Postissa sekä pakettien että kirjepostin ennätyspäivät

Report this content

Tänään maanantaina ja tiistaina Postin verkossa kulkee kaksinkertainen määrä paketteja kuin normaalisti, ja paketteja on liikkeellä päivässä jopa 250 000. Myös viime viikko oli pakettirikas, Posti toimitti viikon aikana lähes miljoona pakettia.

– Verkkokauppa on viimeisen kvartaalin aikana ylittänyt odotukset. Näyttää siltä, että joulun pakettiliikenne kasvaa taantumasta huolimatta jonkin verran viime vuodesta. Nyt rikomme sekä päivä- että tuntikohtaisia volyymiennätyksiämme, Itellan Pakettipalveluiden johtaja Juha Tiittanen kertoo.

– Uutena ilmiönä pohjoismaisessa verkkokaupassa nähtiin tänä vuonna Amerikasta rantautunut Black Friday -kampanjointi. Verkkokaupat hyödynsivät sen tarjoamalla asiakkaille kampanjatuotteita ja muita tarjouksia. Myös itsenäisyyspäiväviikonloppu ja veronpalautukset lisäsivät verkko-ostamista. Maanantain 8.12. pakettivolyymimme kasvoi 6 % viime vuoden samaan päivään verrattuna, Tiittanen sanoo.

Saapuneiden pakettien nopea noutaminen helpottaa pakettiliikennettä

Suurin osa verkkokauppaostoksista tilataan noudettaviksi Postin palvelupisteistä. Postin pakettiautomaatteja on tänä vuonna 150 viime vuotta enemmän, ja 460 pakettiautomaatin verkosto mahdollistaa nopean noutamisen. Suosituimmat postit ja pakettiautomaatit täyttyvät ajoittain noutoa odottavista lähetyksistä, jolloin niihin osoitettuja uusia paketteja kuljetetaan myös koteihin. Tästä sovitaan vastaanottajan kanssa puhelimitse.

Asiakkaiden kannattaa hyödyntää Postin omien myymälöiden tavallista laajempia ilta- ja viikonloppuaukioloaikoja. Postit ovat auki aattoon asti joka päivä, myös tulevana viikonloppuna. Postin pakettiautomaatit ja yhteistyökumppaneiden hoitamat palvelupisteet palvelevat usein pitkälle iltaan ja viikonloppuisin.

Paketin vastaanottaja voi ennakoida paketin saapumisen ja seurata muutoinkin paketin kulkua kännykästä Posti-mobiilisovelluksella, jonka saa älypuhelimen sovelluskaupasta. Seuranta on mahdollista myös Postin verkkosivujen lähetystenseurantapalvelussa.

Miljoonat joulutervehdykset matkalla

Reilu puolet joulukorttien kokonaisvolyymistä on tällä viikolla jakelussa, sillä perjantaina oli viimeinen lähetyspäivä edullisemmalla joulutaksalla. Noin puolet joulukorttien lähettäjistä postittaa kortit silti lähempänä joulua 1. luokan merkillä. Sillä kortit ehtivät jouluksi, kun ne lähettää viimeistään torstaina 18.12. Viime jouluna lähetettiin 37 miljoonaa joulukorttia.

Myös itse lähetetyt kotimaan paketit ehtivät vielä tällä viikolla jouluksi perille. Kotimaan postipakettien viimeiset lähetyspäivät ovat postipaketeille 17.12. ja Postin pakettiautomaateilla 18.12.

Postin nettisivuilla joulupostin tietopaketti

Postin joulusivustolle on koottu tietopaketti joulupostiin liittyvistä päivämääristä ja joulukiireitä helpottavista palveluista www.posti.fi/joulu.

Tarkemmat Postin palvelupisteiden sijainnit ja aukioloajat löytyvät osoitteesta www.posti.fi/postit

Lisätietoja tiedotusvälineille: Itella MediaDesk, puh. 020 452 3366 (arkisin klo 9.00–16.30)

Avainsanat: