Joulupostimerkeissä seikkailevat pikkutontut

Report this content

Joulun 2011 postimerkeissä seikkailevat tänä vuonna tontut, jotka ovat nimekkään postikorttitaiteilija Kaarina Toivasen käsialaa.

0,55 euron arvoisen Pehmeä joulu -merkin kuva-aiheena on hymyilevä tonttupoika lankakerien ja pehmolelujen keskellä. 2. luokan Vauhdikas joulu -merkin kuvassa vilkas tonttutyttö heiluu himmelissä.

Joulupostimerkit tulevat myyntiin maanantaina 7. marraskuuta. 0,55 euron merkillä varustetut joulutervehdykset tulee postittaa viimeistään tiistaina 15. joulukuuta. 2. luokan merkillä varustettujen joulutervehdysten viimeinen postituspäivä on maanantaina 19. joulukuuta.

Asiakkaat voivat käyttää vuoden 2011 loppuun saakka lähetysten maksamiseen myös vanhoja, 1.1.1963 jälkeen julkaistuja, markka-arvoisia postimerkkejä, jos niitä sattuu olemaan vielä jäljellä.

Ruusunmarja ja Valoa ikkunassa sopivat talvitervehdyksiin

Samaan aikaan joulupostimerkkien kanssa julkaistaan kaksi postimerkkiä, jotka soveltuvat hyvin talvisiin tervehdyksiin myös joulun jälkeen.

Marraskuussa ilmestyy uusi 2. luokan Omakuvapostimerkkikehys ja sen pohjalta suunniteltu Postin Omakuvapostimerkki, jonka kuva-aiheena on pakkashuuruinen ruusunmarja. Asiakkaat voivat jatkossa tilata Omakuvapostimerkkejä molemmissa maksuluokissa, 1. ja 2. luokassa. Omakuvakehyksen ja Ruusunmarja-merkin ovat suunnitelleet Susanna Rumpu ja Ari Lakaniemi.

Ulkomaille suuntautuviin joulutervehdyksiin soveltuu hyvin 1. luokan Valoa ikkunassa -merkki, jonka suunnittelusta vastaavat Aino-Maija Metsola ja Georgi Eremenko.

Tonttuja myös korteissa, pakkaustarvikkeissa ja pullopostissa

Joulun alla posteissa on myynnissä lisäksi Kaarina Toivosen suunnittelemia tonttuaiheisia joulukortteja, pakkaustarvikkeita ja pulloposti.

Postin tuottamia A6-kokoisia joulukortteja myydään viiden kappaleen pakkauksissa Postin omissa myymälöissä, Postin verkkokaupassa sekä useimmissa Postin myyntipisteissä. Kortit sopivat erityisen hyvin lähetettäviksi tämän vuoden joulupostimerkkien kanssa.

Lisäksi myynnissä on kaksi Kaarina Toivasen suunnittelemaa piparkakunmuotoista postikorttia.

Jouluksi ilmestyy myös Itella Posti Oy:n julkaisema pulloposti, jonka aiheena on tonttutyttö. Pienen muovisen pullon sisällä on paperi, johon voi kirjoittaa viestin. Kotimaassa pullopostin lähettämiseen riittää kakkosluokan postimerkki.

Myös joulun pakkaustarvikkeisiin on tarjolla Kaarina Toivasen suunnittelemia erilaisia tonttuaiheisia tuotteita.

Liitteet:
•    Kaarina Toivanen elää joulua ympäri vuoden
•    Tekniset tiedot 7.11.2011 ilmestyvistä postimerkeistä

Lisätietoja:

Itella Posti Oy
kehitysjohtaja Markku Penttinen, puh. 020 451 5519, markku.penttinen@posti.fi
tuotepäällikkö Tommi Kantola, puh. 020 451 5531, tommi.kantola@posti.fi
tuotepäällikkö Petri Pohjolainen, puh. 020 451 5572, petri.pohjolainen@posti.fi
tuotepäällikkö Sirpa de Godzinsky, puh. 020 451 5504, Sirpa.DeGodzinsky@posti.fi


Itella Viestintä
viestintäpäällikkö Sara Lindström, puh. 050 566 6851, sara.lindstrom@itella.com

Kuvamateriaalia tiedotusvälineiden käyttöön

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, NetPostista sekä Postin myymälöistä ja myyntipisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2010 oli 1 142 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 19 300. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi 

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia