Erik Franzén kasvattaa suomalaisia viisaita lehmiä

Report this content

Pitkän sateen jälkeen aurinko hellii Askolan Huuvarin kylää.
Uusmaalaisen Erik Franzénin lehmät kirmaavat Hiiksin tilan pihatosta laitumelle kuin keväällä. Silmin nähden tervettä karjaa.
Franzénin tilalla on kuutisenkymmentä lypsävää ja saman verran nuorta karjaa. Tilan keskituotos on 9 000 litraa. Osa lehmistä lypsää jopa yli 50 kiloa maitoa päivässä, mutta Franzén korostaa, ettei tilalla pyritä suureen lypsyyn. Mieluummin tähdätään hyvällä ruokinnalla tasaiseen maidontuotantoon, pitkään laktaatioon.
- Eläin pysyy näin terveempänä, Franzén sanoo.

Iloisia ja uteliaita, terveen oloisia Hiiksin lehmät ovatkin. Ne syövät apetta eli kotoista kaura-ohraseosta, rypsirouhetta, melassileikettä ja kivennäisaineita.
Lehmät ruokitaan laidunaikanakin. Ruoho ei yksin riitä.

Suomalainen viisas lehmä tuntee nimensä

Talvi tulee keskelle kesää. Se tanssahtelee joukon etunenässä tervehtimään laitumella seisovia vieraita. Korvissa killuvat keltaiset merkit, joiden perusteella lehmästä tiedetään kaikki tarpeellinen.

Isäntä ja emäntä tietävät kuitenkin enemmän. He tuntevat lehmiensä luonteen ja taustan. Jokainen on oma persoonansa. Todisteena tästä Oksalia ottaa pihatosta vauhtia alamäkeen, laukkaa keskelle laumaa ja varastaa huomion.

Suomalainen lehmä on viisas. Se tuntee nimensä.

- Ja kerran kokeiltuaan menee samasta paikasta aidasta läpi, Franzén nauraa.

Lehmä tarvitsee säännöllistä hoitoa vuoden jokaisena päivänä. Aamulypsy alkaa kuudelta ja iltalypsy puoli viideltä. Hiiksissä on lypsyasemia kuudelle lehmälle. Auto hakee joka toinen ilta maidon Sipooseen meijeriin, jossa siitä valmistetaan Arla Ingmanin tuotteita.

Farmarimessuilta Franzén hakee tietoa

Farmarimessuilla Franzén käy aina, kun matka on kohtuullinen. Messuilta hän saa tietoa ja näkee muun muassa vierailukohteiden navetoita.

Markkinameiningin sijaan hän iloitsee kokemusten ja kuulumisten vaihdosta tuttujen kanssa. Messuilla tapaa myös meijerin väkeä.

- Pienempi meijeri on läheinen. Tunnen johdon ja paljon kenttäväkeä. Heiltä saa neuvoja maidontuotantoon, Franzén sanoo.

Suomalaisen maidon tuotanto riippuu nuorista

Suomalainen kuluttaja juo kotimaista maitoa ja siksi suomalainen viisas lehmä ansaitsee hyvää hoitoa.

Franzén uskoo tulevaisuuteen. Hän uusi navetan kymmenisen vuotta sitten ja nyt valmistuu uusi kuivuri.

Vielä kun tilalle löytyisi löytyisi Hiiksiin lehmistä innostunut miniä, niin nuorin poika saattaisi jäädä jatkamaan auringonkeltaisen talon pitoa.


KUVATEKSTIT

Erik Franzén tuntee lehmänsä.
Franzénin pihatossa on kuutisenkymmentä lypsävää.
Suomalainen viisas lehmä tuntee nimensä.
Vallaton lauma laukkaa laitumelle.
Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella.
Kerran kokeiltuaan lehmä löytää aidasta saman reiän.
Ruoho on hyvää, mutta se ei yksin riitä ravinnoksi laidunaikanakaan.
Yleisin lehmärotu on ayshire.
Ensimmäiset ayshiret tulivat Suomeen 1845.
Askolalainen Erik Franzén uskoo tulevaisuuteen.
Ruoho maistuu.
Lehmä tarvitsee säännöllistä hoitoa.
Korvien keltaisten merkkien perusteella lehmästä tiedetään kaikki.


FAKTAA
Vuonna 2007 maidontuotanto oli 2 287 miljoonaa litraa, joka lähes täyttää Suomen maakiintiön, 2 300 miljoonaa litraa. Lypsylehmiä oli keskimäärin 291 800 ja keskituotos 7 796 litraa lehmää kohti (lähde: Tike).

Yleisin rotu Suomessa on alun perin Skotlannista tullut ayshire. Kantakirja perustettiin 1877. Suomeen ensimmäiset ayshiret tulivat 1845.
Arla Ingmanilla on paikalliset tuotantolaitokset Sipoossa, Kuusamossa, Lapinjärvellä, Kiteellä ja Urjalassa. Yhteistyömeijerit ovat Hämeenlinnassa ja Osuuskunta Maitomaa Suonenjoella. Maitoa ostetaan noin 1 500 suomalaiselta maidontuottajalta.
Farmari Suomen Maatalousnäyttely järjestetään kymmenennen kerran 31.7. - 3.8. Lahdessa esitellään eri maitorotuja, ja lehmiä ja hiehoja on näytillä lähes 300. Vierailukohteena on muun muassa 72 lehmän robottinavetta Orimattilassa. Myös Arla Ingman on mukana Farmari-messuilla.

LISÄTIETOJA
Arla Ingman, Osastopäällikkö Görel Martin, maidonhankinta, puh. 09 27200331 tai
gsm 050 313 8970.

Liitteet & linkit