Joulupostit liikkeelle normaalia aikaisemmin

Report this content

PAU:n lakot uhkaavat joulun aikatauluja

Tiedoksi toimituksille: Itella Posti tiedottaa lakkotilanteesta arkipäivisin noin klo 10 ja 16 nettisivuilla www.posti.fi/tilannetiedote

Tässä tiedotteessa:

• 9.12. lakko viivästyttäisi joulupostia – ohjeita asiakkaille

• PAU:n yli- ja lisätyökielto aiheuttaa lisäksi häiriöitä eri puolilla Suomea

• Seuraava tilannetiedote keskiviikkona noin klo 10

Posti- ja logistiikka-alan Unioni PAU:n tämän päivän lakko aiheuttaa viiveitä Tampereen alueen ja sieltä lähtevään postinjakeluun. Jos sopimukseen ei päästä, uusi lakko alkaa huomenna Seinäjoella ja koskee Seinäjoen postikeskuksessa käsiteltävää postia. Näillä alueilla lakot aiheuttavat noin 2-3 vuorokauden viiveen postinkulkuun.

Pohjois-Suomessa viime viikolla pidettyjen lakkojen aiheuttamat ruuhkat on pääosin saatu purettua. PAU:n yli- ja lisätyökielto on aiheuttanut lisäksi edelleen häiriöitä eri puolella Suomea. Sanomalehdet on saatu jaettua tänään varhaisjakelussa normaalisti koko maassa.

Pahin uhka on PAU:n 9.12. alkavaksi ilmoittama lakko, joka vaikuttaisi koko Suomen postinjakeluun, ulkomaille lähtevään ja sieltä tulevaan postiin, tietyillä alueilla sanomalehtien varhaisjakeluun sekä joulunajan postinkulkuun. Itella Posti pyytääkin asiakkaitaan aikaistamaan joulutervehdysten ja pakettien lähettämistä, jos suinkin mahdollista.

- PAU:n toimenpiteet ja lakkouhka on erittäin ikävä asia, joka vaikuttaa kaikkiin asiakkaisiimme. Olemme tästä todella pahoillamme. Haluamme jo tässä vaiheessa kertoa avoimesti uhkan vaikutuksista, jotta asiakkaamme voivat halutessaan varautua asiaan mahdollisimman hyvin, Itella Postin Palvelutuotannon johtaja Anu Punola sanoo.

- Jos lakko toteutuu, emme valitettavasti pysty takaamaan  ainakaan kaiken joulupostin kulkua ajallaan. PAU:n lakko on ajoitettu ajankohtaan, jolloin sen ikävät vaikutukset ulottuisivat kaikkeen postinkulkuun mahdollisimman pitkään. Heti, kun työtaistelutoimenpiteet saadaan loppumaan, teemme kaiken mahdollisen, jotta asiakkaidemme tilanne helpottuisi, Anu Punola sanoo.

Ohjeita asiakkaille joulun ajan postilähetyksistä

  • Itella Posti pyytää asiakkaitaan lähettämään joulutervehdykset ja paketit normaalia aikaisemmin sekä tilaamaan mahdolliset verkkokauppaostoksensa jo mahdollisimman pian, jotta lähetykset eivät joutuisi mahdollisen lakon aiheuttamaan ruuhkaan.
  • Joulupostimerkit ovat jo myynnissä, joten joulukorttien lähettäminen onnistuu edullisemmalla hinnalla jo nyt. Postin punaiset joulukuoret on jaettu kaikkiin kotitalouksiin, joilla ei ole mainoskieltoa. Kuoria saa myös posteista.
  • Postit ovat auki myös viikonloppuisin ja iltaisin ennen joulua. Postien sekä pakettiautomaattien sijainnit ja aukioloajat löytyvät Postin joulusivustolta www.posti.fi/joulu . Sivustolla lähetyksille suositellut viimeiset lähetyspäivät eivät päde poikkeustilanteessa, vaan lähetykset kannattaa postittaa aiemmin.
  • Verkkokaupan paketit voi ohjata itselle sopivaan palvelupisteeseen ottamalla käyttöön Postin maksuttoman paketinohjauspalvelun sivustolla www.posti.fi/ohjaus . Paketit ja suurikokoiset kirjeet kannattaa hakea riittävän ajoissa ruuhkattomaan aikaan.
  • Pakettiautomaattien kautta voi vastaanottaa ja lähettää paketin, lisätietoa www.posti.fi/pakettiautomaatti
  • Kiireellisimpiä lähetyksiä ovat ulkomaille lähtevät postilähetykset, jotka kannattaa postittaa viipymättä.

Lähetysten kulun seuraaminen

Lähetysten, joissa on seurantakoodi (esimerkiksi kirjatut kirjeet ja paketit), kulkua voi seurata sujuvimmin itse osoitteessa posti.fi. Valitettavasti emme pysty tällä hetkellä selvittämään yksittäisten lähetysten tai lähetyserien kulkua. Tavallisissa 1. ja 2. luokan kirjeissä ei seurantakoodia ole.

Muuta tärkeää tietoa asiakkaille

Jakeluhäiriöiden vaikutusta ja kohdentumista samoille talouksille peräjälkisinä päivinä yritetään välttää tai vähentää. Valitettavasti asiassa saattaa olla paikallisia eroja. Jakamatta jääneitä posteja jaetaan heti seuraavana arkipäivänä mahdollisuuksien mukaan. 

Kirjeiden, aikakauslehtien, mainosten ja pakettien käsittely hoidetaan mahdollisimman tasapuolisesti ja niin, että tilanne ei entisestään ruuhkaudu ja asiakkaille aiheutunut haitta olisi mahdollisimman vähäinen. 

Postit ovat avoinna normaalisti, myös kaikki muut Postin palvelupisteet palvelevat tavalliseen tapaan. 

Lisätietoa häiriötilanteesta löytyy Youtubesta videoltamme ja kotisivuiltamme kohdasta Usein kysytyt kysymykset

Itella Posti pahoittelee PAU:n toimenpiteiden aiheuttamaa haittaa ja tekee kaikkensa, jotta palvelut pystytään hoitamaan mahdollisimman häiriöttömästi. 

Tilanne tänään koko maassa ja alueittain

Tähän mennessä 2-10 % kotitalouksista on jäänyt postitta, ja tänään postitta jäi 5 % kotitalouksista. Postittomat päivät ovat vaihdelleet alueiden ja paikkakuntien sisällä.

Maantieteelliset vaikutukset ovat tänään olleet (kuinka monta prosenttia alueen kotitalouksista on jäänyt tänään postitta):

- Etelä-Suomi 4 %

- Länsi –suomi 4 %

- Itä-Suomi 5 %

- Pohjois-Suomi 15 %

Tulevien päivien ja viikkojen tilanne

PAU:n ilmoittamat lakot koskisivat:

- Osaa Hämeenlinnan, Hollolan, Tampereen, Kangasalan, Kurikan, Jalasjärven, Kauhajoen, Kuortaneen, Alavuden, Ähtärin, Vaasan, Kokkolan ja Joensuun alueiden ja niiltä lähtevästä postinjakelusta 29.11.

- Osaa Keravan, Hyvinkään ja Jyväskylän alueiden ja niiltä lähtevästä postinjakelusta 2.12.

- Osaa Turun, Raision, Kaarinan, Porin ja Kankaanpään alueiden ja niiltä lähtevästä postinjakelusta 3.12.

- Osaa Järvenpään, Tuusulan, Mäntsälän, Lahden, Kuopion ja Varkauden alueiden ja niiltä lähtevästä postinjakelusta sekä Kajaanin terminaalissa käsiteltävää postia 4.12.

- Osaa Helsingin, Espoon ja Vantaan alueiden ja niiltä lähtevästä postinjakelusta 5.12.

- Itella Postin postinkäsittelytehtäviä koko maan osalta  9. - 13.12. ja 9.12. sanomalehtien varhaisjakelua alueilla Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Turku ja ympäristö, Uusikaupunki ja ympäristö.

Jos neuvotteluissa ei päästä sopimukseen, nämäkin lakot aiheuttaisivat toteutuessaan häiriöitä postinkulkuun. Mahdollisista vaikutuksista tiedotetaan, kun arviot ovat valmiit.

Lakkojen ulkopuolelle rajatut lähetykset ja palvelut sekä lähetysten käsittelyjärjestys

Oheiset tuotteet ja palvelut hoidetaan myös mahdollisten lakkojen aikana.

Kaikki turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät lähetykset ja työtehtävät:

- Sairaaloiden, terveyskeskusten ja lääkäriasemien lähetykset, kuten laboratorio- ja verilähetykset, patologiset näytteet, röntgenkuvat ja em. lähettämät kirjeet.

- SPR:n verilähetykset

- Ateriakuljetukset

Muiden kuin edellä mainittujen tuotteiden, kirjeiden, aikakauslehtien, mainosten ja pakettien käsittely hoidetaan mahdollisimman tasapuolisesti ja niin, että tilanne ei entisestään ruuhkaudu ja asiakkaille aiheutunut haitta olisi mahdollisimman vähäinen.

Seuraava tilannetiedote

Seuraavan kerran tilanteesta tiedotetaan huomenna noin klo 10.00.

Taustalla työehtosopimusneuvottelujen kariutuminen  

Häiriöiden taustalla on työehtosopimusneuvotteluiden kariutuminen ja ns. sopimukseton tila. Neuvotteluosapuolina ovat PALTA ja PAU. Neuvottelutulosta on yritetty saada aikaan keskitetyn ratkaisun pohjalta. Neuvottelujen kariutumisen syynä ovat alan rakennemuutokseen liittyvät PAU:n vaatimukset, joihin työnantajalla ei ole ollut mahdollisuuksia suostua. PAU:n lisävaatimukset vaikeuttaisivat merkittävästi yhtiön toimintaa ja lisäisivät kustannuksia yli työmarkkinoilla syntyneen yleisen linjan.

Lisätietoja tiedotusvälineille: Itella MediaDesk, puh. 020 452 3366 (arkisin klo 8.30-16.30)

Avainsanat: