Pretax jatkaa vahvaa kasvuaan Norjassa

Report this content

Pretaxin norjalainen tytäryhtiö Kvestor Holding AS ostaa ØKO-Tjenester AS:n.

Pohjois-Euroopan suurin talous- ja palkkahallinnon palveluyritys Pretax Yhtiöt vahvistaa asemiaan Norjassa. Pretaxin norjalainen tytäryhtiö Kvestor Holding AS ostaa ØKO-Tjenester AS:n koko osakekannan ja yrityksestä tulee Kvestoriin liittymisen kautta osa Pretaxin omistamaa kansainvälistä Accountor Groupia.

ØKO-Tjenesterin myötä Pretax saa tukevan jalansijan myös Norjan kolmanneksi suurimman kaupungin Trondheimin alueella. ØKO-Tjenester on tuottanut tilitoimistopalveluita Trondheimissa vuodesta 1980 ja sen palveluksessa on 13 työntekijää. Kaupan jälkeen Kvestorilla on Trondheimin seudulla yli 30 talouden asiantuntijaa.

Pretaxin norjalainen tytäryhtiö Kvestor on kasvanut nopeasti ja 255 työntekijänsä voimin se on yksi Norjan suurimmista taloushallintopalveluiden tarjoajista, jolla on 23 toimipistettä eri puolilla Norjaa. Kvestorin asiakkaina on eri alojen yrityksiä pienyrityksistä suuriin konserneihin. Vuonna 2007 Kvestorin liikevaihto oli 18 miljoonaa euroa ja tänä vuonna tavoitteena on 23 miljoonan euron liikevaihto.

”Olemme hyvin iloisia saadessamme ØKO-Tjenesterin vahvistamaan toimintaamme Trondheimin alueella. Yritys on osaava talousalan ammattilainen, joka haluaa kehittää toimintaansa ja varmistaa, että palveluiden laatu pysyy parhaalla mahdollisella tasolla myös tulevaisuudessa,” kertoo Kvestor Holdingin toimitusjohtaja Simon Dahl.

“Taloushallinnon ulkoistaminen on voimakkaassa kasvussa yhä useammassa Euroopan maassa. ØKO-Tjenesterin liittyminen Kvestorin kautta Pretaxiin parantaa markkina-asemaamme sekä Norjassa että Pohjoismaissa yleensä, mikä luonnollisesti tukee tavoitteitamme ja kasvustrategiaamme”, sanoo Pretax Yhtiöiden toimitusjohtaja Asko Schrey.


Pretax Yhtiöt on rakentanut liiketoimintaansa ulkomailla määrätietoisesti vuodesta 2006. Yritys toimii Pohjoismaissa, Hollannissa, Baltian maissa, Venäjällä ja Ukrainassa. Pretaxin kansainvälisen liiketoiminnan liikevaihto on tänä vuonna 43 miljoonaa euroa ja ulkomailla toimivia asiakkaita on kaikkiaan 6000.

Lisätietoja:
Pretax Yhtiöt
Asko Schrey, toimitusjohtaja
puh. 040 500 1655, asko.schrey@pretax.net

Liitteet & linkit