Ennuste: Black Friday lyö tänä vuonna aiemmat ennätykset

Report this content

Verkkokauppa näyttää lyövän aiemmat ennätykset Black Friday -ostospäivänä 23. marraskuuta. PostNordin ennuste näyttää Suomessa jopa 36 prosentin kasvua verrattuna vuoden takaiseen.

Tuoreen ennusteen mukaan suomalaiset tekevät Black Fridayn aikaan ostoksia verkkokaupoissa 251 miljoonalla eurolla. Tämä tarkoittaa 36 prosentin kasvua vuoteen 2017 verrattuna.

– Black Fridaysta on tullut lähtölaukaus joulukauppaan. Se on aktiivinen ostospäivä myös Suomessa, vaikka aivan yhtä suuresta ilmiöstä ei voidakaan puhua kuin USA:ssa, toteaa PostNordin verkkokauppa-asiantuntija Sinikka Eloranta.

Black Fridayn ennuste on samansuuntainen kaikissa Pohjoismaissa.

– Pohjoismaalaiset ovat digitaalisesti edistyneitä ja omaksuvat uusia ostoskäytäntöjä nopeammin kuin muut eurooppalaiset, Eloranta kertoo.

Suomalaiset valmistautuvat alennuspäivään ennalta

Black Friday on näkynyt katukuvassa ja mediassa vuosi vuodelta laajemmin myös Suomessa. Tänä vuonna jo joka kolmas vastaaja suunnittelee etukäteen tekevänsä ostoksia Black Fridayna, ja heistä lähes puolet valmistautuu ostospäivään ennalta.

- Suomalaiset selvittävät etukäteen, mistä kaupoista Black Friday -ostoksia tulevat tekemään sekä mitä tuotteista sieltä tilaavat ja mihin hintaan. Ei ole myöskään tavatonta, että tuotteet kerätään valmiiksi verkkokauppojen ostoskoreihin, jotta ne on helppo ja nopea napata Black Fridayna alennushinnalla tilaukseen, Eloranta kertoo.

Jotta toimitusten sujuvuus voidaan varmistaa koko Pohjolassa, myös PostNordilla ollaan valmistauduttu Black Fridaysta jouluun saakka jatkuvaan sesonkiin hyvissä ajoin.

- Olemme muun muassa avanneet uuden satelliittiterminaalin Vantaalle, ja sesongin ajaksi avaamme lukuisia väliaikaisia noutopisteitä ympäri Suomen. Tänä vuonna pakettisumaa ovat helpottamassa myös sadat uudet pakettiautomaatit, Pakettipisteet. PostNordilaiset työskentelevät sesongin ajan vuorokauden ympäri, ja runkoliikenteen määrää sekä muuta pakettien kuljetuskapasiteettia lisätään merkittävästi, Eloranta luettelee.

Kyselytutkimus toteutettiin Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa Kantar Sifon toimesta. Verkkokysely oli avoinna 7.-14.11. ja vastaajia oli 2 000 kussakin maassa. Jokaisesta maasta on valikoitunut vastaajiksi edustava otos 15–79-vuotiaita kuluttajia

Lue lisää lisää verkkokaupan kehityksestä Verkkokauppa Pohjoismaissa -raportista

Lisätietoja: 

Sinikka Eloranta, verkkokauppa-asiantuntija, PostNord Oy, puhelin 040 178 5266, sinikka.eloranta@postnord.com

Katja Luotola, Manager, Marketing & Communications, PostNord Oy, puhelin 050 302 5639, katja.luotola@postnord.com

PostNord on johtava Pohjoismaihin, Pohjoismaista ja Pohjoismaissa tarjottavien viestintä- ja logistiikkaratkaisujen toimittaja. Varmistamme myös postipalvelut yksityishenkilöille ja yrityksille Ruotsissa ja Tanskassa. Asiantuntemuksemme ja vahvan jakeluverkostomme avulla luomme edellytykset tulevaisuuden viestinnälle, verkkokaupalle, jakelulle ja logistiikalle Pohjoismaissa. Vuonna 2017 konsernilla oli 31 000 työntekijää, ja sen liikevaihto oli 3,8 miljardia euroa. Konsernin emoyhtiö on ruotsalainen julkinen yhtiö, ja sen pääkonttori sijaitsee Solnassa. www.postnord.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia