• news.cision.com/
  • Posti/
  • Maaliskuun postimerkit juhlistavat Toivo Kärkeä ja ylioppilaita, pääsiäismerkissä visertää talitintti

Maaliskuun postimerkit juhlistavat Toivo Kärkeä ja ylioppilaita, pääsiäismerkissä visertää talitintti

Report this content

Posti julkaisee maanantaina  2.3. viisi uutta postimerkkijulkaisua, joissa on yhteensä 10 erilaista postimerkkiä. Maaliskuun merkeillä juhlistetaan mm. suomalaisen iskelmän suurmiestä, naisia ja pääsiäistä. Onnitteluihin sopivia merkkejä ovat tyylikäs ylioppilaslakki ja runsas kukkakimppu. Kaikki maaliskuun merkkien suunnittelijat ovat kokeneita graafikoita ja kuvittajia, jotka ovat nyt postimerkkikuvioissa ensimmäistä kertaa.

Kolme vaihetta musiikkimaestron pitkältä uralta

Tänä vuonna vietetään suomalaisen musiikin monitoimimiehen Toivo Kärjen syntymän100-vuotisjuhlaa. Lasse Rantanen on suunnitellut juhlan kunniaksi pienoisarkin, jonka merkit esittelevät Toivo Kärjen pitkän uran kolmea eri vaihetta keikkamuusikkona, levyteollisuuden aktiivisena toimijana ja säveltäjänä sekä uransa loppuvuosikymmeninä levypomona. Toivo Kärki sävelsi uransa aikana lukemattoman määrän iskelmämusiikin klassikoita. Levypomona hän auttoi kymmeniä artisteja luomaan uraa.

Lasse Rantanen on tehnyt postimerkkisarjan potretit raapetekniikalla, jossa mustapintaisesta kartongista raaputetaan esiin kuva-aihe terävällä veitsellä. Rantanen on tuttu näyttävistä ja persoonallisista lehtikuvituksistaan mm. Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ja Suomen Kuvalehdessä. Grafia ry palkitsi Rantasen vuoden graafikkona vuonna 2005.

Talitintti laulaa sydämensä kyllyydestä

Kaikkien pääsiäistervehdysten postimerkiksi sopii tänä vuonna pirteä Kevätviserrys, jossa talitintti laulaa sydämensä kyllyydestä pajunkissan oksalla. Merkin etualalla on postimerkin muodosta ulos leikattu narsissi. Kevätviserryksen kuvituksesta ja graafisesta suunnittelusta vastaa Salli Parikka Wahlberg, joka on tuttu satu-, oppi- ja lastenkirjojen kuvituksistaan sekä lukuisista suunnittelemistaan kansikuvista, etiketeistä ja postikorteista. Hänet tunnetaan myös useista jouluaiheisista kuvituksistaan.

Valkolakki ylioppilasjuhlien kutsuihin, kiitoksiin ja onnitteluihin

Monien asiakkaiden toive täyttyy, kun Posti julkaisee postimerkin, joka sopii täydellisesti ylioppilasjuhlien kutsuihin, kiitoksiin ja onnitteluihin. Anssi Kähärä on suunnitellut 1. luokan postimerkin, jonka aiheena on ylioppilaslakki. Pelkistetyssä sinitaustaisessa Valkolakki-postimerkissä on modernia typografiaa ja lakin mustaa lippaa korostaa lakkaus. Merkkiin kuvatun valkolakin kokardina on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) tunnus Apollon lyyra, joka koristaa kaikkia uusia ylioppilaslakkeja. HYY juhlistaa toukokuussa 150-vuotiasta ylioppilaslakkia osana Helsingin yliopiston 375-juhlavuotta.

Neljä näyttävää naista peilin edessä

Naisten päivää juhlistetaan tänä vuonna postimerkeillä, joihin on kuvattu karikatyyrimäisiä naishahmoja peilailemassa omaa kuvaansa. Kerro kerro kuvastin -postimerkkivihkossa on neljä 1. luokan postimerkkiä. Merkkien suunnittelusta vastaa Laura Valojärvi, joka on erikoistunut lastenkirjojen kuvituksiin. Hän tekee myös Aalto-yliopistoon tohtorin väitöskirjaa, jossa tutkitaan kuvakirjojen merkitystä suomalaisten lastenkirjankuvittajien näkökulmasta.

Värikäs kukkakimppu sopii onnitteluihin

Maaliskuun kukka-aiheinen merkki on nimeltään Juhlakimppu. Riikka Juvonen on kuvittanut postimerkkiin värikkään ja täyteläisen kukkakimpun, jossa on orkideoja ja pioneja. Merkin graafisesta suunnittelusta vastaavat Ari Lakaniemi ja Susanna Rumpu. Monilahjakas Riikka Juvonen on helsinkiläinen taidemaalari, kirjailija ja kuvittaja. Hän on kirjoittanut kymmeniä kirjoja ja kuvittanut niistä useimmat. Ulkomailla eri kulttuurien parissa vietetyt vuodet näkyvät hienosti Juvosen töissä mm. rohkeana värinkäyttönä.

Ensipäiväntilaisuudessa postimerkkitaiteilijoita ja Toivo Kärjen musiikkia jazzsovituksina

Maaliskuun postimerkkien ilmestymispäivänä 2.3. järjestetään Postimuseossa Tampereella ensipäiväntapahtuma, jossa postimerkkitaiteilijat signeeraavat lähetyksiä kello 12-14.

Illalla kello 19 Postimuseo järjestää konsertin, jossa Panu Savolainen orkestereineen esittää Toivo Kärjen musiikkia tyylikkäinä jazzsovituksina solistinaan Ninni Poijärvi.

Ensipäivänkuoriin ja muihin lähetyksiin saa erikoisleimoja koko päivän. Leimaajat ovat paikalla päivällä kello 11-17 sekä iltakonsertin aikana kello 18.30 eteenpäin.

Postimuseo sijaitsee Tampereella museokeskus Vapriikissa osoitteessa Alaverstaanraitti 5.

Lisätietoja medialle:

Posti Oy
• Design Manager Tommi Kantola, puh. 020 451 5531, tommi.kantola@posti.com
• Design Manager Petri Pohjolainen, puh. 020 451 5572, petri.pohjolainen@posti.com

Posti Group Oyj
• viestintäpäällikkö Liisa Hertz, puh. 050 376 6613, liisa.hertz@posti.com

Kuvamateriaalia tiedotusvälineiden käyttöön 

Tutustu Postin verkkokaupassa kaikkiin myynnissä oleviin postimerkkeihin.

Posti Group on ensisijainen valintasi postin, logistiikan ja verkkokaupan palveluissa. Huolehdimme kaupankäynnin ja arjen sujuvuudesta 11 maassa. Liikevaihtomme vuonna 2014 oli 1 859 miljoonaa euroa. Palvelemme asiakkaitamme Suomessa Posti-nimellä ja muissa maissa Itella-nimellä noin 23 000 ammattilaisen voimin. www.posti.com.

Avainsanat: