Pauliina Murtola nimitetty rakentamaan PostNordille Suomen parasta noutopistekokonaisuutta

Report this content

PostNord on nimittänyt Pauliina Murtolan noutopisteverkoston kehittämisestä vastaavan Business Ownerin tehtävään 1.4.2021 alkaen. Murtola siirtyi tehtävään PostNordin asiakasrajapinnan ratkaisujen kehitystehtävistä.

Murtolan uusi rooli on merkittävä osa PostNordin pakettipalveluiden asiakaslähtöistä kehittämistä. Murtola keskittyy tehtävässään rakentamaan vahvaa noutopisteverkostoa, jolla vastataan kasvavan verkkokaupan ja asiakkaiden tarpeisiin. Kuluttajien odotukset muuttuvat digitalisaation edetessä, ja PostNordille on tärkeää pystyä vastaamaan näihin muutoksiin sekä nykyisiä tuotteita ja palveluita kehittämällä että täysin uusilla innovaatioilla. Tavoitteena on tarjota Suomen sujuvimmat ja kuluttajalähtöisimmät toimitukset verkkokauppaostoksille.

Murtolalla on vahva kokemus asiakaskokemuksen parantamiseen tähtäävästä palvelukehityksestä PostNordilla. Hän on työskennellyt PostNordilla vuodesta 2015 saakka erilaisissa asiakasrajapinnan ratkaisuja kehittävissä hankkeissa, kuten yritysasiakkaiden portaalin sekä kuluttaja-asiakkaiden chatbotin ja widgetin rakentamisessa. Koulutukseltaan hän on liiketalouden tradenomi Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta vuodelta 2012, ja MBA-opinnot Haaga-Helian Master-ohjelmassa ovat loppusuoralla. Murtola on suuntautunut MBA-opinnoissaan strategiseen ajatteluun ja johtamiseen.

”Jatkuva kouluttautuminen ja uuden oppiminen on tärkeä osa muutoksen keskellä kasvamista niin yrityksenä kuin yksilönäkin. Tartun mielelläni uusiin haasteisiin ja nautin uuden luomisesta. Uusi tehtävä noutopisteverkoston kehittämisen parissa on upea mahdollisuus päästä rakentamaan tulevaisuuden PostNordia ja tuottaa kaikille sidosryhmille arvoa vielä entistäkin paremmin. Olen kuuden vuoden PostNord-urani aikana nähnyt, miten olemme jo nyt käyneet läpi ison muutoksen, ja näen sitoutuneessa ja motivoituneessa henkilöstössämme erittäin hedelmällisen maaperän tulevaisuuden ratkaisujen luomiseen ja toteuttamiseen. Tällä jengillä pystymme mihin vain!” Murtola sanoo.

Lisätietoja: 

Johanna Starck, toimitusjohtaja, PostNord Oy, puhelin 0400 996 608, johanna.starck@postnord.com

Katja Luotola, viestintäjohtaja, PostNord Oy, puhelin 050 302 5639, katja.luotola@postnord.com

Me teemme arjesta helpompaa. PostNord on johtava Pohjoismaihin, Pohjoismaista ja Pohjoismaissa tarjottavien viestintä- ja logistiikkaratkaisujen toimittaja. Varmistamme myös postipalvelut yksityishenkilöille ja yrityksille Ruotsissa ja Tanskassa. Asiantuntemuksemme ja vahvan jakeluverkostomme avulla luomme edellytykset tulevaisuuden viestinnälle, verkkokaupalle, jakelulle ja logistiikalle Pohjoismaissa. Vuonna 2020 konsernilla oli 28 000 työntekijää, ja sen liikevaihto oli 3,9 miljardia euroa. Konsernin emoyhtiö on ruotsalainen julkinen yhtiö, ja sen pääkonttori sijaitsee Solnassa. www.postnord.com www.postnord.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia