Itella Postin jakelupalvelut hyvällä tasolla muutoksista huolimatta

Report this content

Itella Posti uudisti pääsiäisen jälkeen koko maassa päiväpostin jakelureitistön. Ajoittaisista ja paikallisista postinjakelun viiveistä huolimatta tämä perusjakelun muutos on kokonaisuutena onnistunut hyvin. Tähän mennessä eli kolmen ensimmäisen viikon aikana vähintään 98 % koko maan talouksista on saanut postinsa ajallaan.

Muutoksen taustalla on viestinnän sähköistyminen, postinsaajien muuttuneet tarpeet ja perinteisen postin voimakkaasti vähenevä määrä. Nämä vaativat Itella Postilta muutoksia, jotta postinjakelun hinnat pysyvät mahdollisimman vakaina ja jakelu edelleen laadukkaana sekä luotettavana.

- Ponnistus jakelureittimuutosten jälkeen on ollut suuri. Olen erittäin ylpeä ammattitaitoisesta jakeluhenkilöstöstämme ja esimiehistä, jotka ovat opetelleet uusia reittejä ja samalla muokanneet työn tekemistä tilanteen mukaan. Asiakkaille annettu palvelulupaus on haluttu pitää, vaikka samaan aikaan tehdään uusia asioita vähemmällä henkilöstöllä, johtaja Anu Punola Itella Postista sanoo.

Suomessa postinkulku on luotettavaa ja hyvin hoidettua. Postinjakelulle asetettujen laatuvaatimusten täyttymistä valvoo Viestintävirasto, jolle raportoidaan säännöllisesti, ja jonka kanssa sovitaan tarvittaessa korjaavista toimenpiteistä. Häiriöistä tiedotetaan myös postinsaajille muun muassa nettisivuilla posti.fi ja itella.fi.

- On todennäköistä, että lieviä häiriöitä voi paikoitellen olla jatkossakin, mutta teemme kaikkemme, että niistä ei olisi harmia asiakkaillemme. Esimerkiksi äkillisten sairauspoissaolojen aiheuttamat häiriöt ovat osa arkeamme. Tärkeää on se, että häiriötilanteet korjataan mahdollisimman pian, Anu Punola sanoo.

Tietoa postinjakelusta huhtikuussa

  • Itella Posti jakaa päivittäin koko maassa postia 2,8 miljoonaan jakelupisteeseen, joista suurin osa on kotitalouksia.
  • Kotimaan perusjakelun reittimuutosten aikana (viimeiset kolme viikkoa), postitta jonakin päivänä on jäänyt keskimäärin 0,4 – 2,0 % kaikista jakelupisteistä.
  • Alueellisia eroja on ollut: suurimmassa osassa Suomea on selvitty kokonaan ilman häiriöitä ja häiriöalueilla on joitakin jakelureittejä muutettu toimivammiksi.
  • Postitta jääneet taloudet ovat saaneet postinsa seuraavana päivänä. Kahden peräjälkisen häiriöpäivän kohdentuminen samaan talouteen on ollut hyvin satunnaista.
  • Jakeluajat päivän sisällä ovat voineet muuttua tai vaihdella eri päivinä. Itella Postin tavoitteena on edelleen jakaa päiväposti klo 16 mennessä.
  • Viestintävirastolle raportoitavien ja postilaissa määriteltyjen ns. käteismaksullisten (postimerkillä maksettu) yleispalvelukirjeiden (2. luokan kirje) osalta lain vaatima taso (95 %) on jopa ylitetty tammi-huhtikuun aikana (96,3 %).
  • Sanomalehtien jakeluun liittyvät neuvottelut kustantajien kanssa ovat kokonaisuudessaan loppusuoralla. Sanomalehtien jakelun laatutavoitteet ovat vaaditulla tasolla ja osittain ylitetty Itella Postin jakamien lehtien osalta. Sanomalehtiä jakaa Itella Postin lisäksi toistakymmentä muutakin jakeluyhtiötä.
  • Itella Postissa työskentelee edelleen postinjakelutehtävissä yhteensä noin 8 000 henkilöä. Alkuvuoden yt-neuvottelujen myötä perusjakelusta irtisanottiin noin 400 henkilöä, joiden työsuhteet ovat osalta loppuneet tai loppumassa syksyyn mennessä.
  • Postinjakelun muutoksilla ei ole vaikutusta Itellan muihin palveluihin.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Itella MediaDesk, puh. 020 452 33 66 (ma-pe klo 9.00 – 16.30)