Mielenilmaus Helsingin postikeskuksessa

Report this content

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n Pasilan osaston jäsenistöstä osa on marssinut ulos työpaikaltaan Helsingin postikeskuksesta. Tämän hetkisen arvion mukaan ulosmarssi hidastaa osittain 1. luokan kirjeiden kulkua, noin 325 000 eri puolille Suomea lähetettyä kirjettä ja noin 5000 aikakauslehteä myöhästyy jakelusta päivän verran. Itella Posti tekee tarvittaessa poikkeusjärjestelyjä, jotta postit saadaan jaettua vastaanottajille mahdollisimman nopeasti.

Ulosmarssi liittyy työntekijöiden ilmoituksen mukaan Itella Postin päätökseen aloittaa kokeilu Hollannin postin kanssa. Kokeilu koskee kirjelähetysten osoitekorjauksiin liittyvää ns. videokoodausta. Kokeilu tai mahdollinen lopullinen päätös ostaa palvelu PostNL Shorelta eivät aiheuta irtisanomisia. Nyt videokoodausta osana työtehtäviään tekevät jatkavat päätyössään postinkäsittelyssä. Tällä hetkellä osalla postikeskuksen henkilöstöstä on työvuoron aikana 1-2 tuntia koodaustyötä.

Toukokuun lopussa alkavan kokeilun tarkoituksena on löytää ratkaisu, jolla voidaan osaltaan tehostaa toimintaa keskittämällä nyt pirstaloitunut osaaminen asiaan erikoistuneelle palveluntarjoajalle. Lopulliset päätökset ulkoistamisesta tehdään vasta kokeilun jälkeen, kun on varmuus, että myös kaikki laadulliset tavoitteet täyttyvät.

Videokoodauksen uusi toimintatapa on osa Itellan aloittamaa toiminnantehostamisohjelmaa vuosille 2013-2014. Ohjelman tavoitteena on 100 miljoonan euron kulusäästö.

Videokoodauksesta aiemmin tiedotettua: Itella Posti ostaa Hollannin postilta koneellisesti luettujen osoitteiden tarkennustyön (10.4.2013)

Lisätiedot medialle: Itellan MediaDesk, puh. 020 452 3366

Itella Posti Oy huolehtii postipalveluista kaikkialla Suomessa vastaten kirjeiden, lehtien ja suoramarkkinointilähetysten jakeluista, paketti- ja pikakuljetuspalveluista, Netpostista sekä Postin myymälöistä ja myyntipisteistä. Itella Posti Oy kuuluu Itella Viestinvälitys -liiketoimintaryhmään, jonka liikevaihto vuonna 2012 oli 1 168 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 17 800. Itella Viestinvälitys on osa Itella-konsernia. www.itella.fi