpoksi ja nopeaksi. Postin “i” edustaa pakettia. Muutoksilla haluamme viestiä uudistumiskykyisestä ja -haluisesta Postista, sanoo toimitusjohtaja Heikki Malinen.

Malisen mukaan uudistuminen näkyy nimenmuutoksen lisäksi yhtiörakenteessa, liiketoimintojen organisaatioissa, palvelujen sisällössä ja palvelukulttuurissa. Uudistukset ovat osa viime vuonna julkistettua strategiaa, jonka tavoitteena on rakentaa Postista moderni, asiakaskeskeinen ja laadukas palveluyritys, jolla on ylivertainen logistinen palveluverkosto.

Postilla on laaja maanlaajuinen yli 1 450 palvelupisteen verkosto

Uuden Postin perustehtävä on pitää huolta asiakkaiden arjen ja kaupankäynnin sujuvuudesta. Asioinnin helpottamiseksi Posti uudistaa muun muassa verkkosivunsa sekä rakentaa verkkoon entistä selkeämmät ja helpommat palvelut. Palvelupisteverkostoa uudistetaan asiakkaiden tarpeiden mukaan tarjoamalla nopeita ja vaivattomia asiointitapoja.

- Perinteisen postin määrän laskiessa voimakkaasti olemme panostaneet systemaattisesti palveluverkkoomme ja logistiikkaan. Palvelupisteiden määrä on kasvanut lähes 30 % viidessä vuodessa ja niiitä on jo yli 1 450. Laajan palveluverkoston ja yhtenäisen ilmeen ansiosta olemme lähellä asiakkaitamme kaikkialla Suomessa, mikä vahvistaa asemiamme kilpailijoihin verrattuna, korostaa Malinen.

- Tavoitteenamme on, että palveluidemme ansiosta asiakkaiden arki on sujuvampi. Esimerkiksi verkkokaupan lisääntyessä asiakkaat odottavat Postin palvelupisteverkostolta entistä monipuolisempia nouto- ja lähetystapoja ja laajempia aukioloaikoja. Perinteinen postinjakelu muuttuu yhä monipuolisemmaksi sisältäen perinteisen varhais- ja perusjakelun lisäksi ruokakuljetuksia.

Kansalaisilta paljon positiivista palautetta nimenvaihdoksesta

Malinen on erittäin tyytyväinen kansalaisten valtaisaan ja positiiviseen palautteeseen sen jälkeen, kun Itella elokuussa kertoi vaihtavansa nimen Postiksi vuodenvaihteessa.

- Me postilaiset olemme hyvin ylpeitä Postista ja samalla hyvin nöyriä kansalaismielipiteen edessä. Suomalaisille Posti on läheinen ja tärkeä. Toivomme, että tulevilla uudistuksillamme voimme lujittaa tätä luottamussuhdetta ja selkiyttää asiointia Postin kanssa, korostaa toimitusjohtaja Malinen.

Kuvia logosta median käyttöön

Nimenmuutos pähkinänkuoressa:

  • Itella Oyj:n uusi nimi on 1.1. 2015 alkaen Posti Group Oyj. Ruotsiksi Posti Group Abp ja englanniksi Posti Group Corporation.
  • Kotimaan liiketoimintayhtiöt muodostavat jatkossa yhden yhtiön, Posti Oy:n.
  • Nimenmuutos ei koske kansainvälisiä yhtiöitä, vaan ne jatkavat toistaiseksi entisillä yhtiönimillään ja palvelevat yritysasiakkaita Itella-nimellä.
  • Uusi logo korvaa vanhat Itella- ja Posti-kyltit sekä valomainokset. Uudet kyltit ja valomainokset asennetaan vaiheittain.
  • Ajoneuvoissa uusi brändi otetaan käyttöön myös asteittain, koska tuhansien ajoneuvojen teippaus ja maalaus ei ole käytännössä mahdollista tehdä samanaikaisesti. Pääsääntöisesti teippaus vaihdetaan huolto- tai korjaamokäyntien yhteydessä vuoden 2015 aikana.
  • Nimenmuutoksen lanseeraus on tehty suomalaisten toimijoiden kanssa. Brändityötä on tehnyt N2 Nolla.

Lisätietoja: 
toimitusjohtaja Heikki Malinen
johtaja Pirjo Kaasinen, markkinointi ja brändi
Itella MediaDesk, puh. 020 452 3366

Avainsanat:

Yrityksestä

Itella on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja arjen sujuvuudesta 11 maassa. Liikevaihtomme 2013 oli 1 977 miljoonaa euroa. Palvelemme yritysasiakkaitamme Itella-nimellä ja kuluttajia Suomessa Posti-nimellä noin 26 000 ammattilaisen voimin.

Multimedia

Multimedia